Hyundain Bayon – Pikkuauto mökkikansalle
Hyundai Bayon on trendikäs pikku-SUV, jonka voisi kuvitella nousevan luokkansa kärkikahinoihin.
Syitä Hyundai Bayonin kaltaiselle automallille ei tarvitse kaukaa hakea. Kansa haluaa ja suorastaan vaatimalla vaatii malleja, jotka flirttailevat katumaasturiluokan kanssa. Tähän saumaan iskee Bayon.
Bayon on i20:n pohjalevylle tehty pieni crossover, jonka sanominen katumaasturiksi on pientä liioittelua. Maasturia Bayonista ei kannata odottaa, vaikka perän muotokieli viittaakin muutaman vuoden takaiseen Volvo XC:hen.
Perä ja keula ovat Bayonin kohdalla pienoisessa ristiriidassa, sillä takaa auto näyttää hieman katumaasturilta, mutta keulan kanssa on käyty varkailla Citroen-leirissä. Kokonaisuus vaatii pientä totuttelua.
Hyvin persoonallinen on myös metsäinen vihreä väri, joka vaikuttaa hieman pohjamaalin sävyiseltä. Mutta makuasioitahan nämä ovat, sanoi koira kun… ja niin edelleen. Bayonin muotoilu kuitenkin tuntuu herättävän ihmisten kiinnostuksen, sillä varsin persoonallisen näköinen peli kerää kanssa-autoilijoiden katseita.
Odotukset Bayonille ovat kiistatta kovat, sillä B-segmentin, eli niin sanotun Toyota Yaris-luokan automallit ovat nostaneet jatkuvasti suosiotaan. Etenkin katumaasturimalliset pelit kiinnostavat ostajia ja Bayon tulee varmasti nielaisemaan paljon myös i20:n ja Konan ostajakuntaa.
Tässä luokassa kilpailua riittää, sillä kilpailijalistalta löytyy mm. VW T-Roc, Renault Captur, Ford Puma, Peugeot 2008, Seat Arona, Skoda Kamiq ja niin edelleen. Ihan helpolla luokkaa ei siis valloiteta.
Vaparina, turbona tai kevythybridinä

Bayoniin on tarjolla kolme moottorivaihtoehtoa, joista edukkain on 1,2-litraisella vapaasti hengittävällä bensiinimoottorilla varustettu 1.2 MPI 84 hv. Teholukemat ovat 84 hevosvoimaa ja 118 Nm. Näillä arvoilla suorituskyky jää varsin maltilliseksi, eikä täydellä lastilla ohituksista tarvitse kuin haaveilla.
Turbomoottorit ovat samasta peruskokoonpanosta tehdyt 100- ja 120-hevosvoimaiset. Sataheppainen versio on perinteinen bensaturbo, joka vääntää 172 Nm:n edestä. Jyhkein moottori on 120-heppainen ja 200 Nm vääntävä kevythybridi.
Vaihteistoina toimivat versiosta riippuen 5- tai 6-vaihteinen manuaali tai 7-portainen DCT-automaatti. 7-lovinen automaattiaski on siis kaksoiskytkimellinen, kuten tänä päivänä tapoihin kuuluu. Kevythybridimoottorin kanssa saatavilla on ainoastaan automaattivaihteisto.
Kevythybridimoottorilla varustettu 120-heppainen bensiiniturbo ei ole varsinaisesti kovin järeä voimanlähde, mutta se riittää toki suurimmalle osalle ostajakunnasta. Etenkin eco-ajotilassa meno on varsin viipyilevää, eikä kaasunpainallus sytytä kovin suuria hurraa-huutoja. Sport-ajotilassa meno onkin sitten ihan säällistä.
Vaikka moottori ei herätä mahdottomia rakkaudentunteita, on ajomukavuus hyvällä tasolla. Hyundain pikku-SUV on tukevan tuntuinen peli, jolla ajaa ilokseen. Sisätilat on saatu pieni kori huomioiden suhteellisen tilaviksi.
