Saab 900

Ford nosti Amerikan pyörilleen, Putin Venäjän polvilleen, Gaddafi Libyan jaloilleen ja Saab Ruotsin siivilleen

"Lentsikka", tuumasi Ruotsin hallitsija Kustaa viides kimalaisen lentoa seuratessaan ja siitä se SAABin tarina lentokonevalmistajana ja myöhemmin autovalmistajana sitten lähti, kunnes tyytyväisyys tappoi kehityksen ja tuloksena oli tämä automaailman anarkistien aikaansaannos. Kaikki oman aikansa suurmiehethän aikojen alusta asti ja puolueen jäsenkirjan väristä riippumatta, ovat luottaneet Saabin satulaan yhtä vakaasti kuin rotupuhdas ryssälauma riemuvoittoon Raatteentiellä. Urho Kekkonen, Benito Mussolini, Simo Lampinen, Martin Luther King Junior, Matti Nykänen, Che Guevara, Mika Santa, Mao Zedong, Lauri "Late" Johansson ja Suldaan Said Ahmed, vain muutamia mainitakseni, joten miksi et siis sinäkin luottaisi ?

"Rautaan ei saa rakastua", totesi Raineri Retekolla kun rodiumia riihikuivaan vaihtoi, ja sama tilanne on tässäkin, eli raudasta on luovuttava vaikkei katalysaattoria tässä yksilössä ole koskaan ollut.

1984 oli se karkausvuosi kun Jugoslavia, tuo sosialismin etelä-eurooppalainen etäpesäke, näki ensimmäistä kertaa renkaat eli olympialaiset, Neuvostoliitto hyökkäsi risteilyohjuksella Inarinjärvelle, Ikinuori Aira Samulin täytti 57-vuotta, Paavo Väyrynen juhli 30-vuotista uraansa politiikan parissa, ja ennen kaikkea tämä yhteensä seitsemänpyöräinen (neljä rengasta, ohjauspyörä, varapyörä ja vesipumpun siipipyörä) musta pommi SAAB 900 TURBO 8 sai tehtaan linjalta rullatessaan ensimmäisen, muttei suinkaan viimeisen siunauksensa itse Paavi Pyhä Paavali kuudennen toimesta kun sillä saunavihdalla vettä huitoi. Näistä nykyään ainoastaan yksi on elinvoimainen ja jatkaa voittokulkuaan, eikä se ole Neuvostoliitto tai Jugoslavia, vaan Saab 900. Väyrysen poliittisesta urasta ei kuitenkaan vielä ole varmuutta.

"Kyllä siinä pittää olla 4 sylinteriä vierekkäin, 2 litraa, 8 venttiiliä, paineistettu ilmansaanti ja kolminumeroinen teholukema", julisti Björn Envall moottoriosastolle, ympäröivien insinöörien nyökytellessä hyväksyvästi. Ei kuitenkaan ilmaissut pääsuunnittelija toivomustaan tarpeeksi selvästi ja Saab 900 kyllä sai 4 sylinteriä vierekkäin, mutta pitkittäin, joka aiheutti voimansiirrosta vastaaville insinööreille ylimääräistä päänvaivaa. Jakoketjuhan tässä moottorissa rallattelee niinku rättipää rukousaikaan. 10 vuoden takainen öljykriisi karvaana mielessään, ei ole ruotsalainen suunnittelija suonut tälle yksilölle uudemmista vuosimalleista löytyvää, öljynpaineella toimivaa jakoketjun kiristintä. Varastovaseliinin voitelema uusi jousitoiminen kiristin tulee mukaan, ketju lienee kuitenkin venynyt kuin kanttilahkeen moraali.

Sanoivat kaiken rajoiksi taivaan ja maan, mutta auton edellinen omistaja tästä oli kuitenkin kiilto silmissään, rystyset valkoisena ja voimansa tunnossa valtatietä kepittäessään onnistunut saamaan vaihdelaatikon kuoret halki keskivaikealla vitosen virhevaihdolla. Ei loikannutkaan vitonen silmään yhtä vaivattomasti kuin Koban tytär suurvaltaa vaihtaessaan ja tuon motoriikan koordinaatiokontrollivirheen seurauksena rattaat mureni kuin Mike Tysonin maitohampaat. Allekirjoittanut on kuitenkin modernin taiteen moniosaajana ja teknillistieteellisenä ihmelapsena vaihtanut tähän 5 vaihteisen synkronoidun manuaalivaihteiston, ni johan taas Sailuni suttaa valoista lähtiessä, ja suttaa vallan jatkossakin kunhan se beduiinin sandaali ei ole kiinni tulipellissä, ennen kuin analogisen kierroslukumittarin lukema saavuttaa 4 tuhatta ja Holsetin akselinopeus 271 tuhatta kierrosta minuutissa. Tai siis suttaisi, jos ei irtaallaan olevat vetoakselit ja täysin asbestikuidusta valmistettu takasiipi huolehtisi vetopidosta.

