Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio – Sedan haastaa Ferrarin
Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio on superautoluokkaan yltävä neliovinen henkilöauto, joka raivoaa kuin vauhko härkälauma.
Alfan tehomallin resepti on seuraava: Otetaan Ferrarin V8-moottori ja pienennetään sitä kahden sylinterin verran. Pultataan kylkeen kaksi turboahdinta ja tungetaan kokonaisuus nelioviseen sedaniin. Mitä siitä syntyy? Silkkaa ihanuutta.
Kun Alfa Romeo alkoi suunnittelemaan supersedaniaan, oli se varsin tosissaan. Parissa vuodessa piti saada aikaan auto, joka saisi muiden valmistajien tehopakkaukset näyttämään putkiviritteisiltä tuhnuilta. Tiimi onnistui tavoitteessaan, sillä kilpailijat jäävät tehossa ja fiiliksessä kauas taakse.
Ferrarin pajalla valmistettu moottori on 2,9-litrainen V6, jonka teholukemat vakuuttavat: 510 hevosvoimaa ja 600 Nm. Sataseen mennään 3,6 sekunnissa ja huiput ovat 307 km/h. Ja tämä kaikki siis neliovisella sedanilla.
Paikaltaan sataseen kiihdyttäminen alle 4 sekunnissa vaatii muutamia toistoja. Äkkiseltään rattiin hyppäävä huomaa pian, että Giulia Q keskittyy lähinnä sutimiseen.
Äkkiväärä, kiivas ja kolkko

Hirvittävän moottorin lisäksi Quadrifoglion hyvyys perustuu erinomaiseen alustaan ja vertaansa vailla olevaan ohjaustuntumaan. Ohjaus on tarkin mitä on koskaan tullut ajettua. Ohjaus on nopea, mutta myös hyvin tarkka. Sn välityksellä tuntee tarkalleen mitä auton eturenkaat ovat kulloinkin tekemässä.
Kadulla Giulia Q on äkkiväärä, kiivas ja kolkko. Vaikka ajotilaa säätämällä luonne muuttuukin kadulle sopivaksi, on se kaikesta huolimatta räävitön peli ruuhka-ajossa. Tuntumaa korostaa manuaalilaatikko, sillä kilpailijat luottavat sulaviin automaatteihin.
Radalla Quadrifoglio on puolestaan kuin kotona. Siellä alustan tiukkuus ja nopea ohjaus muuttuvat aseiksi, joiden avulla tehon voi ulosmitata helposti. Vaikka ruutia on suoraan sanoen tautisesti, on tehon annostelu kohtuullisen helppoa. Toki sen kanssa kannattaa olla varuillaan, sillä yli 500 hevosen tehot kyllä vievät jos niin haluavat.
Alfan suurimmat puutteet ovat italialaisen leväperäisyyden tuomat ominaisuudet. Moottori ja alusta toimivat, mutta elektroniikan kanssa on luvassa yllätyksiä. Jos ne hyväksyy, on Giulia Quadrifoglio auto, jolla ei varmasti jää jalkoihin tieliikenteessä saati radalla.
Katso koeajovideo artikkelin alussa.
Tuomas Rajala
Alfa Romeo Giulia Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Verde:
LUE MYÖS
-
Alfa Romeo Giulia – Tyylitietoisille nautiskelijoille
Alfa Romeo Giulia – Tyylitietoisille nautiskelijoille -
Alfa Romeo Giulia Veloce – Henkeä salpaavaa autoromantiikkaa
Alfa Romeo Giulia Veloce – Henkeä salpaavaa autoromantiikkaa -
Alfa Romeo Giulia – Oodi intohimolle
Alfa Romeo Giulia – Oodi intohimolle -
Alfa Romeo Berlina Aerodinamica Tecnica 7: 70 vuotta aikaansa edellä – ja vieläpä tyylillä!
Alfa Romeo Berlina Aerodinamica Tecnica 7: 70 vuotta aikaansa edellä – ja vieläpä tyylillä! -
Alfa Romeo Tonale - vaikea keksiä kauniimpaa katumaasturia
Alfa Romeo Tonale - vaikea keksiä kauniimpaa katumaasturia -
Alfa Romeo Stelvio – Enemmän kuin katumaasturi
Alfa Romeo Stelvio – Enemmän kuin katumaasturi
-
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026 -
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
KoeajotKoeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltäKoeajot -18.12.2025 -
Autoliikkeitä kiinnostavat yllättävän paljon ajetut käytetyt autot
JututAutoliikkeitä kiinnostavat yllättävän paljon ajetut käytetyt autotJutut -15.12.2025
-
Hakka Black 2
ValkeakoskiHakka Black 2
200 € -
nordman
Nastolanordman
199 € -
Kontiolahti100 € -
Primacy 4
HelsinkiPrimacy 4
450 € -
Vw passat 2004 kesärenkaat
PoriVw passat 2004 kesärenkaat
450 € -
V50
JyväskyläV50
200 €
AUTOUUTISET
-
Iran aikoo iskeä Dubaihin ja Dohaan, kehottaa asukkaita poistumaan välittömästi – IL seuraa sotaa
Iran aikoo iskeä Dubaihin ja Dohaan, kehottaa asukkaita poistumaan välittömästi – IL seuraa sotaa -
Moskova massiivisen hyökkäyksen kohteena
Moskova massiivisen hyökkäyksen kohteena -
Serbiasta varoitus – Valmistautuu hyökkäykseen
Serbiasta varoitus – Valmistautuu hyökkäykseen -
Järkyttävä turma Lapissa: Audi-kuskin järjetön ohitus päättyi pariskunnan kuolemaan
Järkyttävä turma Lapissa: Audi-kuskin järjetön ohitus päättyi pariskunnan kuolemaan -
Nyt rävähti täyslaidallinen Trumpille – ”Hän ei välitä tai ymmärrä ollenkaan”
Nyt rävähti täyslaidallinen Trumpille – ”Hän ei välitä tai ymmärrä ollenkaan” -
Ukraina voi päästä EU:hun jo nyt – Tämä muuttaisi kaiken
Ukraina voi päästä EU:hun jo nyt – Tämä muuttaisi kaiken -
Enzo Pulkkinen: Ura ohi – Syynä syöpä
Enzo Pulkkinen: Ura ohi – Syynä syöpä -
He kuolivat USA:n koneen maahansyöksyssä
He kuolivat USA:n koneen maahansyöksyssä