Elektroniikkaa pienistäkin automalleista alkaa tätä nykyä löytyä kiitettävästi. Bayonin mittaristo on täysin digitaalinen ja vakionopeudensäädin adaptiivinen. Keskikonsolista löytyy sama näyttö kuin monesta kalliimmasta mallista ja liitettävyys on kohdallaan, sillä sekä Android– että Apple –laitteet saa liitettyä mukaan peliin. Ohjaamo on kaikin puolin varsin tyylikäs.
Bayon osoittaa, että pienenkin SUV-auton voi saada viihtyisäksi ja toimivaksi paketiksi. Halvimmillaan alle 19 000 eurolla saa itselleen crossoverin, joka on varsin persoonallinen paketti. Moottoriksi kannattaa kuitenkin oikeasti harkita jompaakumpaa bensiiniturboa.
Tuomas Rajala
Kehuja: persoonallinen ulkonäkö, hyvät sisätilat, tyylikäs ohjaamo, ajotuntuma
Parantamisen varaa: persoonallinen ulkonäkö
Hyundai Bayon Hyundai Bayon 1.0 T-GDI 7DCT 48V:
Also read
-
Koeajo: Valtava sähkömaasturi Hyundai Ioniq 9 tuo kodin mukavuudet tien päälle
Koeajo: Valtava sähkömaasturi Hyundai Ioniq 9 tuo kodin mukavuudet tien päälle -
Hyundai Kona Electric II - Se parempi sukupolvi?
Hyundai Kona Electric II - Se parempi sukupolvi? -
Hyundai Ioniq 6 - sähkösukkula korealaisittain
Hyundai Ioniq 6 - sähkösukkula korealaisittain -
Hyundai i30 N Fastback - meteliä, pauketta ja tehoa
Hyundai i30 N Fastback - meteliä, pauketta ja tehoa -
Hyundai Santa Fe Plug-in - Luksusta korealaisittain
Hyundai Santa Fe Plug-in - Luksusta korealaisittain -
Hyundai i20N – Pikkusportti ralliperimällä
Hyundai i20N – Pikkusportti ralliperimällä
-
Nettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026 -
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
KoeajotKoeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltäKoeajot -18.12.2025
-
Sport Contact 3
NokiaSport Contact 3
400 € -
Premium contact6
ValkeakoskiPremium contact6
150 € -
Vantaa150 € -
Tampere160 € -
Jalasjärvi250 € -
JÄÄ AHMA
TampereJÄÄ AHMA
200 €
CAR NEWS
-
Vakava liikenneonnettomuus Turku–Helsinki-moottoritiellä
Vakava liikenneonnettomuus Turku–Helsinki-moottoritiellä -
Hanna Skyttä, 49, asteli lavalle bikineissä – Näky ällistytti kaikkia: ”Mutantti”
Hanna Skyttä, 49, asteli lavalle bikineissä – Näky ällistytti kaikkia: ”Mutantti” -
Suomalaiset autoilijat saivat valtavan lahjan – Syynä tämä mies
Suomalaiset autoilijat saivat valtavan lahjan – Syynä tämä mies -
"Aivan järkyttävää touhua" – Kukaan ei pysty kertomaan Timo Vornaselle, millaisen laskun syyttäjät ovat tehneet seitsemässä vuodessa
"Aivan järkyttävää touhua" – Kukaan ei pysty kertomaan Timo Vornaselle, millaisen laskun syyttäjät ovat tehneet seitsemässä vuodessa -
Alkolla on lista noin 50 henkilöstä, joille se ei myy alkoholia: Näin harvinainen sopimus toimii
Alkolla on lista noin 50 henkilöstä, joille se ei myy alkoholia: Näin harvinainen sopimus toimii -
Iljettävä näky I-junassa iltapäiväruuhkassa
Iljettävä näky I-junassa iltapäiväruuhkassa -
Anne Mattila on käyttänyt salanimeä vuosien varrella – Nyt hän kertoo syyn
Anne Mattila on käyttänyt salanimeä vuosien varrella – Nyt hän kertoo syyn -
Suosikkijuomalla ja yleistyvällä syövällä yhteys
Suosikkijuomalla ja yleistyvällä syövällä yhteys

