Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Luettu 35 754   0

Tiukasti tiessä: Volvo S60 D3 Summum

Tiukasti tiessä: Volvo S60 D3 Summum
  • Volvo S60
  • Volvo S60

Volvon mallistossa nuorekkaasta keskijohdosta vastaava S60 on ehtinyt toiseen sukupolveen. Sen kerrotaan olevan kaikkien aikojen urheilullisin Volvo, missä vaikuttaisi ajo-ominaisuuksien puolesta olevan perääkin.

Volvo S60:n bensiinimoottorimallistoon kuuluu kaksi 1,6-litraista ja kaksi 2,0-litraista nelisylinteristä ja suorasuihkutteista turbomoottoria sekä kolmelitrainen, kuusisylinterinen turbo.

Dieseleitä on kolme. Pienin on 1,6-litrainen DRIVe-malli ja suurin kaksivaiheisesti ahdettu 2,4-litrainen ja viisisylinterinen D5. Koeajoon valitsimme keskimmäisen vaihtoehdon, eli uuden kaksilitraisen D3:n automaattivaihteistolla.

Kuusikymppisen mallisto laajenee loppuvuodesta myös korimallien osalta, kun farmariversio V60 tulee myyntiin. Se on jo nähty kuvissa, ja pian pääsemme tutustumaan siihen lähemmin.

Varustetasoja on yhteensä neljä Volvon normaalin käytännön mukaan. Automaattivaihteisen D3:n hinnat lähtevät noin 39 000 eurosta ja päätyvät 45 000 euroon. Yläpäätä edustavaan koeajoyksilöömme tosin on onnistuttu valitsemaan vielä yli seitsemäntuhannen edestä lisävarusteita.

Tärkein niistä on tekniikkapaketti, johon kuuluvat loput tutkaa tai kameraa hyödyntävät ajoturvallisuusvarusteet. Niitä ovat älykäs vakionopeudensäädin, kuolleenkulmanvaroitin, kaistavahti, etäisyysvaroitin ja kuljettajan vireystilaa seuraava järjestelmä.

Dieselmoottorin suurin vääntömomentti on kaksilitraiselle harvinaisen korkea 400 Nm, ja huipputeho 120 kW saavutetaan jo pyörintänopeudella 2 900 r/min. Teho myös lähtee tuon kierrosluvun jälkeen nopeaan laskuun, eli kaasu pohjassa ei moottoria kannata kierrättää paljon yli 3 000 kierroksen.

Kuusivaihteinen automaatti on tuttu Volvon muusta viisi- ja kuusisylinterisestä mallistosta.

Kaasupoljin on säädetty antamaan lähes kaikkensa liikeradan ensimmäisten parin sentin aikana, joten kaasunkäyttö vaatii tarkkuutta. Kaupungissa ongelmaa lisää se, että moottori reagoi liikkeellelähdöissä ja matalista nopeuksista kiihdytettäessä viiveellä.

Jos S60:n mainostettu urheilullisuus ei oikein tule esiin kaksilitraisen dieselin suorituskyvyssä, niin ajo-ominaisuuksissa sen huomaa ensimetreistä alkaen. Jouset ovat jäykät, ja iskunvaimennus pysäyttää heilahtelut nopeasti.

Kallistusjäykkyys on korkealla tasolla ja ohjaus nopea. Sivistymättömäksi sitä ei silti voi moittia.

Nopeassa kaarreajossa ohjaus tuntuu tukevalta ja herättää luottamusta, mutta kaikkein herkin tunto siitä jää uupumaan. Kaarrenopeudet on kuitenkin helppo nostaa poskettoman suuriksi, mikä lupaa hyvää väistökokeeseen.

Siinä S60 ohjautuu nöyrästi ja tarkasti. Kallistelua ei esiinny juuri ollenkaan edes kuormattuna.

Volvo S60:n modernia tekniikkaa sisältävä kaksilitrainen diesel vaikuttaa fiksulta voimanlähteeltä, mutta automaattivaihteisto ei aivan vakuuta sen paremmin kaupunkikulutuksen kuin suorituskyvynkään suhteen. Muuten vaihteiston kanssa tulee kyllä toimeen.

Kokonaisuus on sen verran toimiva ja tyylikäs, että paikka eteläsaksalaisten premium-merkkien rinnalla on lunastettu.


Tiivistelmä TM:n 16/10 artikkelista.
Tilaa TM digipalvelu - saat tekniikan uutiset päivittäin, digilehden sekä tämän artikkelin kokonaisuudessaan.


Nettiauton käyttäjien antama arvosana automallille : Volvo S60

     
4.0
Lue käyttäjäarvostelut tai kirjoita oma »

Myytävät Volvo S60 -autot

test
Volvo S602.5, '02, 228 tkm
5 100 €
test
Volvo S602.5, '03, 248 tkm
5 400 €
test
Volvo S602.4, '05, 310 tkm
5 500 €
test
Volvo S602.4, '05, 290 tkm
4 200 €
test
Volvo S602.4, '02, 370 tkm
2 000 €
test
Volvo S602.4, '03, 310 tkm
2 850 €
test
Volvo S602.4, '03, 289 tkm
3 500 €
test
Volvo S602.4, '01, 285 tkm
1 500 €
Tarkista Hintalaskurilla autosi arvo Rekkari.fi-palvelusta auton tarkat tiedot Ohjeet turvalliseen
kaupankäyntiin
Nettiauto.com
mobiililaitteissa

Lisää koeajoja

Kaikki koeajot »
Tyypit: Volvo S60 T5

Tyypit: Volvo S60 T5

Volvo V60 – Isoveljensä vartija

Volvo V60 – Isoveljensä vartija

Volvo XC40 – Volvon uusin täysosuma

Volvo XC40 – Volvon uusin täysosuma

Volvo XC60 – Viileä skandi-viettelys

Volvo XC60 – Viileä skandi-viettelys

Volvo V90 – Skandinavian vastaisku

Volvo V90 – Skandinavian vastaisku