Suurin osa Katjan autoista on ollut poikkeavista mieltymyksistä huolimatta ns. järkeviä käyttöautoja. Pihassa on seisonut kulkineita tila-autoista neliovisiin pikkuautoihin ja parhaillaan koeajossa on Citroén C-Crosser. Tämä johtuu siitä, että järki on vienyt voiton tunteesta.
- Mä en haaveile asioista itselleni, vaan sellaisista jutuista, joissa on kaikki muutkin mukana. Autoon pitää mahtua kakarat, koira, hevonen ja kaikki, Ståhl listaa.
Juuri tästä syystä Katja haaveilee uudesta autosta. Nykyinen Toyota Auris on käynyt elämäntilanteeseen nähden pieneksi ja lisätarvetta haetaan uuden auton muodossa. Yksi potentiaalinen vaihtoehto on tutun autokauppiaan koeajolle tarjoama Citroén C-Crosser.
Haaveena pick-up
Tällä hetkellä se on järkisyin autoja ostavalla Katja Ståhlille lähimpänä sitä syntistä haavetta, joka suuntautuu kohti Amerikkalaista järkälemäistä pick-upia. Nainen nimittäin haluaisi ajaa mahdollisimman isolla lava-autolla.
- Tiiätkö siis Dodge Ramilla tai jollain. Mä oon miettinyt ihan tosissani, että saisiko sinne takapenkille tungettua lapset, Ståhl naurahtaa.
Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, ettei todellakaan tiedä mitä hän lopun kaiken tekisi karmean kokoisella autolla ja lavalla. Mutta kaikkia asioita ei voi eikä pidä selittää järjellä.
Ehkä rakkaus suuria autoja kohtaan johtuu niiden puutteesta aiemmassa elämässä. Katjan autoiluhistorian nimittäin alkoi reippaat 20 vuotta sitten äitinsä Ford Fiestalla. Äidin ollessa arka kuski sai Katja ohjastaa pikku-Fordilla mielin määrin pitkin Tuusulan katuja.
Kampiakseli poikki keskellä risteystä
Katjan sanoin Ford Fiaskon ratissa nainen sai paljon muistoja, mutta niitä ei voi hyvällä syylläkään sanoa miellyttäviksi. Ford vietti aikaansa usein korjaamolla, eikä sillä ajaminen ollut sieltä helpoimmasta päästä, sillä ohjastaminen vaati mm. kaasun ja jarrun yhtäaikaista polkemista.
- Kerran sen sammui kesken ajon risteykseen, eikä enää lähtenyt käyntiin. Fiasko hinattiin korjaamolle ja käsi ilmi, että autosta oli mennyt kampiakseli poikki. Siis aivan uskomatonta. Fordillakin hävettiin, koska sellaista ei vaan tapahdu, vaahtoaa Katja.
Fordin jälkeen Katjan äiti vaihtoi kulkupelinsä Nissan Sunnyyn, jonka ratissa Katja Ståhl oli tuttu näky. Muuten hengettömän auton takalautaa koristivat koinivat jänöset, mikä teki Nissanista hieman uskottavavamman ajokin.
Katjan ensimmäinen oma auto oli Fiatin klassikkomalli 127. Klassikon mainetta nauttivasta Fiatista Katjalla ei tosin ole juuri positiivista sanottavaa, sillä Fiat vietti elinaikanaan suurimman osan ajastaan korjaamolla.
Fiatilla korjaamon seinästä läpi
Fiatin valikoituminen ensimmäiseksi omaksi autoksi oli vaarin syytä. Katja olisi halunnut autokseen kuplavolkkarin, mutta vaari ei automiehenä tätä hyväksynyt, vaan totesi, että Fiat olisi lapsenlapsen tuleva kulkupeli.
Ronskeista sanomisistaan tunnettu Ståhl uhkasi aikoinaan ajaa Fiatinsa korjaamon seinästä läpi, ellei 127:aa saataisi lukuisien korjaamoreissujen jälkeen korjattua. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka auto ei uhkailujenkaan jälkeen toiminut kuten piti.
Loppujen lopuksi se jäi seisomaan äidin pihamaalle. Ståhlin sanoista paistaa lempeä vinoilu kun hän muistelee beigen väristä pikku-Fiatia ja sen järjettömiä mittasuhteita.
- Mun ruumiinrakenne on tuollaiseen autoon hyvä, sillä mun kädet on riittävän pitkät sen ajamiseen. Rattihan on siis sellainen valtavan kokoinen, mutta ohut rinkula, joka vaatii todella pitkiä käsiä. Sama pätee siihen hammastikun paksuiseen vaihdekeppiin, jolla vaihteiden vaihtamiseen tarvitsee koko auton sisätilan, Katja selventää.
