Neliveto-Mitsubishi kuukausihinnalla - ”ei riskejä tai huolta jälleenmyyntiarvosta”
Nelivetoinen Mitsubishi kiidättää Tommi Honkosta taloudellisesti töihin ja mökkimatkoille. Auto on hankittu huolettomalla yksityisleasingilla.
Hyvinkään vanhan Villatehtaan pihalla seisoo Mitsubishi Outlander PHEV – eli hybridi, jolla osa ajoista sujuu ajoakkuun ladattavan sähkön voimin. Tommi Honkonen on ajanut yksityisleasing-autollaan reilut kaksi vuotta. Syyt leasingin valintaan olivat alusta asti selkeät.
”Tämä on helppo ja luotettava ratkaisu. Yksi tärkeimmistä syistä oli se, että jälleenmyyntiarvosta ei tarvitse huolehtia. Jotkut myös saattavat epäillä sitoutumista ladattaviin autoihin, ja tämä on siihenkin riskitön tapa kokeilla.”
Idea auton liisaamiseen tuli tutulta automyyjältä. Honkonen kysyi tarjouksia eri toimijoilta, ja päätyi Delta-auton yksityisleasing-ratkaisuun. Outlander on liisattu kolmen vuoden sopimuksella, johon kuuluvat määräaikaishuollot sekä kesä- ja talvirenkaat vuokra-ajalle.
Kuukausittainen leasingvuokra on 599 euroa. Sen lisäksi Honkonen maksaa itse auton vakuutukset sekä vuosittaisen ajoneuvoveron. Sopimus on tehty 45 000 kilometrin ajoille.
”Meidän perheellämme on aika maltilliset kilometrit. Asumme lähellä keskustaa, ja työajot viikolla saa ajettua sähköllä. Lomilla ja viikonloppuisin tulee ajettua usein mökille sadan kilometrin päähän.”
Yksityisleasingin valinta helppoa

Autoa valitessa Honkonen painotti perheen tarpeita: tilaa, auton korkeutta ja nelivetoa.
”Tässä on kaikki mitä tarvitsemme. Auto on hyvin varusteltu ja tilaa riittää niin tyttären viululle kuin kaukoputkelle, jolla koko perhe katselee mökillä tähtiä. Harrastan itse myös radio-ohjattavia autoja.”
Ladattava hybridi on osoittautunut myös taloudelliseksi vaihtoehdoksi. Parhaimmillaan sadan kilometrin keskikulutus on jäänyt kolmeen litraan.
”Kesäkeleissä sähköllä pääsee lähes 50 kilometrin päähän Hämeenlinnan. Kylmä ilma tietysti pienentää toimintasädettä sähköllä – samoin kova helle, jos ilmastointia joutuu käyttämään isolla teholla.”
Mitsubishi on Honkosen ensimmäinen yksityisleasing-auto, mutta ei viimeisin. Sopimus tulee kesällä tiensä päähän ja uusi yksityisliisari on jo tilauksessa. Seuraavaksi autoksi ei löytynyt Mitsua, vaan tulossa on Volvon ladattava hybridi.
Uutta autoa etsiessä Honkonen käytti Autotalli.comin kilpailutusta.
”Se toimi hyvin ja sain nopeasti kaksi tarjousta. Ei tarvinnut juosta autoliikkeissä, ja tarvittaessa auto tuodaan vaikka kotiin koeajoa varten.”
Neliveto tarpeen talvessa
Mitsubishi Outlander PHEV on ollut Honkoselle mieluisa ratkaisu.
”Se on toiminut uskomattoman hyvin, ja jos ongelmia tulisikin, kaikki hoidettaisiin suoraan takuun kautta. Tämä on aika riskitön tapa autoilla.”
Varustetaso on myös miellyttänyt. Autossa on varusteita vähintään riittävästi: on mukautuvaa vakionopeudensäädintä sekä peruutustutkat ja -kamerat, jotka tarjoavat kuljettajalle ohjeita ja huomiota.
”Auto piipittää usein, sillä on aina jotain asiaa”, Honkonen nauraa.
