Uusi Giulia on valmistajalleen erittäin tärkeä malli. Sen harteilla lepää hieman näivettymään päässeen merkin tulevaisuus koko painollaan ja auton ominaisuuksiin sekä identiteettiin on panostettu todella paljon. Jo muutama vuosi sitten mallistosta poistuneen Alfa 159:n seuraajaksikin nimetty Giulia aloittaa homman täysin puhtaalta pöydältä.
Giulia perustuu uuteen Giorgio-pohjarakenteeseen, jonka yhteyteen tullaan tulevaisuudessa sovittamaan useampiakin eri Alfa-malleja. Koko auto on moottoreita myöten täysin uusi, eli yhteisiä osia vanhojen mallien kanssa ei löydy. Giulia-mallisto käsittää kolme eritehoista dieseliä ja kolme bensakonetta. Perusversiona toimii 2,2-litrainen 150-hevosvoimainen diesel ja vaihteisto on tällöin 6-lovinen manuaali.
Dieseliin saa automaattivaihteiston tehokkaamman 180-heppaisen koneen yhteydessä. Bensapuolen perusmoottorin virkaa hoitava 2-litrainen 200-heppainen turbo on aina automaatti, kuten myös tehokkaammat ja nelivetoiset Veloce-mallit. Diesel-Veloce tuottaa 210 ja bensaversio 280 hevosvoimaa. Täysin oma lukunsa onkin sitten malliston kruunun jalokivi, neliapilainen Quadrifoglio, jonka 2,9 litrainen kahdella turbolla ryyditetty V6 ei 510 hevosvoiman tehollaan jätä käskijäänsä varmasti kylmäksi.
Neliapilan ominaisuudet antavat täyden vastuksen Bemarin M3:lle ja Mersun C 63 AMG:lle, joten Alfasta voidaan puhua täysiverisenä urheiluautona. Raivokas moottori, aktiivinen alusta ja muut asiaan kuuluvat hilppeet nostavat Quadrifoglion hinnan ymmärrettävästi hieman toiselle tasolle kuin kansanmalleissa ja näin tavallisen tallaajan ulottumattomiin.
Manuaalivaihteisen Quadrifoglion ostaja saa 115 000 eurosta vajaat 500 euroa takaisin ja automaatti maksaa tasan kolme tonnia enemmän. M3:een tai AMG:hen verrattuna neliapilaisen hinta on kuitenkin kilpailukykyinen, vaikkakaan tuossa hintaluokassa muutaman tonnin ero suuntaan tai toiseen tuskin ostajaa suuremmin hetkauttaa.
Paluu perusasioiden ääreen
Vaikka koeajoon saatu malliston ns. ”syömähammas”, eli 180-hevosvoimainen dieselautomaatti ei Quadrifoglioon vertaudu juuri muuten kuin merkin ja ulkonäön perusteella, tarjoaa se silti luokassaan massasta poikkeavan elämyksen. Alfaa on kautta aikojen markkinoitu tunteita ja intohimoja herättävänä merkkinä ja sporttisuus on aina ollut avainsana siitä puhuttaessa. Merkillä on vankka kannattajakuntansa myös harrastepiireissä, jotka vannovat Alfan nimeen niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.
Ja kuhinaa uusi Giulia aiheuttaakin niin harrastajien, kuin muunkin kansan keskuudessa. Alfalla on palattu selkeästi perusasioiden äärelle ja siihen mikä merkissä on aina viehättänyt. Sydämen sulattava ulkomuoto on asioista ensimmäinen, johon Alfan perinteet velvoittavat ja Giuliaa katsellessa huomaa muotoilun onnistuneen melkolailla nappiin. Pitkä keula ja lyhyt perä korostavat auton urheilullisuutta ja varsinkin keulan röyhkeän imelää ilmettä katsellessa ei auton merkistä eikä syntymaasta voi erehtyä.
Keulan mairea muotoilu tosin aiheuttaa edelleen saman ”alfismin” kuin edeltäjilläänkin. Puskurin vasempaan reunaan pultattu rekisterikilpi ei varsinaisesti imartele kokonaisuutta, mutta johonkin kai sekin läpyskä on kiinnitettävä. Kori on linjakas keulasta perään saakka ja mittasuhteet ovat silmälle pelkkää karamellia. Auton peräpää ei kuitenkaan tarjoa aivan keulan kaltaista yksilöllisyyttä.
