Alfa Romeo Giulietta: Muodollisesti pätevä
Italiassa on aina osattu valmistaa kauniita autoja, eikä Alfa Romeon Giulietta tee poikkeusta. Sen muotoiluun on osattu loihtia iso määrä persoonaa.
Saapasmaan autojen suosio perustu hyvin pitkälle kuvankauniiseen ulkonäköön ja ruudikkaaseen voimanlähteeseen. Useimmat niistä ovat duunarin lompakon ulottumattomissa, mutta Alfa Romeo kuuluu niihin harvoihin poikkeuksiin.
Alfa Romeo Giulietta on sekä kaunis että tehokas. Koeajetun version nokalla säksättää 2-litrainen ja 170 hevosvoimainen dieselmoottori, jonka voimavarannot riittävät liikuttamaan autoa tarvittaessa ripeästikin.
Mukavan tehokas kone ei kuitenkaan tee Alfasta urheiluautoa, vaan vauhdista nauttivan kannattaa sijoittaa rahansa Quadrifoglio Verde 1750 –malliin, jonka pellin alla mouruaa 235 hevosvoimainen bensiinimoottori.
Dieselin säksätys ei kantaudu ohjaamoon

Diesel on ohjaamosta käsin ajateltuna huomaamaton, sillä sen äänimaailma on eristetty kokonaan kuulumattomiin. Se on hyvä, sillä italialaisvalmisteisen ja sporttihenkisen auton ratissa ei välttämättä halua kuunnella traktorimaisen dieselpadan säksätystä.
Koneen luonne sopii autoon sinänsä hyvin. Vääntöä piisaa ja tehokäyrä ulottuu dieseliksi suhteellisen korkealle. Punarajan lähestyessä voima kuitenkin hiipuu olemattomiin, mikä on dieselmoottorille ominaista. Kauniin ja sporttisen auton kaveriksi kelpuuttaisi mieluummin hieman ylävireisemmän moottorin.
170-hevosvoimaisen dieselin kaveriksi on saatavilla vihdoin myös kaksoiskytkimellinen TCT-vaihteisto, joka toimii kokonaisuuden kannalta erinomaisesti. Vaihdot ovat sujuvia ja tuntuma vastaa VAG-konsernin DSG-laatikkoa.
Start-stop –automatiikka takeltelee
Start-stop –järjestelmästä ei tosin voi sanoa samaa. Giulietta nimittäin käynnistyy koneen sammumisen jälkeen turhan verkkaisesti ja startti jauhaakin pitkän aikaa ennen kuin auto hörähtää käyntiin.
Järjestelmän verkkaisuus aiheutti koeajon aikana muutamia kiusallisia tilanteita, koska auto lähti valumaan käynnistyessään taakse päin. Asia tuntuu vähäpätöiseltä, mutta se hankaloittaa arkikäyttöä huomattavasti. Koeajon aikana start-stop –automatiikka oli pako pitää pois kytkettynä heikon toimivuuden vuoksi.
Italialaiset autot eivät nauti kovin luotettavasta maineesta maailman pohjoisimmissa kolkissa ja ilkeille puheille on valitettavasti myös katetta. Huollot ovat paikoitellen hintavia ja toimivuus on varsinkin kovilla pakkaskeleillä ajoittain arvaamatonta.
Koeajon aikana lasipyyhkijät jumiutuivat kertaalleen maksimiteholle useaksi minuutiksi. Kyseessä saattaa tosin olla myös epäonnekas sattuma, mutta toimintahäiriö ei ole omiaan luomaan syvää luottamussuhdetta kuskin ja auton välille.
Alusta on huippuluokkaa
Vaikka dieselmoottori ei olekaan se kaikkein sporttisin valinta, aihio hyvälle urheiluautolle on kuitenkin olemassa. Giuliettan alusta on nimittäin jämäkästi toimiva kokonaisuus. Jäykän, mutta mukavan alustan kaveriksi on laitettu poikkeuksellisen hyvä jarruvarustus, mikä säväyttää kerta toisensa jälkeen.
Hyvin toteutettu alusta ja hyvä ohjaustuntuma tekevät kyydistä sulavaa ja mukavaa. Tuntuma on sen verran onnistunut, että vauhti ei tunnu Giuliettan ratissa juuri miltään. Ilmiö on tuttu saksalaisista laatuautoista, eikä Alfa Romeo häviä tuossa vertailussa nahkahousujen autoteollisuudelle.
Jousitusta ja koneen luonnetta voi säätää Alfa Romeo DNA –ajo-ohjelmavalitsimella kolmeen asentoon. Dynamic-, Normal ja All Weather –asetukset poikkeavat toisistaan yllättävän selkeästi. Ensimmäinen on sporttisin versio ja viimeisin on tarkoitettu liukkaammille keleille.
Dynamic-tilassa kone reagoi kaasuun herkästi ja alusta toimii täsmällisemmin. Ajotila tekee ajosta varsinkin pieniessä nopeuksissa turhan nykivää ja levotonta. Kahdessa muussa asennossa toiminta on jouhevampaa ja leppoisampaa.
Pelkistettyä kauneutta
Yksi asia Alfassa on kuitenkin ylitse muiden ja sen on tarkkaan harkitut yksityiskohdat. Giulietta on sekä sisältä että ulkoa niin tyylikäs ja linjakas, että monen muun valmistajan kannattaisi katsella peiliin.
Sisusta on pelkistetyn tyylikäs, mikä poikkeaa nykysuuntauksesta. Monen muun valmistajan autoissa sisusta ja varsinkin keskikonsoli on tupattu täyteen nappuloita ja vipuja, mutta Giuliettassa kaikki on toteutettu minimalistisesti.
