Mini Cooper SD Countryman: Peto pikkufarkun sisällä
Mini on kulkenut pitkän matkan hassun pikkuauton maineestaan. Vaikka Mini Cooper lakaisikin pöytää muilla autoilla rallin MM-sarjassa 60-luvulla, on se lähes koko historiansa ajan ollut lähinnä hauska kuriositeetti.
Ensiaskeleet kohti oikeaa automerkkiä otettiin 2000-luvun alkupuolella, kun BMW osti Minin itselleen. Sittemmin kottikärryrenkailla varustettu pikkuauto on kasvanut auton mittoihin ja merkistä on tullut varteenotettava vaihtoehto muiden rinnalle.
Countryman on Mini-malliston kookkaimmasta päästä. Se on kompakti viiden hengen auto, jonka sisätilat ovat suuremmat kuin ulkoapäin katsellessa saattaisi olettaa. Periaatteessa sitä voisi jopa kutsua pieneksi farmariksi.
Morris Minin perintö tekee edelleen hallaa nykyiselle Minille. Elokuvista ja tv-sarjoista tutut viittaukset tulevat edelleen mieleen ja Mr. Beanin kulkupelinä toiminutta autoa on välillä vaikea ottaa tosissaan. Mutta nykyisen Minin niputtaminen vain naisten ja huumorintajuisten miesten autoksi on kapeakatseista.
Viimeistelyn taidonnäyte

Mini Cooper SD Countrymanin leimallisimpiin piirteisiin kuuluu sen erinomainen viimeistelyn taso. Huolella mietittyjä yksityiskohtia löytyy sekä auton ulkoa että sisältä. Karkkimainen ulkonäkö jatkuu myös auton sisätiloissa.
Muotoilussa toistuu ympyrämuoto, jota tavataan mm. takakontin ulkokahvassa, ohjauspyörän napeissa, mittaristossa, sisustan tuulettimissa ja ovien sisäkahvoissa. Pikkuasioihin on kiinnitetty erityistä huomiota, mikä nostaa laatuvaikutelmaa monen muun merkin yläpuolelle.
Sisätilat ovat muutenkin valtavirrasta poikkeavia, mikä tekee Ministä houkuttelevan auton ihmiselle, joka vaatii auton muotoilulta enemmän. Keskikonsolia hallitsee analoginen mittaristo, joka on kieltämättä tyylikkäintä, mitä moderneissa nykyautoissa on tarjolla.
Penkit ovat kauniin muotoilunsa ohella hyvät istua ja tarjoavat riittävää sivuttaistukea jopa kovempaan kyytiin. Rivakampi vauhti ja tiukat kaarteet ovat asioita missä Mini onkin omimmillaan ja jopa korkeaprofiilisilla nastarenkailla.
Mikroautofiilistä
Minille ominaista on mikroautomainen käytös. Pyörät on sijoitettu mahdollisimman lähelle auton kulmia ja tämä tekee Mineistä vakaita ja hyvin tiehen liimautuvia autoja. Sama pätee yhtä lailla kaksipaikkaiseen Roadsteriin kuin nelivetoiseen Countrymaniin.
Se ei ole itsestään selvää autolle, jonka on tarkoitus toimia myös hieman huonommilla alustoilla. Countryman-version ajatus nimittäin piilee siinä, että sen kanssa suoriutuu niin mökkitiestä kuin talven liukkaistakin.
Koeajoauto on varustettu All4-vedolla, mikä tarkoittaa sitä, että auto raapii kaikista neljästä kulmasta. Neliveto sopii Countrymaniin hienosti varsinkin riittävän puhdikkaan diesel-koneen kanssa.
Mikään superauto 2-litraisella diesel-koneella varustettu Mini Cooper ei suinkaan ole. Moottoriteho on maltilliset 143 hevosvoimaa, mutta ajo-ominaisuudet ovat sillä tasolla, että hevosmäärästä saa kyllä irti enemmän iloa kuin monesta muusta vastaavalla teholla varustetusta autosta.
Kuusivaihteinen manuaalivaihteisto on täsmällinen
Cooper SD:n vääntö on kuitenkin sen verran rouheaa, että varsinkin pienemmissä vauhdeissa auto tuntuu mukavan pirteältä, eikä sillä tarvitse pelätä jäävänsä jalkoihin. Menohaluja riittää toki maantievauhdissakin, mutta pirteys pääsee paremmin esille pienissä vauhdeissa.
Cooper SD Countrymanin kuusilovinen manuaaliaski toimii jämäkästi ja jopa turhan täsmällisesti. Tämä tosin saattaa johtua siitä, että koeajon alkaessa auton mittarissa oli ainoastaan 19 kilometriä. Ehkä mekaaniset osat eivät vielä ole hioutuneet täysin saumattomasti yhteen.
Minin muotoilu on yllättävää, sillä lähes jokainen autoon ensimmäistä kertaa astunut on yllättynyt sen tilavuudesta. Countryman-mallin on kuitenkin mitoiltaan ihan oikean auton kokoinen. Pituutta autolla on 4110mm ja korkeuttakin 1561mm. Sen maine ja oivaltava muotoilu vaan tekevät monelle tepposet.