Saab ilman ahdinta on kuin afroamerikkalainen liittovaltion poliisin polvilumpion alla, eli se tarvitsee kipeästi lisää happea ja tämän Saabin vakio Garrettin ahdinhan imi ilmaa kuin Svetogorskin Svetlana pettukeittoa pillillä pula-aikaan. Svetlana on muuten ensimmäinen ja viimeinen tuntemani ihminen, joka on saanut muodostettua yli 100 kiloPascalia alipainetta, vieläpä pelkillä luisilla poskilihaksilla ja vapaalla ajattelulla. Taas todettiin ettei Neuvostoliitossa mikään toimi, mutta kaikki on mahdollista. Mitähän lie Svetulle kuuluu nykyään, Neuvostoliiton kohtalohan me jo tiedetään. Valistunut veikkaus on, että tuo vahvan luonteen omaava matalaotsainen maatuska on kadonnut johonkin länsi-saksalaisen pienkonelentäjän potkurin jättämiin jälkipyörteisiin punaisella torilla, levittäessään liika rohkeasti sitä Gorbatšovin paljon lupaavaa glasnostin ilosanomaa. Yhtä kaikki, Garretista jouduttiin kuitenkin luopumaan, kun paikalliset pakoäänikisat ja Irma-mummon siivouspäivä sattui samalle päivälle. Kisat meni hyvin siihen asti, kunnes Irma erehtyi tuulettamaan torppaansa samaan aikaan kun Garrettin ylimitoitettu kompressorisiipi pyöri yhtä vimmatusti kuin Paavin pää päiväkotivierailulla. Vain huhuja hataria on siitä, että oliko syynä Irman mökin ilmanvaihdon ylipaine, Garrettin valtaisa imuvoima, vai näiden yhteisvaikutus, koska sillä samalla sekunnilla kun Irma sai ikkunan auki ni lähti pirtin lattialta persialainen matto yhtä vinhasti ku Aladdin mäkistartilla ja tuuletusfönsterin kautta tuo käsityön kaunoluistelu syöksyi suoraan Garrettin ahnaaseen kitaan. Vaikka yllättäen ja pyytämättä ei tule kuin Jäätteenmäelle fakseja, ni siinä tilanteessa ei kerennyt kissaa sanoa mirriksi. Yllättävää oli myös se, kuinka pieneen tilaan mahtui se yksiön kokoinen antiikkimatto, jonka Irma silloin ennen Iranin islamisoitumista toi mukanaan ristiretkiltään, siinä tiheni solmutiheys heti kertaheitolla kun ahdin teki tehtävänsä. Tänäkään päivänä ei ole Irma puhunut enää sanaakaan, eikä sitä mattoa olla saatu revittyä sieltä kompurakotelosta. Irma tosin menehtyi jo 10 vuotta sitten, muttei ole tullut tulikiven katkuista viestiä myöskään tuonpuoleisesta. Tuon epistolan jälkeen vasta opin todella ymmärtämään ahtimen A/R mitoituksen ja ilmansuodattimen käytön tärkeyden. Jos tuota imaami-imuria nyt voi ilmansuodattimeksi sanoa, mutta oleskeluhuoneen matto siitä ei ainakaan huilaa läpite. Pitäs vasiten kaivaa Irman jäämistöistä kappaverhot ja kokeilla nykyisen ahtimen ilmantarvetta ja ilmanpuhdistimen huokostiheyttä.

Kottiin et soita, ku soitat Veikolle ja niin toimittiin tässäkin kun otettiin uutuudenjäykkä, putki-Saloran kokoinen, Sony-Ericssonin valmistama ja Irma-mummon maahantuoma langaton lankapuhelin kauniiseen käteen ja ruvettiin soittelemaan aivan valtoimenaan pitkin pitäjiä. Ensimmäisenä tietysti numeroksi 10061 ja neiti ajalta kyselemään, että paljonko ne viisarit sojottaa, sen verran hävisi ajantaju niitä Garrettin suusta törröttäviä silkkihaituvia ihmetellessä ja Irman leipälapion lyöntejä väistellessä. Oli vasiten sen verran kovia kupoliin kohdistuvia iskuja, ettei vieläkään ole yleinen tajunnan taso ennallaan, se ilmenee ulosannissa ja pakkoliikkeinä. Kovin kävi selväksi että jos ei Irmalle Luoja ollut paljon muuta suonut, niin ainakin tulinen sielu, kaksi kättä vahvaa ja tahto armoton sillä oli, levätköön rauhassa. ✝️

