Moottoriurheilussa voittaa usein se, joka huijaa parhaiten
Kansainvälinen autourheiluliitto FIA jakoi urheiluautot vuonna 1962 kahteen luokkaan, vapaammin rakennettaviin prototyyppeihin ja tuotantoautoihin perustuviin matkailuautoihin eli GT-luokkaan. Luit oikein, matkailuauto eli ”Gran Turismo” on nopea ja mukava 2-4 paikkainen coupé.
Il Commendatore Enzo Ferrari näki välittömästi sääntöuudistuksessa mahdollisuuden varmaan menestykseen. Hän nimittäin halusi venyttää sääntöjä ja kilpailla “prototyypillä” GT-luokassa. Enzon aseman ja suhteiden ansiosta italialaistalli jos mikä pystyisi moiseen silmänkääntötemppuun - sanottiinhan FIA:n olevan lyhennys sanoista Ferrari Internal Affairs.
Esitellessään 250 GTO:n, ”Gran Tourismo Omologaton”, Ferrari teki kaikkensa jotta GTO näyttäisi vain yhdeltä 250-perheen versiolta. Tästä syystä 250 GTO:n runkonumerointi ei eronnut kesymmistä 250-malleista. Myöhemmin tämä helpotti 250 GTO -väärennösten tekoa.
Il Commendatore sai FIA:n vakuutettua siitä, että 36 kappaleen painos 250 GTO on vain uusi kehitysversio 250 GT -perheessä ja siten kelvollinen GT-luokkaan, jossa kilpailemiseen vaadittiin 500 valmistunutta autoa. Väite ei sinällään ollut täysin tuulesta temmattu, perustuivathan GTO:n runko ja alusta pitkälti vuonna 1959 esitettyyn 250 GT "SWB" Berlinettaan. Moottori puolestaan otettiin lähes sellaisenaan 250 Testa Rossa -kilpurista.
GTO:n virtaviivainen kori oli täysin uutta Ferraria. Enzon väitetään vielä 50-luvulla sanoneen aerodynamiikan olevan niille, jotka eivät osaa tehdä moottoreita. Aikansa Jaguarin D-typen takavaloja Mulsanne-suoralla katsottuaan Ferrarinkin oli lopulta pakko tunnustaa, että pidemmän päälle oli mahdotonta menestyä ilman toimivaa aerodynamiikkaa.
250 GTO muotoiltiin perinteistä poiketen tehtaan omassa työryhmässä Giotto Bizzarrinin johdolla. Bizzarrini testasi tulevan GTO:n aerodynamiikkaa sekä Pisan yliopiston tuulitunnelissa että rakentamalla prototyyppikorin Ferrari 250 GT Boanon alustalle. Bizzarrinin auton runkonumero oli 2643GT. Kuvaavaa on, että joissain lähteissä GTO-proton identiteetiksi kerrotaan kuitenkin 0523GT. Karkeasta toteutuksesta huolimatta lopullisen auton muoto oli pitkälle nähtävissä tässä Paperaksi nimetyssä testimallissa, lukuunottamatta terävästi leikattua Kamm-perää, johon koriseppä Scaglietti lisäsi viime hetkellä ankanpyrstö-spoilerin.
250 GTO:n vyöryessä radalle oli kilpailijoiden vaikea sulattaa FIA:n päätöstä hyväksyä Ferrarin uutuus matkailuautoluokkaan. Yksi turhaan protestia yrittäneistä oli Cobra-tallia johtanut Carrol Shelby. Shelby kuitenkin otti tapahtuneesta nopeasti opikseen ja palkkasi Pete Brockin suunnittelemaan Cobra Daytona -kilpuria, josta tulikin kokolailla kotitekoisen 250 GTO:n näköinen luomus.
Tilaisuus tekee varkaan, 250 GTO kloonit
Normandialainen TV-mekaanikko Alain Garnerin oli haaveillut 250 GTO Ferrarista pitkään. Vaikka vanhat kilpa-autot olivatkin lähes arvottomia 1970-luvun alussa, eivät mekaanikon varat moiseen riittäneet, eikä 36:sta valmistetusta autosta juuri liiemmin ollut yksilöitä tarjolla Ranska syrjäseudulla.