Klassisesti ja perinteitä kunnioittaen sisältä ja ulkoa muotoiltu auto kätkee sisäänsä kaikki modernit hienoudet, mutta ovelasti piilotettuna. Sähköikkunat toimivat keinukytkimillä, jotka tuovat sisustaan entistä enemmän tunnelmaa.
Tila on käytetty järkevästi
Yksi asia Mini Countrymanin kohdalla häiritsee. Nastarenkailla varustettuna rengasäänet tunkevat hyttiin häiritsevän voimakkaina. Sen sijaan moottoriäänet on eristetty ohjaamosta tehokkaasti. Rengasmelun korostuminen lienee seurausta siitä, ettei mallia ole testausvaiheessa juuri nastapyörillä ajeltu.
Minissä on tilaa jopa pienen perheen tarpeisiin. Se nimittäin imaisee takapenkille tilavasti joko pari aikuista tai lastenistuinta. Takapenkillä istuvan ei tarvitse tinkiä jalkatiloista ja edessä istuvakin saa jalkansa sijoitettua yllättävän mukavasti. Pienehköt sisätilat on siis otettu käyttöön tehokkaasti.
Takakonttikin on kohtuullisen kokoinen ja 350 litran kapasiteetin saa hyödynnettyä tehokkaasti kontin muodon ansiosta. Tämän kokoisessa autossa se ei ole itsestäänselvyys.
Minin resepti on onnistunut kokonaisuus yllättävän hyviä tiloja ja persoonallisuutta. Sen ajo-ominaisuudet nostavat sen useimpien muiden ohi. Sama pätee hienoon viimeistelyyn. Miniä ajaessa tuntee todella ajavansa oikeasti laadukkaalla tuotteella.
Tuomas Rajala
MINI Tekniset tiedot:
Also read
-
Koeajo: Mini Countryman SE – Perhekokoisena ei enää niin Mini
Koeajo: Mini Countryman SE – Perhekokoisena ei enää niin Mini -
Koeajo: Mini Cooper - Luokkansa hauskin auto
Koeajo: Mini Cooper - Luokkansa hauskin auto -
MINI Cooper SE – Minitunnelmaa myös sähkömuodossa
MINI Cooper SE – Minitunnelmaa myös sähkömuodossa -
Mini Countryman Hybrid – Pistokkeen verran parempi
Mini Countryman Hybrid – Pistokkeen verran parempi -
Mini Cooper Clubman – Maxi-Mini
Mini Cooper Clubman – Maxi-Mini -
Mini John Cooper Works – Ilopilleri ja erektiolääke
Mini John Cooper Works – Ilopilleri ja erektiolääke
-
Koeajo: Suzuki eVitara on edullinen neliveto, jonka latauksessa riittää parannettavaa
KoeajotKoeajo: Suzuki eVitara on edullinen neliveto, jonka latauksessa riittää parannettavaaKoeajot -08.10.2026 -
Koeajo: Škoda Peaq vakuuttaa tilalla ja tekniikalla
KoeajotKoeajo: Škoda Peaq vakuuttaa tilalla ja tekniikallaKoeajot -29.09.2026 -
Fiksut kaupat on turvallinen tapa ostaa ja myydä auto yksityishenkilöiden kesken
JututFiksut kaupat on turvallinen tapa ostaa ja myydä auto yksityishenkilöiden keskenJutut -21.09.2026
-
Lohja450 € -
Hakkapeliitta 10
TampereHakkapeliitta 10
420 € -
Noranza 001 SUV
UusikaarlepyyNoranza 001 SUV
520 € -
SP Winter sport
TurkuSP Winter sport
130 € -
Nurmijärvi120 € -
Blizzak Spike3
TampereBlizzak Spike3
690 €
CAR NEWS
-
Hallituksen bensavääntö ratkesi – Tältä näyttää lopullinen sopu
Hallituksen bensavääntö ratkesi – Tältä näyttää lopullinen sopu -
"Intiimit" kuvat Trumpista ja kohunaisista leviävät
"Intiimit" kuvat Trumpista ja kohunaisista leviävät -
Pyhimyksen kanssa alaikäisenä viestitellyt nainen lataa kovaa tekstiä
Pyhimyksen kanssa alaikäisenä viestitellyt nainen lataa kovaa tekstiä -
Tässä viedään 13-vuotiaan puukotuksesta epäiltyä miestä
Tässä viedään 13-vuotiaan puukotuksesta epäiltyä miestä -
Elon Muskilta hyytävä viesti Zelenskyille
Elon Muskilta hyytävä viesti Zelenskyille -
Tänään kello 19 kynttilät syttyvät ympäri maailmaa – Syy saa hiljaiseksi
Tänään kello 19 kynttilät syttyvät ympäri maailmaa – Syy saa hiljaiseksi -
Nainen putosi risteilyalukselta Välimerellä – 20 tuntia myöhemmin vedessä havaittiin jotain uskomatonta
Nainen putosi risteilyalukselta Välimerellä – 20 tuntia myöhemmin vedessä havaittiin jotain uskomatonta -
SK: Karannut robotti-imuri hämmentää Porissa – Omistajalta koskettava viesti
SK: Karannut robotti-imuri hämmentää Porissa – Omistajalta koskettava viesti

