Volvo V60 – Isoveljensä vartija
Volvo V60 on laadukas ja tasapainoinen paketti pohjoisen tiestölle.
Volvon malliston uudistus on hyvin leimallinen. Keulat ovat jylhiä ja etusäleikkö kohoaa suoraan kohti korkeuksia. Massiivinen muotokieli kohtaa modernin aggressiivisuuden, mutta mukana on myös persoonaa.
V60:tä erehtyy helposti luulemaan pykälää suuremmaksi V90-malliksi. 60-sarjalainen on monella tapaa kuin hieman kutistettu isoveljensä. Pykälää vaille viisimetrisestä 90-sarjalaisesta V60 jää vajaaksi parikymmentä senttiä, joten ero ei ole merkittävä.
Ohjaamossa pienempi koko ei juuri tunnu tai näy. V60 on kookas ja hyvillä sisätiloilla varustettu perheauto, jolla ajaminen muiden uusien Volvo-mallien ohella on nautinto.
Koeajettu versio on katoavaa kansanperinnettä. Volvo ilmoitti jokin aika sitten lopettavansa diesel-moottoreiden valmistamisen vuonna 2020. Uusiin malleihin niitä kuitenkin tulee vielä useampia vuosia. Tuon jälkeen tulevaisuus on hybridimallien, joita Volvolla toki on tälläkin hetkellä.
Volvon viimeisimmät diesel-mallit ovat moottoreita, joita kyllä jäänee moni kaipaamaan. Esimerkiksi koeajettu D4 on tuplasti ahdettu 2-litrainen voimanlähde. Tehoa paketista irtoaa 190 hevosvoimaa ja vääntöä 400 Nm.
Moottorivalikoima on kattava

Nykypäivänä 190 hevosvoimaa on tämän kokoiselle autolla juuri passeli teholukema. Toki voimaa voisi aina olla lisääkin, mutta tällaisenaan menohaluja on kivasti. Paikaltaan kiihdyttäessä sataseen päästään hieman alle kahdeksassa sekunnissa.
V60 moottorivalikoimassa ei ole tarjolla muhkeinta diesel-konetta, eli D5:ta, joka löytyy mm. 90-sarjalta. Se on sääli, mutta ehkä ajatuksena on se, että isommassa farkkulimpussa pitää olla tarjolla jotain mitä pienempiin ei saa.
Bensakonepuolella moottorivalikoimasta tosin löytyvät T5, T6 ja T8 –moottorit. Noista viimeisin T8 Twin Engine on siis Volvon järkälemäinen hybridi, joka luovuttaa kaksilitraisesta bensakoneesta 303 hevosvoimaa ja 400 Nm, joiden päälle lisätään sähkömoottorin lisätehot 87 hevosvoimaa ja 240 Nm. Yhteensä luvut ovat siis 390 hv ja 640 Nm.
Tuolla tehokkaimmalla paketilla V60 maksaa reilut 60 000 euroa. Toisaalta hintaa laskee hybriditekniikka, sillä tehokkain bensakone on useaa tonnia kalliimpi. Halvimmillaan V60 maksaa hieman yli 40 000 euroa ja tuolloin moottori on 150-heppainen D3.
Pienimmälläkin diesel-koneella menohaluja on siedettävästi, mutta rehellisesti sanottuna tämän kokoluokan autoon hieman ponnekkaampi moottori on järkevä valinta. Muutaman tonnin sijoituksella ajomukavuus paranee merkittävästi.
Ajotuntuma on mukava, mukavampi tai mukavin
Volvo V60 noudattelee hyvin pitkälle samaa ajatusmaailmaa hiljalleen uudistuneen muun malliston kanssa. Ulkokuori on majesteettinen, sisustus viileän tyylikäs ja ajotuntuma mukavuuspainotteinen.
Ajotuntuma on uusissa Volvo-malleissa tietyllä tapaa hieman kateissa. Tosin sama ilmiö tuntuu leimaavan lähes kaikkia muitakin autovalmistajia. V60:n ohjaus on sähköisesti tehostettu ja vaikutus on ajotilasta riippumatta melko voimakas. Se on joko mukava, mukavampi tai mukavin. Jäykkyyttä ei ole edes dynaamisessa tilassa.
Ajaminen modernilla Volvolla on nautinnollista. Vieläkin mukavampaa siitä tekevät Volvon tekniset innovaatiot. Mukautuva vakionopeudensäädin yhdistettynä aktiiviseen kaistavahtiin vievät sen lähelle automaattista autoilua.
