Ford Mustang GT – The Muskeliauto
Ford Mustang on maailman ikonisin muskeliauto. Vuodesta 1964 markkinoilla ollut urheiluauto on tänä päivänä parempi kuin koskaan.
Se, ettei maailmassa edelleen tehtäisi loistavia urheilu- ja muskeliautoja on valhe. Nykyään yhä useammin kuulee mussutusta siitä, että ennen autot olivat rehellisiä moottorin ja neljän pyörän liittoja, eivätkä elektroniikkaa täynnä olevia tietokoneita. Itse en kaipaa 60-luvulle, sillä 2018 kaikki on paremmin.
Mustang on edelleen raaka ja raju laite. Se, että sen tekniikka, alusta, moottorinohjaus, elektroniikka ja ajettavuus ovat parantuneet moninkertaisesti, ei haittaa pätkääkään. Uusi Mustang on parempi ajettava kuin edeltäjänsä.
Monella tapaa Fordin muskelimalli edustaa kuitenkin vuosikymmenten takaista maailmaa. Siinä on kookas vaparikone, ärhäkkä äänimaailma ja reippaasti tehoa. Itse asiassa kaikkea hieman liikaa.
Mutta paljon on muuttunutkin. Mutta parempaan suuntaan. Enää sen kanssa ei tarvitse aamuisin rukoilla käynnistymistä ja jäädä tien poskeen synkkaamaan kaasareita ja selvittelemään käyntiongelmia. Vuonna 2018 voi keskittyä olennaiseen, eli ajamiseen.
Mussen motti on myös herran vuonna muhkea. Siis jos puhutaan GT-mallista. Moottori on 5-litrainen vapaasti hengittävä V8 ja teholukema 450 hv. Vääntöä puolestaan 530 Nm. Se on varsin riittävästi.
Ei mikään menneiden aikojen möhkäle

Eihän Mustang GT ole maailman nopeimmin kiihtyvä ja radalla lipevimmin kulkeva urheiluauto, mutta sen hyvyys perustuu moneen muuhun asiaan. Erityisesti tunnelmaan, äänimaailmaan ja ulkonäköön.
Ajo-ominaisuudet toki ovat kasvaneet ulos menneiden aikojen möhkäleistä. Vaikka Mustang GT on edelleen raskas, on se myös helppo käsitellä. Tehoa on juuri sopivasti, ettei se karkaa lapasesta vahingossa. Alusta on erinomainen ja samoin jarrut.
Elektroniikka tuo mukavaa lisämaustetta ja Track Appsin kautta löytyy kierrosaikamittareita, kiihtyvyystietoja ja muuta kikkailtavaa. Sieltä löytyy myös Line Lock, joka auttaa ketä tahansa tekemään järjettömiä burniksia. Se ei kuitenkaan toimi silloin kun auton moottori on lämmennyt liikaa rata-ajossa.
Toki burnikset onnistuvat ilman line lockiakin, mutta miksei tekniikkaa käyttäisi jos sellaista on olemassa. Line lock lukitsee etufillarit 15 sekunniksi ja vapauttaa ne savupilven kasvettua riittävän suureksi. Renkaat sulavat äkäisesti ja paikallaan olon jälkeen voi tehdä kivan powerburniksen.
Ford Mustang Ford Mustang GT:
LUE MYÖS
-
Ford Mustang Bullitt – Viimeinen mammutti
Ford Mustang Bullitt – Viimeinen mammutti -
Ford Mustang juhlii syntymäpäiväänsä maailman myydyimpänä urheiluautona
Ford Mustang juhlii syntymäpäiväänsä maailman myydyimpänä urheiluautona -
Ford Mustang - Kuohittu villihevonen
Katso video Ford Mustang - Kuohittu villihevonen -
Koeajo: Ford F-150 – Aivan fantastinen työkalu
Koeajo: Ford F-150 – Aivan fantastinen työkalu -
Fordin pieni tila-auto on hyväntuulinen laatikkoleikki
Fordin pieni tila-auto on hyväntuulinen laatikkoleikki -
Ford Kuga HEV - suosikkimalli täyshybridinä
Ford Kuga HEV - suosikkimalli täyshybridinä
-
Koeajo: Dacia Duster 155 Hybrid - edullinen katumaasturi saa lisää potkua
KoeajotKoeajo: Dacia Duster 155 Hybrid - edullinen katumaasturi saa lisää potkuaKoeajot -28.08.2026 -
Koeajo: Sähkökatumaasturi Volvo EX60 hakee brändille kadonnutta mainetta
KoeajotKoeajo: Sähkökatumaasturi Volvo EX60 hakee brändille kadonnutta mainettaKoeajot -19.08.2026 -
Koeajo: Opel Astra hybridi on yllättävän taloudellinen perheauto
KoeajotKoeajo: Opel Astra hybridi on yllättävän taloudellinen perheautoKoeajot -18.08.2026
-
Hakkapeliitta 8 suv
OuluHakkapeliitta 8 suv
300 € -
Vantaa1 550 € -
Tuusula150 € -
Kiuruvesi700 € -
Tampere450 € -
Iisalmi200 €
AUTOUUTISET
-
Sivusto: Nyt jysähti! Robin Räikkönen solmimassa jättidiiliä
Sivusto: Nyt jysähti! Robin Räikkönen solmimassa jättidiiliä -
Lavrov: ”Todellinen sota” alkoi – IL seuraa sotaa
Lavrov: ”Todellinen sota” alkoi – IL seuraa sotaa -
Miss Suomesta nousi polemiikki – Näin hän itse kommentoi
Miss Suomesta nousi polemiikki – Näin hän itse kommentoi -
Röyhkeä huijaus Finnairin lennoilla
Röyhkeä huijaus Finnairin lennoilla -
Myräkkä saapuu Suomeen – Tänne iskevät kovimmat puuskat
Myräkkä saapuu Suomeen – Tänne iskevät kovimmat puuskat -
Katsojat jättävät Ylen sarjan nyt kesken: ”20 minuuttia riitti”
Katsojat jättävät Ylen sarjan nyt kesken: ”20 minuuttia riitti” -
Robin Räikkönen, 11, pääsi F1-autoon – Kuva kertoo paljon
Robin Räikkönen, 11, pääsi F1-autoon – Kuva kertoo paljon -
Hotelli Joronjäljen omistajalle uusi takaisku – ”Ne juomat oli valikoidusti otettu”
Hotelli Joronjäljen omistajalle uusi takaisku – ”Ne juomat oli valikoidusti otettu”

