Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio – Sedan haastaa Ferrarin
Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio on superautoluokkaan yltävä neliovinen henkilöauto, joka raivoaa kuin vauhko härkälauma.
Alfan tehomallin resepti on seuraava: Otetaan Ferrarin V8-moottori ja pienennetään sitä kahden sylinterin verran. Pultataan kylkeen kaksi turboahdinta ja tungetaan kokonaisuus nelioviseen sedaniin. Mitä siitä syntyy? Silkkaa ihanuutta.
Kun Alfa Romeo alkoi suunnittelemaan supersedaniaan, oli se varsin tosissaan. Parissa vuodessa piti saada aikaan auto, joka saisi muiden valmistajien tehopakkaukset näyttämään putkiviritteisiltä tuhnuilta. Tiimi onnistui tavoitteessaan, sillä kilpailijat jäävät tehossa ja fiiliksessä kauas taakse.
Ferrarin pajalla valmistettu moottori on 2,9-litrainen V6, jonka teholukemat vakuuttavat: 510 hevosvoimaa ja 600 Nm. Sataseen mennään 3,6 sekunnissa ja huiput ovat 307 km/h. Ja tämä kaikki siis neliovisella sedanilla.
Paikaltaan sataseen kiihdyttäminen alle 4 sekunnissa vaatii muutamia toistoja. Äkkiseltään rattiin hyppäävä huomaa pian, että Giulia Q keskittyy lähinnä sutimiseen.
Äkkiväärä, kiivas ja kolkko

Hirvittävän moottorin lisäksi Quadrifoglion hyvyys perustuu erinomaiseen alustaan ja vertaansa vailla olevaan ohjaustuntumaan. Ohjaus on tarkin mitä on koskaan tullut ajettua. Ohjaus on nopea, mutta myös hyvin tarkka. Sn välityksellä tuntee tarkalleen mitä auton eturenkaat ovat kulloinkin tekemässä.
Kadulla Giulia Q on äkkiväärä, kiivas ja kolkko. Vaikka ajotilaa säätämällä luonne muuttuukin kadulle sopivaksi, on se kaikesta huolimatta räävitön peli ruuhka-ajossa. Tuntumaa korostaa manuaalilaatikko, sillä kilpailijat luottavat sulaviin automaatteihin.
Radalla Quadrifoglio on puolestaan kuin kotona. Siellä alustan tiukkuus ja nopea ohjaus muuttuvat aseiksi, joiden avulla tehon voi ulosmitata helposti. Vaikka ruutia on suoraan sanoen tautisesti, on tehon annostelu kohtuullisen helppoa. Toki sen kanssa kannattaa olla varuillaan, sillä yli 500 hevosen tehot kyllä vievät jos niin haluavat.
Alfan suurimmat puutteet ovat italialaisen leväperäisyyden tuomat ominaisuudet. Moottori ja alusta toimivat, mutta elektroniikan kanssa on luvassa yllätyksiä. Jos ne hyväksyy, on Giulia Quadrifoglio auto, jolla ei varmasti jää jalkoihin tieliikenteessä saati radalla.
Katso koeajovideo artikkelin alussa.
Tuomas Rajala
Alfa Romeo Giulia Alfa Romeo Giulia Quadrifoglio Verde:
LUE MYÖS
-
Alfa Romeo Giulia – Tyylitietoisille nautiskelijoille
Alfa Romeo Giulia – Tyylitietoisille nautiskelijoille -
Alfa Romeo Giulia Veloce – Henkeä salpaavaa autoromantiikkaa
Alfa Romeo Giulia Veloce – Henkeä salpaavaa autoromantiikkaa -
Alfa Romeo Giulia – Oodi intohimolle
Alfa Romeo Giulia – Oodi intohimolle -
Alfa Romeo Berlina Aerodinamica Tecnica 7: 70 vuotta aikaansa edellä – ja vieläpä tyylillä!
Alfa Romeo Berlina Aerodinamica Tecnica 7: 70 vuotta aikaansa edellä – ja vieläpä tyylillä! -
Alfa Romeo Tonale - vaikea keksiä kauniimpaa katumaasturia
Alfa Romeo Tonale - vaikea keksiä kauniimpaa katumaasturia -
Alfa Romeo Stelvio – Enemmän kuin katumaasturi
Alfa Romeo Stelvio – Enemmän kuin katumaasturi
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Vehmaa50 € -
Medium sorapyörä
MikkeliMedium sorapyörä
1 250 € -
Pilot Sport 4 Primacy 4
LappeenrantaPilot Sport 4 Primacy 4
650 € -
Taivalkoski280 € -
Mini Cooper Nastarenkaat
KajaaniMini Cooper Nastarenkaat
400 € -
Laukaa450 €
AUTOUUTISET
-
Jos puhelimeesi ilmestyy kohta sininen piste, tästä on silloin kyse
Jos puhelimeesi ilmestyy kohta sininen piste, tästä on silloin kyse -
Iso mullistus nikotiinipussikiekkoihin – Valmistaja tyrmää: ”Olemme investoineet huomattavasti”
Iso mullistus nikotiinipussikiekkoihin – Valmistaja tyrmää: ”Olemme investoineet huomattavasti” -
Juhannus lähestyy – Luvassa on täysi käänne
Juhannus lähestyy – Luvassa on täysi käänne -
Häät lähtivät käsistä – Poliisi paikalle
Häät lähtivät käsistä – Poliisi paikalle -
Pelottava tilanne festareilla Helsingissä – ”Työntäkää läpi vaan”
Pelottava tilanne festareilla Helsingissä – ”Työntäkää läpi vaan” -
Maksaisitko tästä ateriasta lähes 50 euroa? ”Tuohan on ryöstö!”
Maksaisitko tästä ateriasta lähes 50 euroa? ”Tuohan on ryöstö!” -
Kesäparatiisi tyhjenee suomalaisista – Syy on hämmästyttävä
Kesäparatiisi tyhjenee suomalaisista – Syy on hämmästyttäväPLUS -
CNN: Venäjä ongelmissa – Menettää enemmän sotilaita kuin saa rintamalle, IL seuraa Ukrainan sotaa
CNN: Venäjä ongelmissa – Menettää enemmän sotilaita kuin saa rintamalle, IL seuraa Ukrainan sotaa