Joona Kortesmäki: ”Ladalla ajetaan intensiivisesti”
Joona Kortesmäen käyttöautona toimii Volkswagen Golf, koska Ladan turvallisuuspuutteet mietityttävät tuoretta isää.
Kortesmäki saapuu haastatteluun vajaat kymmenen minuuttia myöhässä, mutta laittaa kuitenkin kohteliaasti viestin sovittuna ajankohtana. Se kuuluu lyhyesti ja yksinkertaisesti: 7 min.
Tulkitsen sen olevan viite siitä, että talkshow-isäntä saapunee paikalle seitsemän minuuttia sovittua myöhemmin. Saapuminen on näyttävä, sillä alkuperäisessä värissä oleva kuluneen oranssi Lada kaartaa vauhdilla haastattelupaikalle.
– Hyppää kyytiin, niin käydään ottamassa kuvat, Kortesmäki täräyttää ja kaasuttaa Ladallaan kohti lähellä olevia potentiaalisia kuvauspaikkoja.
Kortesmäen puhe suoltuu ulos kiivaana ja mies ikään kuin palaa halusta päästä hyppimään Ladansa nokkapellille kuvaussessiota varten. Mieleen tulee väkisin LSD:n vaikutuksen alainen aropupu, mutta Kortesmäki ei juo edes viinaa.
Kuvaussessio on pian ohi, eikä miestä juuri tarvitse ohjastaa poseeraamaan erilaisissa asennoissa. Eipä ole epäselvää, etteikö Kortesmäkeä olisi luotu parrasvaloihin. Kahdeksasta neljään konttorityössä hän tuskin viihtyisi kovin pitkään.
Ratissa itse rauhallisuus

Kävellessämme autosta parkkipaikalle, miehen tahdissa on hankala pysyä, sillä askellus on uskomattoman nopeaa ja sotilasmaisen tehokasta. Siksi onkin hankala uskoa, että ratin takana mies on omien sanojensa mukaan rauhallinen.
– Ei tuota vanhaa Ladaa oikein raaski kierrättää. Sillä on hyvä ajaa sillä tavalla intensiivisesti, mutta niin matkavauhti pysyy siinä 90 km/h:n tuntumassa.
Mies siis vannoo vanhan Neuvostoliittolaisen ikonin, eli Ladan nimeen. Nykyinen Lada on vuosimallia 1986. Se ei kuitenkaan ole miehen ensimmäinen Neuvostoauto, sillä takana on useampia kasari-Ladoja.
Jopa miehen ensimmäinen oma auto oli Lada, jonka hän osti veljeltään. Viehtymys slaavilaisiin autoihin kulkee siis suvussa. Hinta oli tuolloin 2000 markkaa ja auton ensimmäinen koitos oli reissu naapurimaahan Ruotsiin.
Lada ei ole ironinen valinta
Nykypäivänä Ladan omistamisen voisi linkittää helposti ironiseen haluun omistaa jotain todella surkeaa, mutta Kortesmäki kiistää, että hänen kohdallaan olisi kyse trendien perässä kulkemisesta.
– Se ironia karisee kyllä hyvin nopeasti kun joutuu Ladaa vähän harrastamaan ja huoltamaan.
Kortesmäki korjaa Ladaansa mahdollisuuksien mukaan itse. Pienimmät remontit on helppo tehdä, koska auto teknisesti se on hyvin yksinkertainen. Rajoituksia asettaa kuitenkin Suomen sääolosuhteet, koska talvipakkasilla korjaaminen vaatii rutkasti luonnetta.
– Kyllä siihen tietenkin öljyt voi pihalla vaihtaa, mies hymyilee.
Talkshow-isäntä kokee autoonsa selvästi syvää yhteyttä, vaikka nykyinen auto onkin parhaillaan myynnissä Nettiautossa. Tilalle hän on ostamassa skootteria, sillä Lada toimittaa tällä haavaa kakkosauton virkaa.
Käyttöautona VW Golf
Kortesmäen juuri ensimmäisellä muksulla täydentyneen perheen käyttöautona toimii Volkswagen Golf, sillä Ladan turvallisuuspuutteet mietityttävät tuoretta isää. Muutoin Lada voisi palvella myös ykköskulkineena.
– Ladan kolariturvallisuus kun on jossain 60-luvun tasolla. Eikä siihen saa Isofixillä lastenistuinta kiinni.
Volkswagen Golf ei sekään ole tuoreinta kehitysversiota, vaan vuodelta 1991. Jotenkin Kortesmäen alla ei osaisi edes nähdä modernia nykyautoa, jonka kanssa mies ei saisi viettää aikaansa korjaten. Volkkariinkin miehellä löytyy luonnollisesti kaapeli, jolla vikakoodeja voi lukea kotona.
TV-tähteä harmittaa uusissa autoissa niiden olematon ohjaustuntuma. Varsinkin kaikkein uusimmat autot ovat kuulemma liian sohvamaisia, eikä ohjaustuntuma ole lähelläkään Ladan vastaavaa.
