Audi A3 g-tron – Eko-kolmonen
A3-perhe laajenee ekologisempaan suuntaan kaasukäyttöisellä g-tronilla. Sporttisen ulkokuoren sisään kätkeytyy täysiverinen ekoauto.
Kaasukäyttöiset henkilöautot ovat kotimaan teillä vähissä, sillä tarjonta on kauniisti sanottuna ankeaa. Harvoja poikkeuksia ovat VAG-konsernin muutamat automallit, joista viimeisin on Audin A3:n pohjalle leivottu g-tron.
G-tron on sportback-mallinen kolmossarjalainen, joka kulkee perinteisen bensiinin lisäksi bio- ja maakaasulla. Nokkapellin alta löytyy Audin tuttu 1,4-litrainen bensaturbo, joka on viritetty toimimaan erityisesti kaasukäytössä.
Perustana tuttu 1,4-litrainen

Moottorin perusta on sama kuin perinteisesssä bensiinimallissa, mutta muutoksia on tehty mm. sylinterinkanteen, turboahtimeen ja polttoaineen suihkutusjärjestelmään. Muutosten tuloksena g-tronin pata on normaalia 1,4-litraista laimeampi.
Tarkemmin sanottuna kaasuversion voimanlähteestä on suitsittu vajaan 30 hevosvoiman verran, mikä tarkoittaa vaatimattomampaa suorituskykyä, mutta samaan aikaan myös taloudellisempia kilometrejä ja pienempiä päästöjä.
Tehoreservi on kuitenkin jokapäiväistä ajoa ajatellen riittävä ja 110 hevosvoiman tehot tuovat 0-100 km/h kiihdytyksessä lukeman 10,8 sekuntia. Tuohon lukemaan päästään sport-asennossa, sillä taloudellisemmalla asetuksella voimaa säästellään.
S-tronic on hunajaa
Mutta ei g-tronin ratissa osaa edes kaivata maireampaa suorituskykyä, sillä auton ajatusmaailma on tarjota A3-perheeseen taloudellisempi vaihtoehto. Audi tekee sen tyylillä ja taidolla, sillä A3 g-tron on erittäin mukava ja laadukas auto.
S-tronic-vaihteisto on nopea ja sulava, mikä tekee ajamisesta nautinnollista ja vaivatonta. Tuntuma on vastaava kuin muissa Audin automaattilaatikoissa ja aski toimii myös ekoilussa.
Sisätiloiltaan g-tron on yhtä huoliteltu ja viimeistelty kuin muutkin Audi-mallit. Hallintalaitteet ovat muiden mallien tavoin sijoiteltu järkevästi ja penkit tarjoavat mukavan asennon.
Ulkopuolelta g-tron poikkeaa tavallisesta sportbackista erilaisen takapuskurin ja muutamien g-tron -merkkien osalta. Takapuskurissa ei ole lainkaan pakoputken ulostuloa näkyvillä, joten ilme on hieman normaalimallia futuristisempi.
Toimii yhtä hyvin kuin bensakone
Kaasuauton konsepti kuulostaa asiaan vihkiytymättömältä vaikealta, mutta käytännössä kaasukäyttöinen bensiinikone toimii täsmälleen yhtä vaivattomasti kuin pelkkää bensiiniä hyödyntävä moottori.
A3 g-tronin ratissa ei juuri tajua ajavansa kasukäyttöisellä autolla. Kuskin näkökulmasta ainoa muutos on hieman tehottomamman koneen lisäksi se fakta, että Audissa on kaksi polttoainemittaria.
Mittariston vasemmalla puolella on kaasumittari ja oikealla puolella puolestaan bensamitttari. Ajotietokoneen kautta voi jatkuvasti seurata toimintasädettä ja kulutusta sekä kaasulla että bensalla ajettaessa.
Auton ideologian mukaan se käyttää pääasiallisena energianlähteenä kaasua, jonka loppumisen jälkeen käyttövoima vaihdetaan automaattisesti bensiinille. Kaasun loppumista ei huomaa, vaan suihkutusjärjestelmä hoitaa vaihdon huomaamatta.
Tankkaus on helppoa
Ainoa tilanne, jossa kaasun olemassa olon tajuaa on tankkaustapahtuma. Se nimittäin poikkeaa hieman perinteisestä bensa-auton tankkaamisesta. Tosin siinäkin lähinnä positiivisessa mielessä.
