Myyntiin varsin kattavasti varusteltu Facelift M-sport 2 e46 cabrio individual ulko ja sisävärillä. Moottorina väkivahva m54.
Ollut kahden eläkeläisen kesäautona viimeiset neljä tai viisi vuotta, joten on ollut hyvin kevyellä käytöllä viime vuodet. Tuotu saksasta muistaakseni vuonna 2019
Kilometrejä ( 316 tkm ) ja ikää on jo jonkin verran takana, mutta siihen nähden auto on varsin siisti. Sisällä suurimmat virheet on kuljettajan penkissä.
Koriltaan ikäisekseen siisti. Muutama pieni elämisen jälki ja pieni kupla. Helposti tehtävissä erittäin hyväksi.
Tekniikka käy sievästi ja vaihdelaatikko vaihtaa hyvin. M54b25 on siitä hyvä tekniikka että kun öljynvaihdoista ja huolloista on pidetty huolta niin kilsat ei ole tälle moottorille kuin kauppareissu. Kuittien mukaan vaihdelaatikko on vaihdettu tehdasuuteen vuonna 2016 kilometrien ollessa 242tkm
Automaattinen ilmastointi toimii, ja puhaltaa kylmää. Kangaskatto on ehjä, ja se nousee sekä laskeutuu sähköisesti.
Alkuperäinen nuolinavisoitin jolla ei nykypäivänä tee mitään on vaihdettu alkuperäiseen cd soittimeen. Kontissa on vielä navilaskuri ja cd vaihtaja paikoillaan. Lisäksi aikansa juppivarusteisiin kuulunut puhelintelakka on vaihdettu mukitelineisiin.
Vanteet ovat bmw z4 peräisin olevat koottavat BBS:ät, joissa lähes uudet renkaat.
Viimeisiä huoltoja:
-Startti
-Akku
-Virtalukon pohja
-Venttiilikopan, imusarjan ja kaasuläpän tiivisteet.
-Huohotin letkuineen
-Ohjaustehostimen pumppu, säiliö tehdasuudet ja lisäksi hammastanko 100tkm mennystä autosta. Samalla raidetangon päät ja koiranluut.
-Kontin kahva
-Xenon polttimot
-Öljyt ja suodatin kerran vuoteen vaikka kilometrejä ei ole muutamaa tonnia enempää tullut.
Kuvista poiketen mukaan myös auton värissä oleva kovakatto kromilistoin. Voi halutessaan ajaa vaikka talvella. Lohkolämmitin sisähaaralla löytyy myös.
Auton vin: WBABW310X0PL21023
Tehtaan varustelistaus:
Colour special paint (Carbon schwarz metallic)
Upholstery special trim (without colour statement)
Editions and packages
S338 M-Sport 2 package
S710 M leather steering wheel
S716 Aerodynamics package
S785 White direction indicator lights
S788 BMW LA wheel, Individual
Comfort and interior equipment
S423 Floor mats velours
S428 Warning triangle and first aid kit
S431 Interior mirror with automatic-dip
S441 Smoker package
S459 Seat adjustment, electric, with memory
S473 Armrest front
S481 Sports seat
S494 Seat heating driver/passenger
Multimedia
S606 Navigation system Business
S644 Preparation f mobile phone
S672 CD changer for 6 CDs
Driver assistance and lightning
S502 Headlight cleaning system
S508 Park Distance Control (PDC)
S520 Fog lights
S521 Rain sensor
S522 Xenon Light
S534 Automatic air conditioning
S548 Kilometre speedo
S550 On-board computer
S205 Automatic transmission
S210 Dynamic stability control
S226 Sports suspension settings
S249 Multifunction f steering wheel
Environment and safety
S320 Deleted, model lettering
S380 Hardtop-preparation
S388 Softtop, black
S399 Softtop, electromech. all-autom.
S801 National version Germany
S832 Battery in luggage compartment
S851 Language version German
S863 Dealer List Europe
S879 On-board literature, German
S8SP Control unit CO2
Individual equipment
S760 High gloss shadow line
S772 Interior strip strips, Alu Black Cube
S778 Entrance strips "BMW Individual"
Other equipment
S167 EU4 exhaust emissions standard
S938 Individual series
S940 special equipment BMW Individual
Uusi auto on jo hankittu, joten vaihdossa ei tarvitse tarjota mitään. Lisäinfoa saa soittamalla, tekstiviestillä tai whatsapilla