– Ladassa on sellainen traktorimainen tunne ja sen ratissa saa pelätä sillä tavalla sopivasti.
Hippivolkkarihaave on toteutunut
Jotain Joonan erikoisesta automausta kertoo myös se, että Ladojen lisäksi koomikko-muusikko-TV-tähden historiasta löytyy myös useampia VW Kleinbusseja. Yksi rakkaimmista oli vuodelta 1966.
– Olin aina halunnut sellaisen ja se haave toteutui heti kun täytin 18 ja sain kortin.
Kortesmäki puhuu koko haastattelun ajan nopeasti, mutta jaksaa silti keskittyä mielekkääseen aiheeseen. Keskustelua sivuaa myös motorsportia, jolloin mies kertoo harrastaneensa aikoinaan trialia.
Lajivalinta tuntuu kummalliselta, sillä hyperaktiivisen miehen voisi paremmin kuvitella FMX-prätkän kuin verkkaisen trial-pyörän sarviin. Ennakko-olettamus siis pettää tässäkin asiassa.
Defender olisi poikaa
Autounelmista kysyttäessä vastaus ei kestä kauaa, vaan asiaa on selvästi pohdittu. Sopivia autoja on kaikesta päätellen käyty katsomassa niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin automyyntisivuilta, sillä Land Rover Defenderin hintapyynnöt ovat hyvin selvillä.
– Defender maksaa suomessa niin älyttömästi. Se on vähän niin, että en varmaan koskaan saa vaimoa ylipuhuttua siihen, että mä ostan sellaisen 40 000€ maksavan alumiinilaatikon, jossa ei varmaan ole edes airbageja.
Defenderissä miestä viehättää auton karu estetiikka ja se, ettei se näytä edes uutena niin kovin kukkoilevalta. Analyysiä Land Roverista riittää ja tietämystä autoista tuntuu löytyvän myös sillä perusteella, että Kortesmäen mukaan Defenderin pitäisi ehdottomasti olla valmistettu vuoden 2007 jälkeen.
– Niissä on ne Fordin koneet.
Nyt Land Roverin tiellä seisoo enää vaimon ylipuhuminen ja Ladan myynti. Tosin vuoden 1986 Lada 1200:n myynnissä tulevalla rahasummalla ei vielä pitkälle pötkitä. Suurempi ongelma taitaa kuitenkin olla vaimon pään kääntäminen, joka ei taida toteutua vielä ihan lähitulevaisuudessa.
Tuomas Rajala
Katso Joonas Kortesmäen Lada tästä linkistä
Joona Kortesmäki faktalaatikko:
Juontaa TV2:lla Suorana Kortesmäki –ohjelmaa
Tekee musiikkia Posteljoona-nimellä
Juontamisen ja musiikin ohella Joona toimii myös TV-ohjaajana
LUE MYÖS
-
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä -
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla?
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla? -
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa -
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan -
Koeajo: Sähköinen avolava KGM Musso EV on nelivetoinen työkalu ilman autoveroa
Koeajo: Sähköinen avolava KGM Musso EV on nelivetoinen työkalu ilman autoveroa -
Koeajo: Renault Symbioz päivittyi, ja se näkyy kiihtyvyyden roimana parannuksena
Koeajo: Renault Symbioz päivittyi, ja se näkyy kiihtyvyyden roimana parannuksena
-
Nettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Kokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsit
VinkitKokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsitVinkit -09.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
B250
KeminmaaB250
90 € -
Duravis All Season
YlitornioDuravis All Season
400 € -
Vaasa400 € -
Ice freezer
SastamalaIce freezer
400 € -
Tyres
OuluTyres
250 € -
Nokia360 €
AUTOUUTISET
-
Turvallisuuskouluttaja näki videon illallisammuskelusta ja hämmästyi
Turvallisuuskouluttaja näki videon illallisammuskelusta ja hämmästyi -
Tästä kaupungista naiset muuttavat pois – ”Jos on naisia, ne eivät liiku täällä tai niitä ei näy täällä”
Tästä kaupungista naiset muuttavat pois – ”Jos on naisia, ne eivät liiku täällä tai niitä ei näy täällä”PLUS -
Yle: Näin Orpo suhtautuu erovaatimuksiin
Yle: Näin Orpo suhtautuu erovaatimuksiin -
Kansanedustaja leikkeli Wille Rydmanin virnuiluvideota – ”Härskiä”
Kansanedustaja leikkeli Wille Rydmanin virnuiluvideota – ”Härskiä” -
Melania Trumpin järkytys tallentui videolle
Melania Trumpin järkytys tallentui videolle -
Armand Duplantisin vaimo teki kovan ratkaisun
Armand Duplantisin vaimo teki kovan ratkaisun -
Video: Kyynelehtivä Erika Kirk saatettiin ulos ammuskelun jälkeen
Video: Kyynelehtivä Erika Kirk saatettiin ulos ammuskelun jälkeen -
Trumpin hallinto: Tähän hyökkääjä pyrki
Trumpin hallinto: Tähän hyökkääjä pyrki