Tankkaaminen tapahtuu Gasumin kaasuasemilla ja bensaan verrrattuna se on helpompaa, sillä kaasutakin täyttämistä ei tarvitse odotella seisomalla auton vieressä. Aikansa voi kuluttaa vaikkapa istumalla auton sisällä.
Tankkaaminen ottaa aikaa pari minuuttia ja tuolla määrällä A3:lla pääsee noin 250 kilometriä sekalaisessa ajossa. Matka ei tietenkään päätä huimaa, mutta yhteistoimintasäde nousee täydellä bensa- ja kaasutankilla 1300 kilometriin.
Kaasuverkossa parannettavaa
Toimintasäde on huikea, mutta samalla se vie hieman kaasuauton kuningasajatusta. Maa- tai biokaasulla ajaminen on nimittäin noin puolet halvempaa bensiiniin verrattuna. Siksi reissuja kaasutankkausasemalle tekee ihan mielellään.
Yksi kaasuautoilia rajoittavatekijä on tietenkin asemaverkostos vaillinaisuus. Tällä hetkellä verkkoa ylläpitävällä Gasumilla on suomessa 20 tankkauspistettä, joten syrjäseudulle g-tron ei välttämättä ole paras vaihtoehto.
Etelä-, Keski- ja Itä-Suomen suurimpien kaupunkien lähistöllä asuville kaasukäyttöinen auto on kuitenkin hyvä vaihtoehto, sillä verkosto on kohtuullinen ja laajenee Gasumin mukaan jatkuvasti.
Audi on onnistunut tekemään ekologisuudesta tyylikästä, sillä A3 g-tron on tyylikäs kokonaisuus, joka on laadultaan, viimeistelyltään ja ulkonäöltään taattua Audia.
Tuomas Rajala
Kehuja: taloudellisuus, toimintasäde, laatu, mukavuus
Parantamisen varaa: -
Audi A3 Tekniset tiedot Audi A3 g-tron TFSI S-tronic:
Also read
-
Koeajo: Audi A3 Allstreet – Jokaiselle jotain
Koeajo: Audi A3 Allstreet – Jokaiselle jotain -
Audi A3 – Entistäkin terävämpi
Audi A3 – Entistäkin terävämpi -
Audi A3 Sportback: Uusiksi oikeista paikoista
Audi A3 Sportback: Uusiksi oikeista paikoista -
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo”
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo” -
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan -
Audi Q8 e-tron Progress - Iso sähköauto kohtuullisella panoksella
Audi Q8 e-tron Progress - Iso sähköauto kohtuullisella panoksella
-
Nettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Kokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsit
VinkitKokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsitVinkit -09.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
CAR NEWS
-
Jos kuulut tähän isoon joukkoon, ei tarvitse säästää enää euroakaan: Orpon hallitus vapauttaa tuhannet asuntokaupoille
Jos kuulut tähän isoon joukkoon, ei tarvitse säästää enää euroakaan: Orpon hallitus vapauttaa tuhannet asuntokaupoille -
Miikka Kaskisen perheen loma suosikkikohteessa meni pieleen: Varoittaa nyt muita
Miikka Kaskisen perheen loma suosikkikohteessa meni pieleen: Varoittaa nyt muita -
Suora lähetys Kuopion muikkutorilta: Poikkeuksellinen myräkkä iskee Suomeen – Täällä pyryttää eniten
Suora lähetys Kuopion muikkutorilta: Poikkeuksellinen myräkkä iskee Suomeen – Täällä pyryttää eniten -
Raju ulosajo Nurmijärvellä: Auto törmäsi rakennukseen
Raju ulosajo Nurmijärvellä: Auto törmäsi rakennukseen -
Jo kolme kuolemaa lyhyessä ajassa – Imatra ryhtyy toimiin
Jo kolme kuolemaa lyhyessä ajassa – Imatra ryhtyy toimiin -
Lavrovilta ällistyttävää puhetta Yhdysvalloista
Lavrovilta ällistyttävää puhetta Yhdysvalloista -
Mette-Maritin ja Haakonin yhteinen unelma mureni – Skandaaleissa pyöritelty pari sai huonoja uutisia
Mette-Maritin ja Haakonin yhteinen unelma mureni – Skandaaleissa pyöritelty pari sai huonoja uutisia -
Indican Jonsun sisko kuoli – Jakoi koskettavan kuvan
Indican Jonsun sisko kuoli – Jakoi koskettavan kuvan

