Nissan Note – turvallista tilaa pienessä paketissa
Mitä on odotettavissa, kun vannoutunut farmarikuski astelee Nissanin tekniseen keskukseen tutustumaan pieneen Nissan Noteen? Palaveri kakkosautosta.
Kaksplus-lehden toimittaja osallistui mediatapahtumaan, joka järjestettiin Nissanin Euroopan teknisessä keskuksessa Englannin Cranfieldissä helmikuussa 2015. Paikalle oli kutsuttu naisten-, perhe- ja autolehtien toimittajia ympäri Eurooppaa tutustumaan erityisesti uuteen Nissan Noteen.
Olen aina ollut sitä mieltä, että autoillessa paras turva on se, että ympärillä on mahdollisimman paljon peltiä. Ison farmarin kyytiin saa perheen lisäksi lastattua myös kiitettävän määrän matkatavaraa.
Aikoinaan ajelin piskuisella Renault Cliolla, jonka ratissa ajoittain muistui mieleen, miten rusinaksi se menisi kolarissa. Mutta vaikka pikkuauton tavaratila oli olematon, se oli kokonsa puolesta toivottoman surkean pysäköijän unelma.
Helmikuisena päivänä saavun Nissanin Euroopan tekniseen keskukseen Englannin Cranfieldiin. Seuranani on ympäri Eurooppaa tulleita toimittajakollegoja. Meidät on kutsuttu ainutlaatuiselle vierailulle tarkoin vartioituihin kehitys- ja testaustiloihin ja erityisesti tutustumaan uuteen Nissan Noteen.
Kiertelen Notea mietteliäänä. Siinä ei saa suojakseen ison farkun veroista haarniskaa, mutta Nissanin insinöörit johdattavat meitä ympäri keskusta, jossa varmistetaan, että merkin autojen turvallisuus on silti vertaansa vailla.
Noten ympärille levittäytyy näkymätön voimakenttä: Safety Shield. Kamerat edessä, takana ja molemmilla sivuilla tarkkailevat kuollutta kulmaa, varoittavat kaistalla ajelehtimisesta ja havaitsevat liikkuvat kohteet auton ympärillä. Jos takapenkin väki saa raivokohtauksen ja varastaa kuskin huomion, automaattinen hätäjarrutustoiminto voi estää rysäytyksen edellä ajavan takapuskuriin.
Safety Shield -järjestelmä tulee hätiin myös silloin, kun universumin huonoin peruuttaja yrittää epätoivoisesti osua parkkiruutuun.
Nissanin teknisessä keskuksessa meidät toimittajat istutetaan Noteen, jonka kaikki ikkunat on peitetty. Tehtävänä on sukkuloida sokkona pysäköintialueella muiden autojen seassa ja pakittaa ruutuun pelkästään kojelaudassa olevan kamerannäytön avulla.
Silmän ja käden yhteispeli löytyy nopeasti, ja apukuskina toimiva insinööri toppuuttelee, kun innostun painamaan kaasua vähän liikaa. Katson ajokkiani näytöltä lintuperspektiivistä ja rullaan autorivistön ohi. Peruuttaessani siirrän katseen näkymään, jossa sivukamerat kertovat, miten renkaat asettuvat suhteessa kalkkiviivoihin.
Perfektionisti ei olisi tyytyväinen, jos toiselle puolelle jäisi millikin enemmän tilaa. ”Päivän paras suoritus!” Apukuski kehaisee.
LUE MYÖS
-
Koeajo: Sähköinen Micra yllättää – Nissanin pikkuauto on todellinen ajonautinto
Koeajo: Sähköinen Micra yllättää – Nissanin pikkuauto on todellinen ajonautinto -
Koeajo: Nissan Ariya Nismo - Legendaarinen nimi, 435 hevosvoimaa ja sähköä
Koeajo: Nissan Ariya Nismo - Legendaarinen nimi, 435 hevosvoimaa ja sähköä -
Koeajo: Nissan Qashqai – Erinomainen perusauto
Koeajo: Nissan Qashqai – Erinomainen perusauto -
Nissan Qashqai e-Power - kuin sähköautolla ajaisi
Nissan Qashqai e-Power - kuin sähköautolla ajaisi -
Näin suomalaiset kilpailuttavat Nissan-autohuoltoja
Näin suomalaiset kilpailuttavat Nissan-autohuoltoja -
Luokkansa parasta hinta-laatusuhdetta – uunituore Qashqai ei jätä kylmäksi
Jutut MAINOSLuokkansa parasta hinta-laatusuhdetta – uunituore Qashqai ei jätä kylmäksi
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
ContiVikingContact 6
MikkeliContiVikingContact 6
600 € -
Ilmajoki200 € -
Nurmijärvi180 € -
Sport Active 2
KouvolaSport Active 2
200 € -
Rovaniemi250 € -
Nurmes700 €
AUTOUUTISET
-
USA iski Iraniin – IL seuraa
USA iski Iraniin – IL seuraa -
Teneriffalle ilmestyi järkyttävä näky: "Tapa"
Teneriffalle ilmestyi järkyttävä näky: "Tapa" -
Väite: Putin pelkää murhaa – Sammutti kamerat
Väite: Putin pelkää murhaa – Sammutti kamerat -
Elisan myyjä vedätti asiakkaita harvinaisen röyhkeällä tavalla
Elisan myyjä vedätti asiakkaita harvinaisen röyhkeällä tavalla -
Nyt tulee kova Venäjä-kielto
Nyt tulee kova Venäjä-kielto -
Raju hyökkäys Britanniassa – Pääministeri kutsuu kuvottavaksi
Raju hyökkäys Britanniassa – Pääministeri kutsuu kuvottavaksi -
Nyt puhuu ilman Suvivirsi-korvauksia jäänyt perheenisä
Nyt puhuu ilman Suvivirsi-korvauksia jäänyt perheenisä -
Äiti lähti "kaverijuttuihin" – Koululaistytöt heräsivät tyhjään kotiin
Äiti lähti "kaverijuttuihin" – Koululaistytöt heräsivät tyhjään kotiin

