Tästä näyttävä, toimiva ja huolella rakennettu retkeilyauto!
Auto ollut kahden eri yrityksen omistuksessa ennen kuin ostimme sen 09/25. Auto purettiin sisältä ohjaamoa lukuunottamatta ja rakensimme siitä reissukodin, jolla pärjää omavaraisesti pidemmänkin reissun. Teimme juuri 3vkon reissun Norjaan kahden pienen lapsen kanssa ja halutessaan koko reissun olisi pärjännyt puskaparkeissa.
Lapsien matkustusmukavuus ja helppous on otettu huomioon tätä tehdessä. Turvaistuimia tai pöytää ei tarvitse irroittaa kesken reissun. Takapenkit ovat liikuteltavissa kiskoilla eteen/taakse ja selkänojia saa kallistettua. Lattiamaton alla vielä kiskot viidennelle tuolille, mikä tulee mukaan. Apukuljettajan tuoli on kääntyvä.
Lattia, seinät ja katto on eristetty evoniavillalla. Niiden päälle asennettu vesivanerit ja verhoiluhuopa.
Tästä näyttävä, toimiva ja huolella rakennettu retkeilyauto!
Auto ollut kahden eri yrityksen omistuksessa ennen kuin ostimme sen 09/25. Auto purettiin sisältä ohjaamoa lukuunottamatta ja rakensimme siitä reissukodin, jolla pärjää omavaraisesti pidemmänkin reissun. Teimme juuri 3vkon reissun Norjaan kahden pienen lapsen kanssa ja halutessaan koko reissun olisi pärjännyt puskaparkeissa.
Lapsien matkustusmukavuus ja helppous on otettu huomioon tätä tehdessä. Turvaistuimia tai pöytää ei tarvitse irroittaa kesken reissun. Takapenkit ovat liikuteltavissa kiskoilla eteen/taakse ja selkänojia saa kallistettua. Lattiamaton alla vielä kiskot viidennelle tuolille, mikä tulee mukaan. Apukuljettajan tuoli on kääntyvä.
Lattia, seinät ja katto on eristetty evoniavillalla. Niiden päälle asennettu vesivanerit ja verhoiluhuopa. Kalusteet ja pöytä 15mm lakatusta koivuvanerista. Lattiassa kalanruotokuvioinen muovimatto.
Säilytystilaa löytyy runsaasti ohjaamon yläpuolelta, keittiökaapeista, rappusten alta, sekä vessasta. Takatallin hyllyt on tehty kiskoilla, joten helposti muokattavissa omiin tarpeisiin sopivaksi.
Sänky on kiinteä 168x200cm. Lisäksi lattialle mahtuu 90x200 patja.
WC:ssä pystyy käymään rauhassa oven takana. Tila on matalampi, mutta ainakin 185cm pitkä pystyy vielä hyvin käyttämään.
Ilmanvaihto on järjestetty etuikkunoihin tulevilla säleiköillä ja MaxxFanin poistotuulettimella.
Pimennysverhot kaikissa ikkunoissa; ohjaamossa neppareilla kiinnitettävät ja takana rullaverhot. Sivuovessa on hyttysverkko, joten ovea voi pitää auki myös ötököiden keskellä.
Äänentoistosta vastaa Alpinen soitin jossa Apple Car / Android Auto. Lisäksi Ground Zeron vahvistin, erillissarjat sekä aktiivisubwoofer.
Autoa on huollettu säännöllisesti huoltoliikkeissä ja tekniikka on lähes kaikilta osin vaihdettu viimeisen kolmen vuoden sisään. Moottori on täysin läpikäyty ja uusilla osilla kasattu kesällä -25. Tämän jälkeen ajettu noin 8000km Tuulilasi vaihdettu 1/26. Koria on myös käyty läpi ja maalattu (konepelti, tuulilasin ympärys ja yläpuoli, helmat muovilistojen alle, sekä takaovien alaosa).
Auto on vuosimallia 2016, joten siinä ei ole vielä AdBlue -järjestelmää. Tämä takavetoinen ja pirteä auto kulkee hienosti niin kesällä kuin talvella, eikä jää jalkoihin tai jumiin.
Todella mukava ajettava ja onnistuu B-kortilla. Vakionopeudensäädin, ilmastointi sekä vetokoukku löytyy. Hyväkuntoiset kesä- ja talvirenkaat aluvanteilla.
Autossa on kaksi erillistä sähköjärjestelmää;
Starttiakku(7/25) + hupiakku (7/25) jotka latautuvat auton ollessa käynnissä. Näistä on otettu mm. auton oma Webasto (puhelinohjaus), yhdet valot taakse, 3000w invertteri sekä äänentoistojärjestelmä.
2 x 140amp Lifepo4 akut (11/25), joita lataa aurinkopaneelit mppt-laturin kautta. Akkujen varauksen näkee helposti sovelluksella. Tästä on otettu valot, jääkaappi, ilmawebasto, kattotuuletin sekä 2000w invertteri.
Sähköt on toteutettu niin, että kaikkiin pistorasioihin saa otettua sähkön helposti pistoketta vaihtamalla kummastakin invertteristä tai maasähköstä. Lisäksi vikavirta autossa. Kaikki sähköjohdot kulkee listoissa, joten helposti muokattavissa.
Maasähkö on toteutettu caravan-pistokkeella ja vieressä myös alkuperäinen Defa-johdolla toimiva maasähkö.
Ei kiveenhakattu hinta, tarjoa. Mikäli haluat kuulla lisää, soita tai laita whatsapp 0442623695.