Suomalainen suosii edelleen omaa autoa - näin suhtaudumme autoilun muutoksiin
Jyrääkö oma auto vielä kymmenen vuoden päästä? Vai nousevatko yhteiskäyttöautoilu tai kuukausimaksullisuus samanvertaisiksi haastajiksi? Erilaiset käyttömallit haastavat perinteisen omistamisen.
Oma auto on edelleen ykkönen

Suomessa oma auto koetaan yhä ensisijaiseksi liikkumisvälineeksi. Santanderin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät ainakaan vielä ole valmiita yhteiskäyttöautoilulle, vaikka muualla maailmalla se kasvattaa koko ajan suosiotaan.
Yli puolet tutkimuksen vastaajista kertoi, ettei koe yhteiskäyttöautoilua tällä hetkellä omakseen. Vain 21 % kertoi olevansa valmiita käyttämään yhteiskäyttöautoa. Yksi suurimmista syistä on oman auton omistamisen tärkeys, minkä lisäksi yhteiskäyttöautoilu koetaan hankalana ja tarpeettomana.
Kuukausimaksun joustavuus houkuttelee
Kuukausimaksullinen auto haastaa perinteisen omistamisen suomalaisten autoilumieltymyksissä. Tutkimuksesta selvisi, että yli puolet (54 %) on valmiita maksamaan autosta kiinteää kuukausimaksua. Viehätyksenä on erityisesti sen joustavuus. Ajoneuvoon ei tarvitse sitoutua moniksi vuosiksi ja kustannukset määräytyvät käytön mukaan. Yhteiskäyttöauton sijaan auto on pelkästään omassa käytössä, joten logistiikkaa ei tarvitse miettiä.
Santanderin osamaksupohjainen All in One -palvelu on hyvä esimerkki helposta, turvallisesta ja läpinäkyvästä tavasta omistaa auto kuukausimaksullisesti. Palvelun voi räätälöidä juuri omaan tarpeeseen sopivaksi. Autolle määritellään taattu hyvityshinta sopimuskauden päätteeksi, joten arvon alenemista ei tarvitse pelätä. Kokonaisbudjetoinnissa auttaa mahdollisuus paketoida sopimukseen huolto- ja rengaspalvelut. Jopa 74 % palvelua käyttävistä hankkisi myös seuraavan auton All in One -kuukausimaksulla.
Muuttuuko suomalaisten suhde autoon tulevaisuudessa?
Liikkumisen murros on herättänyt paljon keskustelua siitä, miltä autoilu tulevaisuudessa näyttää. Tutkimuksen perusteella jakamiseen suhtaudutaan varauksella, ja ajatus omasta autosta pitää pintansa suomalaisten mielissä. Aika näyttää, keikauttaako vaihtoehtoisten ratkaisujen lisääntyminen vaakaa tulevaisuudessa.
Kiinnostus kuukausimaksullista autoilua kohtaan kertoo, että omistajuuden sovittaminen omiin tarpeisiin koetaan hyödyllisenä. Kuukausimaksu yhdistää omistamisen ja joustavan käytön edut.
Laske itsellesi parhaiten soveltuva Santander All in One -kuukausimaksupaketti >>
Lähde: IROResearch Oy ja Santander Consumer Finance Oy, Tuhat suomalaista -tutkimus
Kuvalähde: iStock
LUE MYÖS
-
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä -
Autoliikkeitä kiinnostavat yllättävän paljon ajetut käytetyt autot
Autoliikkeitä kiinnostavat yllättävän paljon ajetut käytetyt autot -
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla?
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla? -
Kuukauden myydyimmät käytetyt autot
Kuukauden myydyimmät käytetyt autot -
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo”
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo” -
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Mercedes Benz W212 E sarja
LaitilaMercedes Benz W212 E sarja
690 € -
Vito 447 Mercedes Benz
LaitilaVito 447 Mercedes Benz
1 790 € -
Vito 447 Mercedes Benz
LaitilaVito 447 Mercedes Benz
1 190 € -
Nereus Sailfish NS601
SaloNereus Sailfish NS601
550 € -
Laukaa350 € -
Mercedes Benz W253 GLC
LaitilaMercedes Benz W253 GLC
1 390 €
AUTOUUTISET
-
Poimijat varokaa: Mustikoissa nyt kaksi ongelmaa
Poimijat varokaa: Mustikoissa nyt kaksi ongelmaa -
Säässä tapahtuu kohta jotain, mitä nähdään vain 30 vuoden välein – ”Ihan poikkeuksellista”
Säässä tapahtuu kohta jotain, mitä nähdään vain 30 vuoden välein – ”Ihan poikkeuksellista” -
Garden Helsingiltä lähti matto alta – Tässä on Orpon kohupäätös
Garden Helsingiltä lähti matto alta – Tässä on Orpon kohupäätös -
Petteri Orpo: Kokoomuksen rahoittajan nimen putkahtelu esiin on sattumaa – ”Nöyrällä mielellä” kohti tiistaita
Petteri Orpo: Kokoomuksen rahoittajan nimen putkahtelu esiin on sattumaa – ”Nöyrällä mielellä” kohti tiistaita -
Paula Vesala jakoi paljonpuhuvan videon Tammerfestin kulisseista – Nyt puhuu järjestäjä
Paula Vesala jakoi paljonpuhuvan videon Tammerfestin kulisseista – Nyt puhuu järjestäjä -
Espanjan pelaajalta jääkylmä temppu Donald Trumpille miljoonien edessä
Espanjan pelaajalta jääkylmä temppu Donald Trumpille miljoonien edessä -
Katso itse: Trump ”hävitettiin” mestaruuskuvasta”
Katso itse: Trump ”hävitettiin” mestaruuskuvasta” -
Tämä oli liikaa: Anun perhe joutui muuttamaan pois Espanjasta
Tämä oli liikaa: Anun perhe joutui muuttamaan pois Espanjasta

