Ennätysmäärä renkaita hyötykäyttöön vuonna 2019
Viime vuonna Suomessa kerättiin talteen ennätysmäärä renkaita. Ennätysvuoden saldo oli peräti 61 436 tonnia renkaita.
Se on noin 4 284 tonnia enemmän kuin edellisvuonna. Määrää voi havainnollistaa sillä, että pelkästään erotus edellisvuoteen merkitsee massassa yhtä kuin noin 3 300 pientä henkilöautoa. Sama rengasmäärä riittäisi kattamaan 22 täysikokoista jalkapallokenttää.
”Kasvu on merkittävää. Se kertoo paitsi rengasmarkkinan toiminnasta myös siitä, että kuluttajat ovat yhä valveutuneempia kierrättämisen suhteen”, Suomen Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen sanoo.
Tuominen uskoo, että niin kuluttajat kuin esimerkiksi kuljetusalan yritykset ovat sisäistäneet kierrätyksen merkityksen yhä paremmin.
Suomi alkaa olla puhdas
Keräysmäärän kasvusta on pääteltävissä, että monet ovat alkaneet siivota vanhoja renkaita nurkistaan pois.
”Arvioimme, että latojen taakse unohtuneiden renkaiden siivoamisen osuus kasvusta on noin tuhannen tonnin luokkaa. Siitä huolimatta olemme ennätysluvuissa, eli muuten kyse on markkinan luonnollisesta kasvusta.”
Rengasalan toimijat perustivat Suomen Rengaskierrätyksen huolehtimaan renkaan keräyksestä ja uusiokäytöstä vuonna 1995. Alusta asti tavoitteena on ollut kuluttajalle mahdollisimman helppo ja vaivaton kierrätysjärjestelmä.
”Kasvu on merkki siitä, että kierrätysjärjestelmä toimii niin kuin pitääkin. Siksi Suomessa luontoon hylättyjä renkaita ei juuri näy.”
Suurin osa renkaista päätyy kiertoon rengasliikkeistä, kun asiakkaat uusivat renkaitaan. Koska renkaat kuuluvat tuottajavastuun piiriin, vanhojen renkaiden luovuttaminen kierrätykseen on kuluttajalle maksutonta myös muulloin.
”Ensi vuosi ei voi olla meille näin hyvä. Suomi alkaa olla renkaista puhdas”, Tuominen iloitsee.
Pinnoitus saisi tulla takaisin
Renkaasta valmistettuja rouheita ja leikkeitä on opittu hyödyntämään uusiotuotteina yhä monipuolisemmin esimerkiksi vedenpuhdistusjärjestelmissä, suojamatoissa ja asvaltissa.
Yksi hyödyntämismenetelmä kuitenkin lähes loistaa poissaolollaan, Tuominen harmittelee.
”Aiemmin kukoistanut henkilöautojen renkaan pinnoitustoiminta on käytännössä hävinnyt Suomesta. Toivoisimmekin, että innokkaat yrittäjät tarttuisivat mahdollisuuteen.”
Kun vuonna 2006 pinnoitukseen meni reilut 1900 tonnia renkaita, viime vuonna vastaava luku oli vain noin 300 tonnia. Pinnoituksessa rengasrungon vanha kulutuspinta hiotaan pois ja uusi kulutuspinta vulkanoidaan tilalle. Tulos on hyvä, ja käytettävyys vastaa uutta rengasta.
”Hyvälaatuiset renkaat kestäisivät rungoltaan pinnoitettuna vielä toisenkin käyttökierroksen. Ongelmana on, että markkinoille tulleet, niin sanotut halparenkaat vääristävät hintamielikuvaa. Vaikka pinnoitettu on hyvä, se voi tuntua kalliilta.”
Tuominen toivoisi, että autoilijat ja yrittäjät oppisivat ajattelemaan toisin. Verrattuna uuden renkaan tuottamiseen pinnoittaminen ja renkaan valmistamisessa tarvittavaa energiaa ja neitseellisiä luonnonvaroja.
”Muita uusiotuotteita renkaasta ehditään tehdä myöhemminkin. Ympäristön näkökulmasta pinnoitus olisi tärkeä välivaihe, joka antaisi renkaalle toisenkin elämän renkaana ennen materiaalin päätymistä muuhun uusiokäyttöön.”
Suomen Rengaskierrätys Oy
Käytöstä poistettujen renkaiden järjestelmällinen kierrätys käynnistettiin 1995, jolloin rengasalan keskeiset toimijat perustivat Suomen Rengaskierrätys Oy:n tuottajavastuuseen perustuvan kierrätysvelvoitteen hoitamiseksi. Yritys vastaa tuottajayhteisönä renkaiden keräyksestä ja hyötykäytöstä yhteistyösopimuksen tehneiden renkaiden tuottajien puolesta. Huolehdimme kierrätyksestä valtakunnallisesti, tasapuolisesti ja kustannustehokkaasti.
Also read
-
Autoliikkeitä kiinnostavat yllättävän paljon ajetut käytetyt autot
Autoliikkeitä kiinnostavat yllättävän paljon ajetut käytetyt autot -
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla?
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla? -
Kuukauden myydyimmät käytetyt autot
Kuukauden myydyimmät käytetyt autot -
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo”
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo” -
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa -
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan
-
Kokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsit
VinkitKokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsitVinkit -09.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026 -
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
KoeajotKoeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltäKoeajot -18.12.2025
-
Ii120 € -
Lohja700 € -
Ziarelli Extreme Forest
KihniöZiarelli Extreme Forest
800 € -
Alavieska500 € -
primacy
Jyväskyläprimacy
500 € -
Heinola100 €
CAR NEWS
-
Rajut takatalvet iskevät – Suomi kuplautuu
Rajut takatalvet iskevät – Suomi kuplautuu -
Hurja maastopalotilanne päällä Suomessa – Pelastuslaitokselta raju varoitus
Hurja maastopalotilanne päällä Suomessa – Pelastuslaitokselta raju varoitus -
Poikkeuksellinen tilanne Nelostiellä
Poikkeuksellinen tilanne Nelostiellä -
Tilasto ulkomaalaisten seksuaalirikoksista Suomessa julki: Yksi alue nousee omalle sataluvulleen
Tilasto ulkomaalaisten seksuaalirikoksista Suomessa julki: Yksi alue nousee omalle sataluvulleen -
Kuulennon astronautit kokevat nyt rajuja seurauksia
Kuulennon astronautit kokevat nyt rajuja seurauksia -
EK13: Nyt kulkee! Pohja-aika Roope Korhoselle
EK13: Nyt kulkee! Pohja-aika Roope Korhoselle -
Karoliina Tuominen juhli rohkeassa asussa: ”Koko gaalaväki näkee persposket”
Karoliina Tuominen juhli rohkeassa asussa: ”Koko gaalaväki näkee persposket”