No älähä mittää, hätä ei oo tämän näkönen kun mehän pojat soitettiin heti kolmanneksi Veikolle että mahtaa se sun Valmetti jaksaa vapaastihengittävänäkin huilata kyljellään Vehmassuon veto-ojassa ja lähettiin varkaisiin. Veikon Valmetista otettiin (varastettiin) Vantaan kokoinen Holset H1D ahdin ni sehän suhisee ja sakkaa nyt enemmänku edesmennyt Surnu-Pekka Sevetin baarissa sillon kerran kun Annukka toi pöytään viskin sijasta väliveden. Surnu-Pekkahan se muuten aikoinaan toi väliveden Suomeen vaikkei siitä ite kovin välittänytkään, vuorovedestä oli vaan joskus kuullut ja asiasta innostunut, kovia kalamiehiä kun oli. Pohjavesi, välivesi ja lapsivesi on näillä leveyspiireillä nykyään kovin harvassa, mutta tarinat Surnu-Pekan elämästä ja teoista ei. Surnu-Pekalle oli turha kertoa että Pelekosenniemi on melekosen pieni niemi, oli nimittäin elänyt senkin talven ku Sevettijärvi jäätyi pohjaan asti ja joutui juomaan pullovettä. Pilkkimästä se ei Pekkaa kuitenkaan estänyt. Piti vain tietää oikeat ottipaikat mihin kaira iskeä, että saa valmiiksi pakastettua rautua ja kysy vaan tiesikö Pekka ottipaikat, Pekkahan tiesi ja sen lisäksi paljon muutaki. Ihme kyllä, sillon ei tullut kukaan etelän vetelä stadin slangeineen ja kaitafilmikameroineen kyselemään, että "mis se fisu on budjannu vai joutuutsii snägärillä skruudaa ?". Puhu suomea, savoa tai saamea mutta älä sönkötä, siellä ne suomukyljet on vattallaan samassa kohtaa vieläkin, kuin silloin kun veden lämpö laski alle 0 celsiusasteen, olisi Surnu-Pekka tähän älymystön ääriviisaan kysymykseen todennäköisesti vastannut. Elettiin sitä aikaa kun Sevettijärveä ei oltu vielä syvyyskartoitettu ja kun ensimmäisen kerran kairan terä narahti Sevettijärven santapohjaan, ni se alko Pekkaa sen verti yltäkylläisesti sylettämään, että otti ihan asiakseen hoitaa senkin Via Dolorosan samalla kertaa pois alta. Saattoi joskus Pekan päänsisäisen Galileo-paikannusjärjestelmän erehtyessä kairan ruuvi upota puolikin metriä puuttoman saaren maaperään ennen erheen huomaamista, ei ole siis poraustoiminta Lapissa mikään uusi asia, vaikka tarkoitusperä oli eri ja Pekalla se oli hyvä. Ei näistä pienistä vastoinkäymisistä kuitenkaan kolttatuvalla juoruttu ja supatettu, sen verran paljon Pekkaa ja sen pyyteetöntä työtä saamelaisyhteisössä arvostettiin. Yötä-päivää kun ruuvi pyöri syväluotaavaa vesistön syvyyskartoitusta tehdessä, ni ihmehän se olisi ollut jos pimeässä auringosta suunnistaessa olisi jokainen reikä osunut aina edellisen viereen. Saattoi pari porausta joskus hairahtaa viereiseen jänisjärveenkin ja sen rantakivikkoon Pekan lähtiessä jatkamaan urakkaansa suoraan Sevetin baarista, Annukan kielloista huolimatta. Ja eikun taas aamutuimaan Näätämön kaupasta uusia kairan kovapaloja hakemaan, kävellen tietysti ja loput juosten mitä ei jaksanut kävellä. Turbo-Saab olisi kyllä ollut, muttei Sevetissä mennyt teitä ennen -60 lukua. Urakan loppua kohdenhan Pekka sitten lopulta ulkoisti tuon kovapalojen teroittamisen kullankaivaja Keurulaiselle ja keskittyi itse pelkkään kairaamiseen ja kartoitukseen. Kaima Keurulainen niitä kovapaloja joutu sitte Petronellan kanssa ihan massatuotantona terottamaan Lemmenjoen Morgamojan kultakämpässään, sen minkä kullankaivuultaan ehti, ja johan taas kaira söi Sevettijärven syväjäätä niinku perestroika punikkia. Epäilijöistä huolimatta Surnu-Pekka sitten saikin tuon työmaansa valmiiksi ennen juhannusta ja jäiden lähtöä. Nykypäivänäkin on tuon syvyyskartoitustyön tulokset saatavilla interwebsissä digimuodossa. Mahtaa olla vieläki Sevettijärvessä nähtävissä myös ne kairanreiät vieri vieressä ja muistuttumassa siitä ajasta, kun meillä ukkoina syntyi sylilapset ja nuori mies oli jo hautaan valmis. Sietäisi nykyajan femboyt sun muut sumopainijat ottaa mallia, ei ollut siihen aikaan liikalihavuus kansanterveyden haittana ja siihen on syynsä.