Järjestelmä toimii hienosti ja Intellisafe-järjestelmä tekee ajosta myös varsin turvallista. Siitä löytyy hätäpysäytysjärjestelmän lisäksi suurten eläimien tunnistusjärjestelmä ja monia muita turvallisuutta parantavia innovaatioita.
Ohjaamossa hiljaista
Rengasmelu ei häiritse ajosuoritetta ja ohjaamossa on muutenkin mukavan hiljaista. Toki ministeritason hiljaisuutta ei sovi odottaa, sillä jostain kuusikymppisen kohdalla on toki jouduttu tinkimään.
Moottori ja vaihteisto toimivat todella sulavasti yhteen. Voimaa löytyy tilanteesta riippumatta hyvin. Volvon mittapuulla suorituskykyä on mukavasti, mutta ei rajusti. Sellaisiakin malleja toki löytyy.
Moottorinohjausta voi säätää ekoilusta dynaamiseen ja noita asetuksia vaihtamalla moottori luovuttaa tehoa joko ripeästi tai viipyilevämmin. Dynamicilla autosta saa kaiken irti ja sillä tekeekin mieli ajella mahdollisimman paljon.
Volvo V60 Volvo V60 D4 Business Inscription aut:
Also read
-
Volvo V60 B3 DCT - Riittääkö B3 eli 163 hevosvoimaa farmari-Volvoon?
Volvo V60 B3 DCT - Riittääkö B3 eli 163 hevosvoimaa farmari-Volvoon? -
Volvo V60 T8 – Tästä ei farmari parane
Volvo V60 T8 – Tästä ei farmari parane -
Koeajo: Volvo EX30 - Pieni sähköauto rekisteröintien kärkeen
Koeajo: Volvo EX30 - Pieni sähköauto rekisteröintien kärkeen -
Volvo XC40 Recharge AWD - Volvon ensimmäisen sähköauton koeajo uusintana
Volvo XC40 Recharge AWD - Volvon ensimmäisen sähköauton koeajo uusintana -
Volvo XC 40 Recharge Single Motor - Volvon edullisin sähköauto
Volvo XC 40 Recharge Single Motor - Volvon edullisin sähköauto -
Volvon huollot: tilastoja maan johtavalta autoilijoiden ja korjaamoiden kohtaamispaikalta
Volvon huollot: tilastoja maan johtavalta autoilijoiden ja korjaamoiden kohtaamispaikalta
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Mb amg
HämeenlinnaMb amg
1 750 € -
Mercedes-Benz W257 C257 CLS
LaitilaMercedes-Benz W257 C257 CLS
1 090 € -
Audi A6 C7 Allroad
LaitilaAudi A6 C7 Allroad
1 490 € -
Mercedes-Benz W213 E-sarja
LaitilaMercedes-Benz W213 E-sarja
1 990 € -
Radial
PuolankaRadial
250 € -
Mercedes Benz W447 Vito
LaitilaMercedes Benz W447 Vito
890 €
CAR NEWS
-
Kotkassa varaudutaan vakavaan uhkaan – ”Ei kukaan osannut kuvitella”
Kotkassa varaudutaan vakavaan uhkaan – ”Ei kukaan osannut kuvitella” -
Gran Canaria kiinni
Gran Canaria kiinni -
Hittiartistin pikkuhousut vilahtivat lateksiasun alta – ”Nännikorut” kiinnittivät huomion
Hittiartistin pikkuhousut vilahtivat lateksiasun alta – ”Nännikorut” kiinnittivät huomion -
Jos mökiltäsi löytyy tällainen maljakko, älä missään nimessä anna sitä pois – Arvo jopa 4000 euroa
Jos mökiltäsi löytyy tällainen maljakko, älä missään nimessä anna sitä pois – Arvo jopa 4000 euroaPLUS -
Tähän uusi ministeri aikoo puuttua: "Se on häpeäpilkku"
Tähän uusi ministeri aikoo puuttua: "Se on häpeäpilkku" -
Jari Hakkarainen on kuollut
Jari Hakkarainen on kuollut -
Onko tässä uusi Kanaria? Tarjolla varma aurinko ja olutta eurolla
Onko tässä uusi Kanaria? Tarjolla varma aurinko ja olutta eurolla -
Perhesurmasta syytetty, 23, huusi hätänumeroon
Perhesurmasta syytetty, 23, huusi hätänumeroon

