Hyundai i20 – Pieni ja hyvä
Hyundai i20 on parinkympin hintaluokassa varsin pätevä pirssi, joka vakuuttaa varustelulla ja ajettavuudella.
Henkilöautomaailman pikkuautoluokat ovat nousseet kovaa vauhtia kohti suosituinta keskiluokkaa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimi Hyundain pikkuauto i20, joka kuuluu samaan kastiin esimerkiksi Volkswagen Polon ja Toyota Yariksen kanssa.
B-segmentti, eli pikkuautoluokka on viimeisten vuosien aikana kasvanut ja alkanut muistuttaa entistä enemmän isompiaan niin ajettavuuden, kuin varustelunkin suhteen. Enää pikkuauton ostaminen ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi vajaasti varusteltu kottero, joka pitää meteliä, kolisee ja kalisee.
Koeajettu i20 on varustettu litraisella ja kolmemukisella bensaturbolla, jollaiset ovat hiljalleen korvanneet vapaasti hengittävät bensakoneet automaailmasta. Piskuinen maitolitramylly on yllättävän voimakas, erityisesti silloin kun kyseessä on pienikokoinen ja kevyt kärry.
120 heppaa litrasta

Moottori on malliston järein tapaus, eli 120-hevosvoimaa tuottava hurjimus. Koneesta on tarjolla myös leudompi 100-heppainen versio, mutta vääntömomentti on molemmissa sama 171 Nm.
Mallistossa on tarjolla yhteensä kolme eri konevaihtoehtoa: vapaasti hengittävä 75-heppainen 1.2 MPI, 100-heppainen turboahdettu ja koeajettu 120-hevosvoimainen. Vaparimylly on varsin ankea tapaus. 75 hepoa ja 121 Nm kertovat kyllä mitä on luvassa: ei niin yhtään mitään.
Luuskaversion vaihteisto on viisivaihteinen manuaali ja sama aski löytyy myös 100-heppaisesta välimallista. 120-hevosvoimaisen aski on manuaalina 6-pykäläinen. Automaattiaski on tarjolla molempien turbomoottorien kanssa.
Erityisesti 120 hv versio on mukavan pirteä ja paikaltaan sataseen liikutaan 10 sekunnin tuntumassa. Kun elopainoa on vain reippaat 1100 kiloa, riittää pienempikin voimamäärä kuljettamaan kärryä iloisen lipevästi.
Kaksoiskytkimellinen aski on kiva yllätys
Voimaa on arkikäyttöä ajatellen aivan riittävästi ja kaupungissa auto tuntuu jopa ripeältä. Vaihteistoksi on valittavissa joko manuaaliaski tai 7-vaihteinen automaatti. Automaatti on pienenä yllätyksenä 7-vaihteinen ja kaksoiskytkimellinen DCT. Se on tällaisessa autoluokassa harvinaista.
Ainoa kummastusta herättävä asia on moottorin käyntiääni. Se kuulostaa rikkinäiseltä diesel-koneelta ja välillä tuntuu siltä, että Hyundai joutuu työskentelemään ja taistelemaan elämästään kun kaasupoljin työnnetään kohti konehuonetta. Pelko on kuitenkin turha.
Ajettavuutensa puolesta i20 on erittäin pätevä pikkuauto, käytös on vakaata niin taajamassa kuin moottoritiellä. Itse asiassa Hyundai tuntuu monessa suhteessa kokoluokkaansa suuremmalta ja vakaammalta.
Sisätilojensa puolesta Hyundai i20 on luokassaan hyvää perustasoa, mutta tarjoaa varmasti yllätyksen ihmiselle, jonka kokemukset pikkuautoista ovat vaikkapa vuosikymmenen takaa. I20 on mukavan tilava ja takapenkille mahtuvat myös aikuiset.
Tavaratila on varsin pienikokoinen, mutta toisaalta se ei ole tässä luokassa mikään yllätys. Takapenkkiläisten tilaa on kasvatettu kontin ehdoilla ja takakonttiin saa mahdutettua 326 litraa tavaraa.
Äänimaailmakaan ei ole sieltä pahimmasta päästä. Toki moottorin äänimaailma tunkeutuu sisään rengasmelun ohella, mutta tilanne ei ole niin paha kuin olettaa saattaa. Motarivauhdeissakin i20:n sisällä voi käydä sivistynyttä keskustelua.
Hyundai i20 Hyundai i20 1.0 T-GDI 120 hv DCT:
LUE MYÖS
-
Hyundai i20N – Pikkusportti ralliperimällä
Hyundai i20N – Pikkusportti ralliperimällä -
Hyundai i20 - pieni suuri auto
Hyundai i20 - pieni suuri auto -
Täysin uusi Hyundai i20 - upea muotoilu kohtaa edistyksellisen teknologian
Täysin uusi Hyundai i20 - upea muotoilu kohtaa edistyksellisen teknologian -
Täysin uusi Hyundai i20 esittelee uuden muotoilun
Täysin uusi Hyundai i20 esittelee uuden muotoilun -
Hyundai i20 – Puhdikkaampi turboversio
Hyundai i20 – Puhdikkaampi turboversio -
Hyundai i20 – Pikkuauto kaikilla herkuilla
Hyundai i20 – Pikkuauto kaikilla herkuilla
-
Koeajo: Dacia Duster 155 Hybrid - edullinen katumaasturi saa lisää potkua
KoeajotKoeajo: Dacia Duster 155 Hybrid - edullinen katumaasturi saa lisää potkuaKoeajot -28.08.2026 -
Koeajo: Sähkökatumaasturi Volvo EX60 hakee brändille kadonnutta mainetta
KoeajotKoeajo: Sähkökatumaasturi Volvo EX60 hakee brändille kadonnutta mainettaKoeajot -19.08.2026 -
Koeajo: Opel Astra hybridi on yllättävän taloudellinen perheauto
KoeajotKoeajo: Opel Astra hybridi on yllättävän taloudellinen perheautoKoeajot -18.08.2026
-
Bluearth es32
AsikkalaBluearth es32
320 € -
Lavia270 € -
Saari220 € -
Toholampi100 € -
Hyvinkää100 € -
Oulu185 €
AUTOUUTISET
-
Olivia Oras on kuollut
Olivia Oras on kuollut -
Tällainen oli Olivia Oraksen viimeinen somepäivitys
Tällainen oli Olivia Oraksen viimeinen somepäivitys -
Stubb ei armahda
Stubb ei armahda -
Alexander Stubbilta vakava varoitus – Ja heti perään vetoomus suomalaisille
Alexander Stubbilta vakava varoitus – Ja heti perään vetoomus suomalaisille -
Reijo Oras kohtasi jälleen tragedian – Menettänyt jo kaksi lasta ja lastenlasta
Reijo Oras kohtasi jälleen tragedian – Menettänyt jo kaksi lasta ja lastenlasta -
OP:n tileille tuli 10 000 euron raja – Tämä on tilanne nyt
OP:n tileille tuli 10 000 euron raja – Tämä on tilanne nyt -
Juha Perälä erosi – Paljastaa podcastissa tilanteensa
Juha Perälä erosi – Paljastaa podcastissa tilanteensa -
Rintsikat puetaan nyt näin – 2000-luvun villitys on täällä
Rintsikat puetaan nyt näin – 2000-luvun villitys on täällä