Se kel ylipaine on, heittäköön ensimmäisen veivin, veisteli Eino Leino kuumehouruissaan mutta totuutta puheissaan. Tässä kuvainnollinen veivinheitto ja punalohkon äkillinen halkeamisen vaara on kuitenkin estetty, Holsetin hukkaportin lisäksi jollain Anttilan kuvastosta postimyynnillä tilatulla dump-venttiilillä. Muita punaisen sävyn virheliikkeitä se ei kuitenkaan pysty estämään, eikä Heinäluomaa kirjoittamasta kotiryssän muistelmiaan. Sillä hetkellä kun kaasuläppä sulkeutuu ja esirippu laskeutuu (ei se rautainen), niin imusarjan alipaine voittaa ahtopaineen ja dumppi tekee työnsä. Kun dumppi aukeaa ja ahtoilma vapautuu ilmakehään ni silloin tuuli käy kuin Dostojevskin romaanissa, eikä se ole mikään lämmin tuulahdus lännestä, joten kannattaa pitää kiinni lättähatuista ja hameenhelmoista.

Ahtoputket tähän on lyijymaalin väristä päätellen veistetty jostain Fordson Super Majorin pakoputkesta ja todennäköisesti samalla kirveellä, jolla Lalli Talonpoika tappoi Piispa Henrikin Köyliönjärven jäälle. Se oli sitä aikaa kun järvissä oli vielä jäitä, ennenkuin Tšar Bomba ja tämä katalysaattoriton ekoteko vei kalat, jäät ja leivän kaikki samalla kertaa meiltä köyhiltä ja kuolevaisilta. Liekö ihmekkään ettei ole mitaleilla koreiltu viime vuosien talviolympialaisissa. Toista oli se aika kun nahkatakit, Leevi And The Leavings, Reijo Taipale ja Nykäsen mitalit oli kultaa, nykyään ei sitäkään jalometallia ole kuin Nalle Wahlroosilla, juutalaisilla ja vähäisissä vihkisormuksissa.

Sisusta tässä kyseisessä tuotteessa on ajaton, rahaton ja nahaton kangasbeige. Leviksen 501 inahtaa tähän velouriratsaimeen ku purkka tukkaan, niin ettei turvavöille ole tarvetta, vaikka tässä mallissa ne onkin vakiovarusteena joka jakkaralla. Sen verran korkealla tasolla oli ruotsalainen insinöörisuunnittelu kultaisella kasarilla, että Trollhättanissa asennettiin uusiin Saabeihin automaattisesti lämpiäviä etusatuloita samaan aikaan, kun itäblokissa otettiin teollisen vallankumouksen epävarmoja ensiaskelia ja ihmeteltiin saranan monimutkaisuutta. Tästä kirkkoherrain hyökkäysvaunustahan ne löytyy molemmat, eli automaattisesti lämpiävät etupenkit ja saranat joka luukusta. Kuparin hinta on kuitenki ollu sen verran korkealla, ettei ole kopeekat riittäny vetämään piuhoja niiden sähköistämiseen, liekö sekin alkuaine sillon myyty Retekolle tai muilutettu itärajan taakse vallankumousta vauhdittamaan. Tätä arvometallia kuitenkin ruotsalaiset Suomen sodassa vuonna 1809, viimeiseen suomalaiseen taisteltuaan, sai sotasaaliiksi ja tuon monarkia-ajan ensimmäisenä tunnetun asekätkennän seurauksena sitä on riittänyt myös tämän pyssyn sivulasien vaivattomaan ylös-alas liikkeeseen napin painalluksella. Aukeavaa tuulilasia tässä ei kuitenkaan ole. Hauishankaussähköllä toimiva kattoluukkukin tästä löytyy, mutta sitä en taajama-ajossa pitäisi auki, ettei punaisissa valoissa kaikki vanhukset, vanhurskaat, vaihto-oppilaat ja vankeinhoitolaitoksen valistamat tunge sisälle, sen verran paljon on tunkua tähän kabinettiin. Sehän ei tässä combicoupessa ole kuitenkaan mikään ongelma, sillä kaikille tilaa riittää ja kaikille paikkoja on. "Eats up roads. Swallows loads", lupasi Saab lippulaivamallistaan Aftonbladetin ja Daily Mailin keskiaukeaman monivärimainoksissaan uhkarohkeana, mutta itsevarmana. Tuossa lyhyessä ja filosofisessa teesissä ei kuitenkaan ole tippaakaan itseironiaa, sillä tähän vastavallankumoukselliseen vankkuriinhan nimittäin mahtuu vaimon, lasten ja pirttikaluston lisäksi hirvikolarin haaskatkin, jos kuljettajan ranteessa on vaan tarpeeksi pänninkiä nostamaan se silpoutunut sarvipää tuohon avaraan kuormatilaan. Vaikkei ministeriosasto yleensä kumartele, ni tässä mallissa kallistuu takapenkkien selkänojat ainoastaan eteenpäin. Tuon kolmen kuolevaisen, tai yhden isokenkäisen istuttavan kangassohvan selkärankatuen kun kaataa, niin kuormatilassa mahtuu järjestämään kreikkalais-roomalaisen painiottelun. Sen verran avonainen siitä tulee, että sisään mahtuu vaikka lautataapeli, kansallinen liittoneuvosto ja vesisänky, johon laittaa ittensä levyksi vuorokausilevolle. Kokemusta nimittäin on, ja kylläpä vain Saabissa ihmislasta väsyttiki yhtä hyvin ku Vatnikkia voitonpäivän paraatissa.