”Myös neliveto on ollut loistava. Kaverit joskus kyselivät, että mitä nelivedolla tekee kaupungissa. Sitten kun viime talvena oli paljon lunta, soitettiin, että ’tarvittaisiin hinausapua, viitsisitkö tulla käymään’.”
Pyydä tarjous sinulle sopivasta yksityisleasing-autosta Autotalli.comissa >>
Nettiauto ja Autotalli.com kuuluvat samaan Alma Media -konserniin.
Teksti ja kuva: Sami Turunen
Also read
-
Koeajo: Mitsubishi Colt 1.0 – Pieni auto, pieni hinta, pieni kulutus
Koeajo: Mitsubishi Colt 1.0 – Pieni auto, pieni hinta, pieni kulutus -
Toivotko uutta lataushybridiä ilman pitkittyneitä toimitusaikoja?
Jutut MAINOSToivotko uutta lataushybridiä ilman pitkittyneitä toimitusaikoja? -
Työhön ja vapaa-aikaan – Mitsubishi L200 Double Cab kaksipaikkaisena työvälineversiona
Työhön ja vapaa-aikaan – Mitsubishi L200 Double Cab kaksipaikkaisena työvälineversiona -
Mitsubishi Outlander PHEV - sähköllä mennään (hetken verran)
Play video Mitsubishi Outlander PHEV - sähköllä mennään (hetken verran) -
Salon Autotalo aloittaa Mitsubishi-jälleenmyynnin
Salon Autotalo aloittaa Mitsubishi-jälleenmyynnin -
Mitsubishi Motors lanseerasi uuden Huollon asiakaslupaus -ohjelman
Mitsubishi Motors lanseerasi uuden Huollon asiakaslupaus -ohjelman
-
Koeajo: Suzuki eVitara on edullinen neliveto, jonka latauksessa riittää parannettavaa
KoeajotKoeajo: Suzuki eVitara on edullinen neliveto, jonka latauksessa riittää parannettavaaKoeajot -08.10.2026 -
Koeajo: Škoda Peaq vakuuttaa tilalla ja tekniikalla
KoeajotKoeajo: Škoda Peaq vakuuttaa tilalla ja tekniikallaKoeajot -29.09.2026 -
Fiksut kaupat on turvallinen tapa ostaa ja myydä auto yksityishenkilöiden kesken
JututFiksut kaupat on turvallinen tapa ostaa ja myydä auto yksityishenkilöiden keskenJutut -21.09.2026
-
Hakkapeliitta
SeinäjokiHakkapeliitta
590 € -
Rautjärvi300 € -
Oulu1 000 € -
Hakkapeliitta 8
KangasalaHakkapeliitta 8
270 € -
Huittinen390 € -
Hakkapeliitta R5 SUV
KortesjärviHakkapeliitta R5 SUV
390 €
CAR NEWS
-
Venäjä-myönteinen Nato-maa sai tarpeekseen – Kutsui Venäjän lähettilään puhutteluun
Venäjä-myönteinen Nato-maa sai tarpeekseen – Kutsui Venäjän lähettilään puhutteluun -
Pepe Willbergiä syytetään törkeästä rikoksesta
Pepe Willbergiä syytetään törkeästä rikoksesta -
Podcast: Miss Suomi villiintyi Niina Lahtisen rinnoista
Podcast: Miss Suomi villiintyi Niina Lahtisen rinnoista -
Tyttöystävän somekuvat olivat liikaa – Tähti ei enää kestänyt: Ero
Tyttöystävän somekuvat olivat liikaa – Tähti ei enää kestänyt: Ero -
Asiakas pettyi Suomen huutokauppakeisarissa: ”Aki vei kuin metrin mittaa”
Asiakas pettyi Suomen huutokauppakeisarissa: ”Aki vei kuin metrin mittaa” -
Silja Kosonen järkyttyi valinnasta: ”On laitonta olla oma itsensä”
Silja Kosonen järkyttyi valinnasta: ”On laitonta olla oma itsensä” -
Lehti: Gianni Infantino jäi kiinni – Salatut miljoonat paljastuivat
Lehti: Gianni Infantino jäi kiinni – Salatut miljoonat paljastuivat -
Älä koskaan säilytä hammasharjaa näin – Yök!
Älä koskaan säilytä hammasharjaa näin – Yök!