Katjan ajaminen on lipumista
Selittäessään hän matkii vaihteiden vaihtamista heitellen käsiään suurieleisesti eteen ja taakse ja nauraa niin, että haastattelupaikkana toimivan kahvilan seinät kaikuvat. Paikalla on lounasaikaan kymmenen muuta asiakasta, mutta se julkisuudesta tuttua naista tunnu vaivaavan. Yleisö tuntuu entisestään ruokkivan naisen esiintymisviettiä.
Siviilissä ja julkisuudessa äänekäs ja mielipiteissään ehdoton Katja Ståhl on liikenteessä itse rauhallisuus. Hän käyttää ajamisestaan ilmaisua lipuminen. Ståhl myöntää kuitenkin myös sen, että joskus risteyksestä on mukava lähteä vähän rivakamminkin.
Pahimpien kaahailuhalujen hän luulee lähteneen teini-iässä, kun nainen toimi kaveriporukan juoppokuskina juuri ajokortin saamisen jälkeen.
- Mä ajoin autolla naisen päälle. Se hortoili yhtäkkiä humalassa keskelle katua ja huomattuani me koitettiin molemmat väistää, mutta samaan suuntaan. Molemmat saatiin siitä sakkoja, koska siinä mietittiin, että nainen olisi ollut suojatien välittömässä läheisyydessä.
- Sen jälkeen mulle tuli sellainen olo, että liikenteessä voi tapahtua mitä vaan, eikä se ole minun kyvyistä välttämättä kiinni.
Joskus olisi kiva ajaa kovaa
Haverista huolimatta Ståhlia kiehtoo kovaa ajaminen, mutta vain suljetulla alueella. Lukioikäisenä jääradalla poikien kanssa piipahtanut nainen sai reippaat parikymmentä vuotta sitten kipinän, joka kytee edelleen mielessä.
- Kyllä mä haluaisin joskus ajaa jossain kovaa, hän myöntää.
Katja ei ole juuri ajellut sporttiautoilla, eikä edes haaveile tehokkaasta superautosta. Autohaaveet löytyvät maasturimaailmasta, eikä tietyn auton nimeäminen tuota minkäänlaisia ongelmia.
Uutisankkuri on kertaalleen päästänyt käsistään unelmiensa auton, sillä muutama vuosi ennen nykyisen Toyotansa ostamista Ståhlin alla oli Mercedes-Benzin G-sarjalainen. Vuosimalli oli 1985 ja Katja rakastui autoon ensisilmäyksellä.
- Se on ollut mun unelma siitä lähtien kun mä tajusin, että sellainen on olemassa. Sen jälkeen olen vertaillut kaikkia mun autoja siihen.
Haastattelupäivänä allamme on uudenkarhea G-sarjalainen ja auton nähdessään Ståhlin ilme kertoo kaiken. Ihastus ei kadonnut mihinkään, vaan nainen jaksaa edelleen ylistää ison maasturin ihanuutta.
G:n myyminen kaduttaa
G:n käsittely sujuu vanhasta muistista, vaikka Katjan Martti-nimisen Mersun vuosimalli olikin parhaillaan alla olevaa mallia muutaman vuosikymmenen vanhempi. Hyvät muistot saavat hänet edelleen katumaan auton myymistä, vaikka se sillä hetkellä olikin pakkorako.
- Se mun vuoden 1985 G oli taivaan lahja ihmiskunnalle, mutta siinä oli sellainen juttu, että sen kone oli joskus vaihdettu ja sen vuoksi siinä oli kummallisia ongelmia, joiden korjaaminen oli hankalaa. Aika usein mä Vehon kanssa siitä väänsin ja lopulta kyllästyin.
Mercedes-Benz G oli auto, joka jaksoi hymyilyttää ja ilahduttaa Ståhlia jokaisella ajokerralla. Kulmikkaasti muotoiltu ja periaatteessa ruma auto miellyttää edelleen naisen silmää.
- Mä olen luvannut itselleni, että jonain päivänä mä olen tilallinen ja mulla on tällainen, Katja Ståhl kopauttaa G-Mercedesin kylkeä ja alkaa tarkistamaan auton öljyjä. Onneksi haaveilla on tapana toteutua. Siihen saakka Katjan pitää tyytyä Aurikseen. Koeajossa olleesta C-Crosserista ei kuitenkaan ollut Toyota korvaajaksi.
Tuomas Rajala
