Audi Q7 TFSI e – Eko-järkäle
Audi Q7 pyrkii laittamaan samaan pakettiin ekoauton ja massiivisen katumaasturin. Ja kaiken lisäksi onnistuu siinä.
Kun ajattelee Audi Q7:aa, ei ensimmäisenä tule ajatelleeksi, että siinäpä vasta asiallinen ekopeli. Q7 TFSI e:n kohdalla ennakkoluulot on kuitenkin hylättävä, sillä parhaimmillaan Audi pieksee päästömielessä suurimman osan tiestöämme kuluttavista automalleista.
Ladattavat hybridit ovat oikein käytettyinä varsin ympäristöystävällisiä autoja. Ahkeralla lataamisella polttoaineenkulutus on niin mitätöntä, että huoltoasemalla ei tarvitse tankkausmielessä juuri käydä.
Sen lisäksi, että Q7:n TFSI e -versio menee pienellä määrällä polttonestettä, on se myös tehopakkaus, joka saa hymyn suupieliin. Kun alla on 2500 kiloa painava järkäle, joka kiihtyy paikaltaan sataseen 5,4 sekunnissa, kertoo tämä siitä, että pellin alta pitää löytyä melko rajusti voimaa.
Audin tarkempi mallinimi 60 TFSI e kertoo, että voimanlähteenä toimii 3-litrainen V6-moottori, joka on paritettu yhteen 60 kW:n sähkömoottorin kanssa. Yhteistehoa on kolossaaliset 455 hevosvoimaa ja vääntöä 700 Nm.
Yllä mainituilla lukemilla Audin suorituskyky jaksaa hymyilyttää. Kookas ja painava auto nostaa kovassa kiihdytyksessä keulaansa samaan aikaan kun peräpää haluaa painua kohti tien pintaa. Ilmiö on koominen, mutta herättää samalla kunnioitusta. 8-vaihteinen automaattivaihteisto on hyvä ja reagoi kaasunpolkaisuun ajotilasta riippuen kiivaasti tai maltilla.
Isokokoisen ja painavan auton mittasuhteet ymmärtää vasta siinä vaiheessa kun Audia tuodaan mutkaan tai edessä on tiukempi jarrutus. Massa todella tuntuu, kun fysiikan lait vievät autoa. Mittavasta massastaan huolimatta ajotuntuma on hyvä ja alusta kantaa elopainon hyvin. Ilmajousitus tekee kyydistä niin mukavaa kuin se vain voi olla.
Hulppeat sisätilat ja valtaistuin liikenteen yllä

Q7 on sisätiloiltaan hulppea ja mukava. Tilaa on viidellä matkustajalle takuulla riittävästi ja etenkin kuskin paikalla viihtyy. Normaalia henkilöautoa korkeammalla istuessaan tuntuu siltä, että liikennettä seurataan valtaistuimelta ja aitiopaikalta.
Tavaratila on myös asia, joka Audin kohdalla miellyttää. 60 litraa ei sinänsä ole mitenkään erityisen suuri, mutta katumaasturipiireissä tavaratilat ovat usein melko pieniä. Q7:n kohdalla päästään isojen farkkujen mittoihin.
Koska kyseessä on ladattava hybridi, voi Q7:llä huristella pelkällä sähköllä valmistajan ilmoituksen mukaan 40 kilometriä. Lukema on toki paljolti kiinni säästä, ajotavasta ja -nopeudesta. Moottoritiellä 40 kilsaa ei tule toteutumaan, mutta rauhallisella ajolla taajamassa helpostikin.
Hybridiversiolla on hauska pelata taloudellisuuspeliä ja pyrkiä ajamaan bensiinillä mahdollisimman vähän. On varsin palkitsevaa huomata, että ahkeralla lataamisella säästää melkoisen määrän käteistä.
On hieman hupaisaa, että Suomen autoverotuksella TFSI e hybridiversioiden hinnat alkavat alle 80 000 eurosta ja perinteisellä käyttövoimalla varustettu Q7 maksaa lähes 100 000 euroa. Normaalin autoveron maissa tilanne on täysin päinvastainen. Hyvä toki, että valintoja ohjaillaan ympäristöystävällisempään suuntaan.
Q7:n tehohybridiversio on kiistatta yksi hienoimmista ja hulppeimmista Audi-malleista. Superautoja lähentelevä suorituskyky ja kohtuullinen hintalappu tekevät järeästä katumaasturista varsin houkuttelevan vaihtoehdon.
Katso tarkempi videoarvioi jutun alusta.
Tuomas Rajala
Audi Q7 Audi Q7 S line 60 TFSI e Quattro tiptronic:
Also read
-
Audi Q7 – Jylhää asiaa
Audi Q7 – Jylhää asiaa -
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo”
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo” -
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan -
Koeajo: Audi A3 Allstreet – Jokaiselle jotain
Koeajo: Audi A3 Allstreet – Jokaiselle jotain -
Audi Q8 e-tron Progress - Iso sähköauto kohtuullisella panoksella
Audi Q8 e-tron Progress - Iso sähköauto kohtuullisella panoksella -
Audi RS 3 - polttomoottoriauto hyökkää kuin hyeena
Audi RS 3 - polttomoottoriauto hyökkää kuin hyeena
-
Nettikaravaani on mukana Lahden Caravan-messuilla syyskuussa
JututNettikaravaani on mukana Lahden Caravan-messuilla syyskuussaJutut -13.08.2026 -
Koeajo: Opel Astra hybridi on yllättävän taloudellinen perheauto
KoeajotKoeajo: Opel Astra hybridi on yllättävän taloudellinen perheautoKoeajot -12.08.2026 -
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026
-
ContiVikingContact 6
JanakkalaContiVikingContact 6
290 € -
C
LaihiaC
200 € -
Raisio180 € -
Optimo
VantaaOptimo
220 € -
Winter X-Pro 999
JoensuuWinter X-Pro 999
1 090 € -
Lempäälä400 €
CAR NEWS
-
Mies raiskasi naisen Ruotsin-risteilyllä – Nainen jäi käytävälle karmeassa kunnossa
Mies raiskasi naisen Ruotsin-risteilyllä – Nainen jäi käytävälle karmeassa kunnossa -
Daniel Ståhl on kirottu mies
Daniel Ståhl on kirottu mies -
Wilma Heltelä muuttui silmissä – Äidiltä paljastus viime ajoista
Wilma Heltelä muuttui silmissä – Äidiltä paljastus viime ajoista -
Norjalaiset palauttivat EM-mitalinsa – ”Todella harmillista”
Norjalaiset palauttivat EM-mitalinsa – ”Todella harmillista” -
Katariinan ostamat keikkaliput olivat valtava pettymys – Varoittaa nyt muita
Katariinan ostamat keikkaliput olivat valtava pettymys – Varoittaa nyt muita -
IL seurasi: Wilma Heltelälle EM-hopeaa!
IL seurasi: Wilma Heltelälle EM-hopeaa! -
Nainen Trumpin taustalla herätti hurjat huhut – "Olen vain raskaana"
Nainen Trumpin taustalla herätti hurjat huhut – "Olen vain raskaana" -
Karmeaa sähläystä seiväsfinaalissa! Wilma Heltelä uhrina
Karmeaa sähläystä seiväsfinaalissa! Wilma Heltelä uhrina