Joskus Tšernobylin ydinlaskeuman ja Berliinin muurin murtumisen aiheuttaman sekavuustilan jälkeen on lupaava tuuli lännestä puhaltanut, antaen tälle autolle kasvojenkohotuksen. Tässä autossa on siis presidenttikautensa avajaisiksi, itse George Herbert Walker Bushin standardihyväksymä Amerikan mallin keula. Kokonaista kolme sarjaa olen oman omistukseni aikana näitä usa-valoja nähnyt, joista kaksi on itellä ja kolmas oli joku tekniikan ihmelapsen luoma ledihirvitys spray-tummennuksineen. Polttimon paikkojahan näistä umpioista löytyy tarpeeksi että saa oranssiparkit palamaan päähän kiinni. Jos ei löydy ni surruuttaa porkkanaterällä lisää reikiä T-10 kannan polttimoille ja rupee tunkemaan niitä ledipolttimoita aivan holtittomasti ja niin paljon ku sielu tai laturi sietää.

Jollain tämän auton entisistä omistajista ei ole muuta virkaa ollut kuin toimia hajulukkona jääkaapin ja kunnallistekniikan välissä. Kun tälle kyseiselle monivärisokealle ja virtakynättömälle virtuoosille on sattunut Bilteman katalogi kolahtamaan postiluukusta, niin sillon on alkanut vallaton vinkuminen korvien välissä ja aivosähkökäyrä heittelemään enemmän ku ruplan kurssi. Kaiken pystyy korjaamaan, teipillä tai rakkaudella, sanoi tämä aikamme suuri ajattelija suuressa viisaudessaan, kun jesajanteipillä sähköeristystä suoritti. Ei tarvitse olla valopää että joskus lamppu syttyy ja niin oli kokenut tämäkin evoluution erävoitto valaistumisen hetkensä, kun keksi alkaa vetämään sitä telekaapelia aivan antaumuksella ristiin rastiin pitkin poikin konehuonetta. Kaikki eri värisiä ja vailla mitään tarkoitusta niinku Vasemmiston vaaliehdokkaat, tuskin tätä piuhaviidakkoa voi sen paremmin kuvailla.

Totuushan on, että on olemassa vain 3 korvaamatonta. Kekkosta ei korvaa kukaan, Väyrynen ei korvaa ketään ja Turbo-Saabia ei korvaa mikään, eikä tätä tosiasiaa ole YYA-ajan ja suomettumisen sumuverhon hälveneminenkään muuttanut. Osta tästä nyt siis itsellesi pala skandinaavista kulttuuriperintöä ennen kolmansia kansainvälisiä kovapanosammuntoja, mutta pidä kiirettä, sillä ydintalven jälkeen tänne ei jää muita kuin torakat ja nekin ajaa Saabilla.

Se ken ei tiedä, ei sen kyselemänkään pidä, joten jos jäi jotain kysyttävää ni älä ainakaan mulle rupia soittelemaan, joku raja pittää siinäki olla ku puhelin pilipattaa kokoajan.