Siirry Myy autosi -sivulle
Luettu 16 127   0

Kohta täällä: Citroën DS5

Kohta täällä: Citroën DS5
  • Citroen DS5
  • Citroen DS5

Citroën avasi DS-mallisarjansa vuonna 2009 DS3:lla. DS4 tulee myyntiin tuota pikaa. Nyt esittäytyy DS5.

Citroën ei ole imagoltaan premium-merkki, jonka tuotteista voitaisiin laskuttaa mielikuviin perustuvaa lisähintaa. Niinpä kate on tehtävä ensisijaisesti volyymivetoisesti, PSA Peugeot Citroën -yhtymän sisäisiä synergioita hyödyntäen ja käyttämällä eri malleissa yhteistä tekniikkaa.

Tätä taustaa vasten DS-strategia näyttää aivan järkeenkäyvältä. Volyymimallien rinnalle tuodaan pitkälti samaa tekniikkaa käyttävä omaperäisempi malliperhe, josta ryhdytään kasvattamaan merkin premium-haaraa.

DS-mallit ovat toistaiseksi olleet tarjolla vain Euroopassa, mutta jo ensi vuonna reviiriä aiotaan laajentaa myös Kiinaan, sillä premium-markkinat ovat siellä nopeassa kasvussa.

DS5 on ensimmäinen Kiinassa valmistettava DS-malli. Siten oli luontevaa, että mallin ensiesittely hoidettiin Shanghain autonäyttelyn yhteydessä. Euroopan ensiesittely on vasta syyskuussa Frankfurtissa, ja Suomeen auto saadaan vuodenvaihteessa.

DS5 asettuu kooltaan DS4:n ja C5:n väliin. Se pohjautuu valtaosin C4 Picasson ja Peugeot 5008:n perusrakenteelle. Akseliväli on siten 2,73 metriä eli lähes 9 cm lyhyempi kuin C5:ssä.

Pituutta (4,52 m) on 25 cm vähemmän kuin C5 Sedanissa. Farmariin eroa on jo 30 cm. DS5 on sentin C5:tä kapeampi, mutta 5 cm korkeampi.

DS5:een tarjotaan kaksi bensiini- ja kolme dieselteholuokkaa. Bensiinimoottorit ovat 1,6-litraisia tehoiltaan 115 ja 147 kW. Ensimmäinen on automaatti ja jälkimmäinen käsivaihteinen. Pienempi dieselmoottori (82 kW) on myös 1,6-litrainen ja varustettu aina robottivaihteistolla. Isompi, kaksilitrainen on tarjolla sekä robottivaihteistolla että perinteisellä automaatilla.

Mielenkiintoisin versio on PSA-yhtymän HYbrid4-tekniikkaa käyttävä malli, joka on samalla ensimmäinen Citroën-hybridi. Kyseessähän on kaksilitraisen dieselin ja sähkökäytön yhdistelmä, jossa diesel vetää etupyöriä ja sähkömoottori takapyöriä. Järjestelmän yhteisteho on 147 kW, ja CO2-päästöksi luvataan 99 g/km.

DS5:n varustuksella halutaan korostaa auton omintakeisuutta. Ensiesittelyn yhteydessä mainittuja varusteita ovat älykkäät ajovalot, uuden sukupolven kaistavahti sekä ajonopeuden, vakionopeussäätimen ja navigaattorin tiedot sisältävä tuulilasinäyttö.



Tiivistelmä TM:n artikkelista 10/2011

Tilaa TM digipalvelu – saat tekniikan uutiset päivittäin, digilehden sekä tämän artikkelin kokonaisuudessaan.


Nettiauton käyttäjien antama arvosana automallille : Citroen DS5

     
4.2
Lue käyttäjäarvostelut tai kirjoita oma »

Myytävät Citroen DS5 -autot

test
Citroen DS52.0, '15, 78 tkm
18 990 €
test
Citroen DS52.0, '12, 128 tkm
12 100 €
test
Citroen DS52.0, '15, 98 tkm
19 800 €
test
Citroen DS51.6, '12, 306 tkm
5 500 €
test
Citroen DS51.6, '12, 135 tkm
10 400 €
test
Citroen DS51.6, '15, 72 tkm
14 800 €
test
Citroen DS52.0, '15, 71 tkm
21 390 €
test
Citroen DS52.0, '12, 117 tkm
16 500 €
Tarkista Hintalaskurilla autosi arvo Rekkari.fi-palvelusta auton tarkat tiedot OmaNettix – tee kaupat helpommin ja turvallisemmin Ohjeet turvalliseen
kaupankäyntiin
Nettiauto.com
mobiililaitteissa

Lisää Citroen koeajoja

Kaikki koeajot »
Citroën DS5 - lisää rohkeutta

Citroën DS5 - lisää rohkeutta

Ami, 100% sähköinen Citroën, kaikkien saatavilla

Ami, 100% sähköinen Citroën, kaikkien saatavilla

Citroënin Baltian maahantuonti ja Virossa sijaitsevat Citroën- ja Honda-vähittäiskaupat liitetty osaksi Bassadone Groupia

Citroënin Baltian maahantuonti ja Virossa sijaitsevat Citroën- ja Honda-vähittäiskaupat liitetty osaksi Bassadone Groupia

Citroën C4 Cactus – Sopivasti rento ranskatar

Citroën C4 Cactus – Sopivasti rento ranskatar

Citroën C3 Aircross – Persoonallinen peruspirssi

Citroën C3 Aircross – Persoonallinen peruspirssi