Perän muodoista löytyy yhtymäkohtia kilpailijoihin, joista ensimmäisinä mieleen tulee Lexus IS, Jaguar XE ja Bemarin kolmossarja. Lievästä samankaltaisuudesta huolimatta muotoilun lopputulosta voi kuvailla erittäin onnistuneeksi. Sama teema jatkuu myös Giulian sisätiloissa, josta huokuu niin ikään sporttisuus. Alfalle ominaiset lieriön malliset ja hieman retrohenkiset mittarit näyttävät hyviltä ja ovat hyvin helppolukuiset.
Lisävarusteilla mieleiseksi
Mittareiden keskellä on pieni näyttö ja keskikonsolissa isompi 6,5 ” näyttö, jota operoidaan koskettelun sijaan keskikonsolissa olevalla pyörökytkimellä. Ratkaisu on tuttu mm. Bemarista ja Mersusta ja on käytettävyydeltään selvästi kosketusnäyttöä parempi. Keskikonsolista löytyy myös D.N.A-ajotilavalitsin, josta kuljettaja voi valita taloudellisuuden ja sporttisuuden välillä.
Dynamic-asetuksella vaihteisto ja moottorin toiminta kiristyvät, mutta jousitus pysyy perusversiossa ennallaan. Aktiivinen alusta on saatavilla lisävarusteena Super- ja Veloce-malleihin. Neliapila-mallista se löytyy luonnollisesti vakiona. Laimein asetus Advanced Efficiency pyrkii mahdollisimman pieneen kulutukseen ja tällöin mukaan astuu mm. rullaustoiminto kaasua nostaessa. Huipputeho on kaikissa asetuksissa sama.
Sisätilojen materiaalit tuntuvat pääosin laadukkailta, mutta joissain katkaisimissa näppituntuma on hieman heiveröinen ja halvan tuntuinen. Moottorin käynnistysnappi löytyy Ferrarimaisesti ratista. Ohjaamossa kaikki on tehty selkeästi kuljettajan ja sporttisuuden ehdoilla. Penkit ovat urheilulliset ja tarjoavat tukea kovemmassakin kyydissä. Tilaa on kokoluokassaan riittävästi, mutta ei nyt riesaksi asti.
Takatilat vertautuvat kolmossarjan Bemariin takakonttia myöten. Takana reunapaikoilla matkustaa kohtuullisen mukavasti, mutta keskipaikkaa ei voi suositella muille kuin lapsille. Jo pelkkä korkea kardaanitunneli syö ison siivun keskellä istujan jalkatiloista eikä keskeltä kupera penkki suuremmin matkustajan kannikoitakaan hivele.
Koeajoyksilö oli Super-varustetasoinen, joka on kahdesta vaihtoehdosta vauraampi. Mukana oli myös muutamia lisävarusteita, joista ehkä tärkeimpinä kääntyvät Bi-Ksenon ajovalot, peruutustutka ja avaimeton sisäänkäynti. Lisukkeena on saatavilla lukuisia erilaisia varustepaketteja, joilla Giulian saa räätälöityä haluamakseen.
Kaiken perustana ajettavuus
Mutta se kaikkein tärkein asia, mikä perinteisesti Alfan identiteettiä määrittää, on erinomainen ajettavuus. Giulian kohdalla homma on hoidettu viisaimman kautta, eli laitettu vetävät pyörät takapäähän. Ratkaisu on nykypäivän järkevyyden ja äärimmäisen turvallisuushakuisuuden keskellä ilahduttava valopilkku. Auton painonjakauma on tasainen 50:50 ja ohjaus on välitetty erittäin nopeaksi.
Ratin kierroksia löytyy laidasta laitaan 2,3, joten ohjaus on miltei mikroautomaisen nopea. Nopeudesta huolimatta hermostuneisuutta ei ajossa esiinny, vaan auto kulkee vakaasti sinne ja vain sinne, mihin kuljettaja haluaa. Giulian ohjaus on yksi parhaista, mitä markkinoilla on ns. käyttöautoihin tällä hetkellä tarjolla.
Liukkaiden kelien aikaan tehty koeajo ei suonut mahdollisuutta tiukkaan mutkatiekurvailuun, mutta ajotuntuma tekee vaikutuksen kyllä hiljempaakin ajettaessa. Hyvään ajettavuuteen tuo osansa myös auton maltillinen paino, joka dieselmallissakin on vain reilut 1400 kiloa. Takavetoisuuden ansiosta talviajokin on periaatteessa viihdyttävää, mutta luistoneston poiskytkentämahdollisuuden puute nävertää mieltä kyllä hieman.
