Fiat valmistaa pian sähkö- ja hybridiautoja aurinkoenergialla
FCA-konserni ottaa ison harppauksen kohti kestävän kehityksen mukaista autojen valmistusta.
Yhtiö asentaa Torinossa sijaitsevan Mirafiorin tehdasalueelle suuret aurinkoenergian tuotantoyksiköt. Uusien aurinkopaneeleiden yhteenlaskettu pinta-ala on 150 000 neliömetriä ja ne tuottavat jopa 15 MW sähköenergiaa. Aurinkopaneelit vähentävät autojen valmistuksessa syntyviä hiilidioksidipäästöjä viidellä kilotonnilla vuodessa ja mahdollistavat samalla myös tehtaassa valmistettujen sähköautojen lataamisen.
Lisäksi alueelle asennetaan 850 uutta sähköauton latauspistettä, joista 750 latauspistettä tulee työntekijöiden käyttöön. Mirafiorin tehdasalueella on myös käynnistynyt uuden akkumoduuleja valmistavan yksikön rakennustyöt.
Uudet kestävän kehityksen hankkeet integroidaan välittömästi tuleviin tuoteinvestointisuunnitelmiin. Esimerkiksi uuden Fiat 500 sähköauton tuotantolinjat ovat juuri valmistuneet ja esisarjojen valmistus on jo käynnissä. Varsinainen tuotanto aloitetaan kesäkuun aikana.
Lisäksi FCA-konserni on aiemmin julkistanut yhteistyönsä sähköyhtiö Ternan kanssa projektista, jossa kehitetään maailman suurinta V2G (Vehicle-to-Grid) -kaksisuuntaista verkkoa. Tavoitteena on yhdistää 700 sähköautoa (Fiat 500 sähköauto) kaksisuuntaisen latausinfrastruktuurin avulla, joka pystyy toimittamaan jopa 25 MW energiaa kysynnän tasapainottamiseksi sähköverkon kulutuspiikkien yhteydessä.
FCA-konsernin EMEA-alueen operatiivinen johtaja Pietro Gorlier sanoo: ”Uudet kestävän kehityksen hankkeet yhdessä jo saavutettujen operatiivisten välitavoitteiden kanssa osoittavat, että FCA-konserni jatkaa toiminnan vahvistamista työntekijöidensä ja huippuosaamiskeskustensa avulla. Uusien tuotelanseerausten ja innovatiivisten sähköistämiseen liittyvien hankkeiden myötä kuluva vuosi tulee olemaan erittäin tärkeä konsernin tulevaisuudelle."
Also read
-
Koeajo: Fiat 600E – Millainen on uusi ”kusiainen”?
Koeajo: Fiat 600E – Millainen on uusi ”kusiainen”? -
Sähköistä kuljetuskapasiteettia - Fiat E-Scudo 75 kWh Maxi Crewcab
Sähköistä kuljetuskapasiteettia - Fiat E-Scudo 75 kWh Maxi Crewcab -
Fiat Tipo Cross - huonon tien taitaja
Fiat Tipo Cross - huonon tien taitaja -
Fiat 500 – Syötävän söpö sähköauto
Fiat 500 – Syötävän söpö sähköauto -
Fiat 500 Hybrid – Avokattoinen söpöliini
Fiat 500 Hybrid – Avokattoinen söpöliini -
Fiat esittelee hybridin Fiat 500-malliin
Fiat esittelee hybridin Fiat 500-malliin
-
Koeajo: Volkswagen ID.3 Neo on saanut vihdoin napit paikoilleen
KoeajotKoeajo: Volkswagen ID.3 Neo on saanut vihdoin napit paikoilleenKoeajot -08.09.2026 -
Koeajo: Dacia Duster 155 Hybrid - edullinen katumaasturi saa lisää potkua
KoeajotKoeajo: Dacia Duster 155 Hybrid - edullinen katumaasturi saa lisää potkuaKoeajot -28.08.2026 -
Koeajo: Sähkökatumaasturi Volvo EX60 hakee brändille kadonnutta mainetta
KoeajotKoeajo: Sähkökatumaasturi Volvo EX60 hakee brändille kadonnutta mainettaKoeajot -19.08.2026
-
Hakkapeliitta 7
AuraHakkapeliitta 7
80 € -
Kuusamo540 € -
Kuusamo300 € -
Iisalmi800 € -
Kesä
ImatraKesä
100 € -
Tuusula400 €
CAR NEWS
-
Alexander Stubbin hautajaisasu erottui muista
Alexander Stubbin hautajaisasu erottui muista -
IL seuraa: Kolme kuningasta saattoi Haraldia viimeiselle matkalleen – Kaarle Kustaa hyvästeli rakkaan ystävänsä
IL seuraa: Kolme kuningasta saattoi Haraldia viimeiselle matkalleen – Kaarle Kustaa hyvästeli rakkaan ystävänsä -
IL seuraa: Sami Jauhojärvi läväytti hurjat lukemat Cooperin testissä
IL seuraa: Sami Jauhojärvi läväytti hurjat lukemat Cooperin testissä -
Soita poliisille, jos tiedät jotain tästä onnettomuudesta
Soita poliisille, jos tiedät jotain tästä onnettomuudesta -
Marius ja kohušamaani saapuivat peräkanaa kirkolle – Paljonpuhuva kuva
Marius ja kohušamaani saapuivat peräkanaa kirkolle – Paljonpuhuva kuva -
Tänne tulee uusi Ikea
Tänne tulee uusi Ikea -
Suosikkikeksien paluu sai aikaan raivon
Suosikkikeksien paluu sai aikaan raivon -
Uusi riita repii hallitusta – Nyt puhuu ministeri
Uusi riita repii hallitusta – Nyt puhuu ministeri