Ikääntynyt 250 GT oli kuitenkin tv-mekaanikon saavutettavissa ja niinpä Garnier osti sellaisen 1973. Garnierin peukalo ei suinkaan ollut keskellä kämmentä ja 1981 tallin uumenista rullasi päivänvaloon täysin entisöity 250 GTO. Todellisuudessa auton runkonumero oli sama 3671GT kuin Garnierin kahdeksan vuotta aiemmin ostaman 250 GT:n. Kultaisella 80-luvulla ei ollut internet-sivustoja, jossa olisi listattu alkuperäiset GTO-runkonumerot ja koska Ferrari tarkoituksella käytti myös alkuperäisten GTO-yksilöiden runkonumerosarjoissa pelkkää GT-liitettä, oli lähes mahdotonta erottaa autoa aidosta GTO:sta ilman pääsyä tehtaan arkistoon.
Garnierin 250 ”GTO” herätti erään nizzalaisen keräilyautoja välittäneen kauppiaan ja tämän hollantilaisen kumppanin mielenkiinnon.
Kaksikko yritti pitkään ostaa mekaanikon autoa tuloksetta. Viimein heidän onnistui kääntää Garnierin pää ja hankkia 3671GT. Sopimukseen kuului kauppasumman lisäksi Garnierille luvattu paja Ranskan Provinssissa, jossa mestarin oli määrä rakentaa useampia GTO-klooneja. Taiteilija Garnierin keskittyessä uusien GTO-yksilöiden luomistyöhön Provinssissa, kiirehtivät yhtiökumppanit rahastamaan keräilijöitä. Alkuperäinen ”Garnier-GTO” 3671GT myytiin pahaa-aavistamattomalle saksalaiselle keräilijälle aitona yksilönä.
Provinssin GTO-pajassa ehti valmistua vain kourallinen autoja, kunnes maa alkoi poltella kumppaneiden jalkojen alla. Saksassa ”Garnier-GTO” 3671GT:n ostanut keräilijä oli saanut tietää kokoelmansa jalokiven olevan todellisuudessa uudelleen koritettu 250 GT. Raivostunut asiakas sai purettua kaupan uhkaamalla myyjien terveyttä. Erikoisliikemiesten sormia poltteleva 3671GT piilotettiin pimeään kellariin ja huijarit keksivät mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita peittääkseen jälkensä. Villissä peitetarinassa GTO-kloonien väitettiin olevan Saudi Arabiassa asuvan beduiiniheimon rakentamia! Tarinan tueksi sankarit virittivät päähänsä turbaanit ja lähettivät kuvat lehdistölle. Hyvää tarinaa ei tunnetusti kannata pilata faktoilla ja lennokas tarina julkaistiin.
Vähäisestä lukumäärästä huolimatta Garnierin 250 GTO -klooneja päätyi ainakin kahden petoksesta tuomitun keräilijän kokoelmiin. Englantilainen Lord Brocket oli mieltynyt elämäntyyliin, johon edes aatelissuvun perintö ei riittänyt. Brocket vakuutti 42 auton kokoelmansa täydestä arvosta, valitsi kokoelmasta neljä autoa, kätki ne ja ilmoitti varastetuksi. Petos olisi onnistunut, mutta myöhemmin avioerossa osattomaksi jätetty puoliso ilmiantoi lordin poliisille ja tämä päätyi asumaan valtion ylläpitämään linnaan. Rikostutkimuksessa lordin kokoelman 250 GTO paljastui klooniksi.
Belgialainen pankkiiri Jean-Pierre Van Rossem puolestaan panttasi merkittävään autokokoelman mittavassa velkajärjestelyssä. Tälläkin kertaa kävi ilmi, että useat kokoelman autot olivat väärennöksiä, mukaan lukien 250 GTO.