Alfassa on nappien sijaan käytetty modernisti muotoiltuja keinukytkimiä. Valinta on hyvä, sillä pienillä asioilla saa aikaan yllättävän paljon. Keinukytkimien yhdistäminen pelkistettyyn sisustaan on erittäin onnistunut valinta.
Myös ulkoa katsottuna Giulietta poikkeaa edukseen. Muotoilussa leikitellään pyöreiden ja terävien muotojen yhdistelmällä. Kori on etupuskuria lukuun ottamatta sutjakkaan pyöreä ja ajovalot muistuttavat Porschen etulyhtyjä. Kokonaisuus on yksinkertaisesti toimiva ja kaunis. Neliovisuus on piilotettu oivaltavasti ikkunoiden reunaan sijoitetuilla takaovenkahvoilla.
Yllättävän hyvät sisätilat
Alfan hyviin puoliin lukeutuu yllättäen sen hyvän kokoiset sisätilat. Giulietta on pieni perheauto, jonka sisään mahtuu helposti viisihenkinen perhe. Takatilat ovat riittävät myös silloin kun kuski ei halua ajaa polvet suussa.
Takapenkille mahtuu helposti pari lastenistuinta, mikä ei tämän kokoluokan autossa ole itsestäänselvyys. Myös takakontti tarjoaa riittävän suuret tilat ja lastauskorkeus on sopivan alhainen.
Valmistajan ilmoittama kulutus 2-litraisella ja 170 hevosvoimaiselle dieselkoneelle on turhan optimistinen. Giuliettan kerrotaan taittavan 100 km:n matkan parhaimmillaan 4,1 litralla menovettä. Ajatus on kaunis, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että alle 5 litran kulutukseen pääsemiseen vaaditaan jo korkeampia voimia.
Tuomas Rajala
Kehuja: ulkonäkö, viimeistely, yksityiskohdat, moottori
Parantamisen varaa: laatuvaikutelma, start-stop -automatiikka
Alfa Romeo Giulietta Tekniset tiedot:
LUE MYÖS
-
Alfa Romeo Giulietta – Kaunis, rietas, kunnollinen
Alfa Romeo Giulietta – Kaunis, rietas, kunnollinen -
Alfa Romeo Berlina Aerodinamica Tecnica 7: 70 vuotta aikaansa edellä – ja vieläpä tyylillä!
Alfa Romeo Berlina Aerodinamica Tecnica 7: 70 vuotta aikaansa edellä – ja vieläpä tyylillä! -
Alfa Romeo Tonale - vaikea keksiä kauniimpaa katumaasturia
Alfa Romeo Tonale - vaikea keksiä kauniimpaa katumaasturia -
Alfa Romeo Stelvio – Enemmän kuin katumaasturi
Alfa Romeo Stelvio – Enemmän kuin katumaasturi -
Alfa Romeo Giulia – Tyylitietoisille nautiskelijoille
Alfa Romeo Giulia – Tyylitietoisille nautiskelijoille -
Uudet Alfa Romeo Giulia ja Stelvio Quadrifoglio: tehoa jokaisessa yksityiskohdassa
Uudet Alfa Romeo Giulia ja Stelvio Quadrifoglio: tehoa jokaisessa yksityiskohdassa
-
Fiksut kaupat on turvallinen tapa ostaa ja myydä auto yksityishenkilöiden kesken
JututFiksut kaupat on turvallinen tapa ostaa ja myydä auto yksityishenkilöiden keskenJutut -21.09.2026 -
Koeajo: Suomalaisten suosikki Toyota Yaris Cross sai pienen päivityksen
KoeajotKoeajo: Suomalaisten suosikki Toyota Yaris Cross sai pienen päivityksenKoeajot -14.09.2026 -
Koeajo: Volkswagen ID.3 Neo on saanut vihdoin napit paikoilleen
KoeajotKoeajo: Volkswagen ID.3 Neo on saanut vihdoin napit paikoilleenKoeajot -08.09.2026
-
Nastarenkaat
LohjaNastarenkaat
50 € -
Lohja200 € -
Van Contact Ice
VirolahtiVan Contact Ice
790 € -
Polaro ice
KuopioPolaro ice
150 € -
R5 suv
RaisioR5 suv
1 300 € -
Ultragrip Ice
YlivieskaUltragrip Ice
140 €
AUTOUUTISET
-
Pullonpalautukseen muutos S-ryhmän kaupoissa
Pullonpalautukseen muutos S-ryhmän kaupoissa -
Poliisi: Täällä Niuvanniemen sairaalakarkuri todennäköisesti nyt liikkuu
Poliisi: Täällä Niuvanniemen sairaalakarkuri todennäköisesti nyt liikkuu -
Rita Niemi-Manniselta ja Aki Manniselta yllätysilmoitus
Rita Niemi-Manniselta ja Aki Manniselta yllätysilmoitus -
Juhannusreissu 8-vuotiaan kanssa päättyi kauhealla tavalla – Isä, 52, avasi kaasuhanat
Juhannusreissu 8-vuotiaan kanssa päättyi kauhealla tavalla – Isä, 52, avasi kaasuhanat -
Trump harkitsee koko Iranin räjäyttämistä – IL seuraa
Trump harkitsee koko Iranin räjäyttämistä – IL seuraa -
KS: Ihmisiä nöyryyttävä härski ilmiö ruokakaupoissa Kotkassa
KS: Ihmisiä nöyryyttävä härski ilmiö ruokakaupoissa Kotkassa -
Uutuuskirja: Näin Tarja Halonen reagoi Sauli Niinistön ylennykseen majuriksi
Uutuuskirja: Näin Tarja Halonen reagoi Sauli Niinistön ylennykseen majuriksi -
Veronica Verhon asusta kuppi nurin – Taas
Veronica Verhon asusta kuppi nurin – Taas