Varsinkin Giulian korostetun urheilullisuuden ja dynaamisen ajettavuuden ollessa näin lujasti tapetilla, luulisi edes jonkinlaisen liirailun olevan sallittua, mutta perusvarusteinen Giulia ei siihen mahdollisuuksia juuri anna. Pientä helpotusta asiaan saa hankkimalla Pack Performance-varustepaketin, joka aktiivisen alustan ja mekaanisen tasauspyörästön lukon myötä antanee joustoa luistoihin hieman. Pois kytkettyä järjestelmän saa kuitenkin vain tehokkaimmassa Quadrifoglio-mallissa.
Sulavaa käyttövoimaa
180-heppainen mylly kuljettaa 450 Nm:n voimin Giuliaa oikein pirteästi. Vääntöä tosiaankin riittää ja 8-vaihteinen automaatii osaa myös hyödyntää sen hienosti. Muutenkaan vaihteiston toiminnasta ei moitteita voi juurikaan antaa, ainoastaan pysäköintivekslailussa vaihteiden toisinaan hieman hidas kytkeytyminen edellyttää kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta. Ajossa vaihteet kytkeytyvät pehmeästi ja nopeasti.
Vaihteiston sulava toiminta ei sinänsä ihmetytä, sillä sen valmistaa ZF. Laatikko on käytössä monella muullakin autonvalmistajalla, mm. BMW:llä ja Jaquarilla. 2,2-litrainen diesel on ominaisuuksiltaan hyvin nykyaikainen ja taloudellinenkin. Löpöä Alfa kulutti keskimäärin 6,5 litraa satasella, mitä voi tehoihin ja olosuhteisiin nähden pitää kohtuullisena.
Pienemmillä kierroksilla moottori on hyvinkin hiljainen, mutta yläkierroksilla kovempaa käskyttäessä dieselin rallatus kuuluu ikävästi sisälle. Vaikka dieselin ominaisuudet ovatkin nykyaikaiset ja voimaa riittää mukavasti arkikäytön tarpeisiin, sopisi Alfan luonteeseen ja tunnelmaan paremmin muhkeasointinen bensaturbo.
Ja Giulian kaltaisessa autossa se fiilis on äärimmäisen tärkeä. Jos jotain moitittavaa autosta keksii näin arkikäyttöä ajatellen, voisi se olla ulkoapäin näyttävät, mutta ajajan paikalta katsottuna melkoisen näköesteen luovat taustapeilit. Risteyksissä peilien taakse saa kuikuilla huolellisesti, että reitin voi todeta selväksi.
Kaikkiaan koeajon jälkeen on helppo todeta, että Alfan panostus täysin uuteen malliin ei ole ollut turha. Giulian ominaisuudet varsinkin ajettavuuden suhteen haastavat kilpailijat täysimääräisesti ja ulkomuoto sävähdyttää kuin silloin ennen vanhaan. Muinoin merkin ympärille kehkeytynyt, mutta viime vuosina pahasti kadoksiin joutunut urheilullisuuden ja yksilöllisyyden leima ponnahtaa Giulian myötä uuteen loistoon.
Yksilöllisyydestään huolimatta, tai juuri sen ansiosta Alfa Romeo kiinnostaa nyt muitakin, kuin pelkästään merkin harrastajia. Mielenkiinnolla odotamme, mitä jännää tämän uuden pohjarakenteen perustalle vielä rakennetaankaan. Uuteen Giuliaan pääsee käsiksi edullisimmillaan hieman alle 40 000 euron hinnalla ja nyt ajettu diesel-automaatti irtoaa reilulla 45 000 eurolla. Hinnat on saatu kilpailijoihin nähden hyvin kilpailukykyisiksi, joten keskikokoista premium-henkistä autoa haikailevan kannattaa heittää ennakkoluulot romukoppaan antaa Alfalle mahdollisuus. Se saattaa yllättää.
Sami Puskala
Kehuja: ajettavuus, ohjaustuntuma, ulkonäkö, persoonallisuus
Parantamisen varaa: taustapeilien katve, luistoneston poiskytkennän puute