Favre-Ferrarit, nuoren Williamin uho ja tuho
Garnierin rakentama ”GTO” 3671GT oli piilotettu kellariin Ranskan ja Sveitsin rajamailla kun oman elämänsä James Bond, William Favre, sai vihiä autosta. Garnierin liikekumppanit halusivat tässä vaiheessa ottaa etäisyyttä GTO-kloonibisnekseen ja hyväksyivät Favren nimissä tehdyn 700 000 frangin tarjouksen.
Favre halusi valmistaa 250 GTO -klooneja tyystin toiselta pohjalta. Hän ilmoitti ylpeänä, että omassa tehtaassaan Genevessä hän pystyi muuttamaan nolon vanhan 250 GT:n ”Favre-Ferrari” 250 GTO:ksi, joka olisi kaiken lisäksi parempi kuin tehtaan alkuperäiset 60-luvulla tekemät!
Todellisuudessa mitään ”Favre-Ferrari” tehdasta ei ollut olemassakaan. Autot valmisti Piemontessa toimiva ensiluokkainen koriseppä Giovanni Giordanengo.
Nuori Favre ei suinkaan tyytynyt pitämään kynttilää vakan alla. Favren markkinointistrategia perustui Ferrarin mustamaalaamiseen. Erityinen pilkka kohdistui tuolloin uuteen 288 GTO malliin, jota Favre nimitti 308 GTO:ksi ja kaikella muotoa epäonnistuneeksi autoksi.
Ferrarin ja Fiatin omistajaperheen Agnellin hermostumista ei lieventänyt sekään, että Favre oli saanut puhuttua kaksi autoaan Ferrarin vanhimman USA:n maahantuojan ja kuuluisan N.A.R.T (North American Racing Team) -kilpatallin omistajan Cinnettin osastolle Chicagon autonäyttelyyn. Näyttelyssä kävijöille syntyi käsitys, että Favre-Ferrari 250 GTO:t olisivat Ferrarin virallisia retromalleja. Favre sai kimppuunsa Agnellin perheen lakimiesarmeijan ennalta arvattavin seurauksin. Favre-Ferrari-saga oli tullut päätökseensä.
Pettynyt ja veloissa rypevä William Favre löytyi myöhemmin ammuttuna nuhjuisesta hotellista. Viralliseksi kuolinsyyksi merkittiin itsemurha, mutta huhut ”il Commendatoren kostosta" jäivät elämään.
250 GTO nyt, aidot ja kopiot löytävät toisensa
Favren seikkailujen tultua päätökseen hiljeni myös GTO-kloonien ympärillä pyörinyt sirkus.
Sekä Garnier että Giordanengo rakensivat omilla tahoillaan kaikessa hiljaisuudessa uusia 250 GTO evocazioneja tilaustyönä.
Favre-Ferrareita liikkuu markkinoilla harvakseltaan, viimeisin julkisesti myyty Favre löysi uuden kodin vuonna 2018, ClassicDigest-sivuston mukaan 675 000 dollarin hintaan.
Borrani-henkisiä pinnavanteita valmistavan Turrino Wheelsin omistaja Will Tomkinsin osti parikymmentä vuotta sitten alumiinikorin, jonka uskoo olevan Favren jäämistöä. Muista autoista poiketen kori on asennettu Ferrari 400:n alustalle ja siinä on moderni 600 hevosvoimaa kirnuava Ferrari 575 -moottori. Mikäli joulupukin kirje on vielä lähettämättä, voi pukille vihjaista asiasta.
Alkuperäisten autojen hinnan karattua pilviin monet GTO-kloonit jakavat autotallin nykyään alkuperäisen 250 GTO:n kanssa. Aito GTO pysyy lukittujen ovian takana ja kloonilla ajetaan. Julkinen salaisuus on, että osa Goodwoodin radalla nähtävistä ”alkuperäisistä” 250 GTO -kilpureista on omistajan alkuperäisen auton klooneja - Paitsi Nick Mansonin GTO, jonka Pink Floyd rumpali osti 70-luvulla 37 000 punnalla.
