Näitä autoja ajetaan ylpeästi yhdellä kädellä. Katsokaa vaikka vastaantulevia isoja maastureita liikenteessä: kuskeista näkyy sivuikkunalla lähinnä vasen käsivarsi. Jos siinä ei ole kännykkää, sillä kädellä pyöritetään rattia. Oikeaa kättä taas lepuutetaan leveällä keskikonsolilla tai kukaties missä.
Kaikkeen tähän on hyvät syynsä, ja ne kertoo meille Kia Sorento. Se on malliesimerkki siitä, miten miellyttävältä iso maasturi tuntuu.
Sellaisella on äijämäisen hienoa ajaa, vaikka se on oikeasti todella kevyttä ja helppoa. Kuin rynnistäisi panssarivaunulla, mutta mukavasti istuen ja syöden samalla vaahtokarkkia.
Mukavasti valtaistuimella
Sorenton kabiiniin keskimittainen kaveri istahtaa luontevasti. Sinne ei tarvitse nousta eikä laskeutua. Sisällä vastaanottoa suorittavat kookkaat laiskanlinnat. Tässä Business Premium -varustelussa ne ovat nahkaverhoillut. Takamatkustajillekin tilaa on asiallisesti. Takapenkit ovat säädettäviä ja niissä on myös penkinlämmitys.
Kuskilla lämpöä tulee myös käsille: lämmitettävä rattikin on vakiona. Business-malleissa saa lisäksi justeerata sähkösäädöillä jakkaran kohdalleen. Ja tässä Premium-mallissa hemmotellaan vielä lisää, muun muassa penkin etureunan korkeussäädöllä ja penkin ilmastoinnilla.
Lopputuloksena Sorentossa on oikein mukava istua niin lyhyempiä kuin pidempiä matkoja. Varsinkin selkänojassa riittää leveyttäkin, vaikka harrastaisi käyntejä salilla tai grillikioskilla.
Kojelaudan meininki on varsin kookas, kuten asiaan kuuluu. Isolla mennään ja siinä mielessä tuntu on arvokas. Tarkemmat yksityiskohdat ja nappulat ovat edullista, mutta asiallista perus-Kiaa. Kaikki toimii kohtuuhelposti, niin kosketusnäytöstä kuin riittävän kokoisista nappuloistakin.
Tuntuu isolta
Ajossa Sorento tuntuu kaikin puolin isolta, mikä lienee tarkoituskin. Se ei yritä esittää näppärää tai sporttista, vaan meno on mukavaa ja rauhallista. Kaupungissa ja ahtaissa paikoissa iso koko tuntuu väistämättä.
Huonokuntoista mökkitietä kummempaan maastoon ei kannata lähteä. Pohjan muoto ei tunnu suunnitellun pahoihin paikkoihin. Erityisesti takana auton alla varapyörä osuu maahan melkein yhtä helposti kuin tavallisen henkilöauton perä. Sorento on siis pelkkä katumaasturi, mutta sellaistahan näiden autojen käyttö on, eikä mitään mudassa möyrimistä.
Maantiellä on tämän auton paikka, ja kaikkein mieluiten suoralla tiellä. Mutkatietkin luonnistuvat: tuntuma tiehen ei ole huippuluokkaa, muttei myöskään maasturien huonoimpia. Se on tehty varman päälle, ettei ainakaan häiritse.
Ajettavuuden tarkkuudesta tai nappuloiden laatuvaikutelmasta nirsoilevat voivatkin mennä muualle valittamaan. Kannattaa muistaa Sorenton hintaluokka. Tähän rahaan ei saisi vastaavalla koneella ja varusteilla edes BMW X1:tä. Jostain on pitänyt säästää, jotta saa lähes X5:n kokoisen auton X1:tä halvemmalla.
Valinnan varaa varusteissa, koneessa ei
Moottori on 200-heppainen ja 450 Nm:n väkevyydellä vääntävä 2,2-litrainen diesel kaikissa Sorentoissa. Sopiva maasturikone, joka pitää hieman ääntä, muttei kuitenkaan työkalumaisesti. Eli tätä ei ole pakko ajaa raksahaalari päällä. Myös pikkutakki sopii kuvaan.
Vaihteistoina on tarjolla säästäväiselle sopiva manuaali ja leppoisalle kruisailijalle paremmin istuva automaatti. Koeajoauton automaatti toimi auton tyyliin sopivan hyvin. Kokonaisuus liikkui vaivattomasti, tosin pehmeällä jousituksella ja isolla massallaan ei kuitenkaan sporttisen tuntuisesti. Menovettä kuluu luvatuista pikkulukemista huolimatta vaihtelevassa ajossa käytännössä 8-10 litran tienoilla per 100 km.
Varustetasoja on jopa viisi. Karvalakki-LX:n ansiosta hinnat alkavat 42 990 eurosta. EX- ja Business-mallit alkavat molemmat 45 990:stä. Sillä saakin sitten jo automaatti-ilmastoinnin, navigaattorin, peruutuskameran sekä parkkitutkat myös eteen.
Varustelussa on siis viisaasti huomioitu auton muhkea koko. Ilman näiden tutkien ja kameroiden apua Sorenton mitat ovat vähän haastavat hahmottaa. Sen voi luulla olevan jopa vähän isompi kuin se onkaan. Mutta on sen oikeastikin iso. Kapeimpiin parkkiruutuihin jos tunkee, joutuu tosissaan keplottelemaan itsensä oven raosta ulos.
Koeajettu Business Premium lastaa luksusta viiden tonnin lisähintaan. Sillä saa muun muassa 19 tuuman vanteet, nahkaverhoilut ja kesällä mahtavat tuuletetut etupenkit. Kuolleen kulman varoitusjärjestelmä tunnistaa liikenteessä viereisellä kaistalla ajavat ja varoittaa niistä peilissä olevalla valolla. Itse peilit ovat kyllä myös riittävän isot, joten ehkä hyödyllisempää varoittimen toiminta on peruuttaessa. Silloin se varoittaa, jos vaikka ruudusta peruutettaessa sivulta lähestyy toinen auto.
Kaistavahti toimii piippaamalla ja on melkein yliherkkä. Tässä huomaa eron monien kalliimpien merkkien toteutuksiin, jotka tyylikkäämmin täristävät tai kääntävät rattia. Kia sen sijaan herättää matkustajat liian usein toistuvilla piippauksillaan.
Vielä seitsemän tonnia kalliimpi Business Luxury toisi vielä lasikaton, mukautuvan vakionopeussäätimen, automaattisen taskuparkkeerauksen ja taka-akselin automaattisen tasonsäädön. Näitäkin voisi joku kaivata, mutta tuskin enää mukisematta maksaa Kiasta yli 60 000 euroa.
Kunnon kuormajuhta
Tavaratilassa on isosti kokoa, reippaat 600 litraa. Tilan alla on vielä lokerikko, jonka alapuolella auton alla on täysikokoinen varapyörä. Näiden takia nostokorkeus tavaratilaan on aikamoinen.
Business Premiumista alkaen takaluukku on sähkötoiminen. Siinä on kätevä automaattiavaus, joka tunnistaa taskussa olevan avaimen luukun vieressä. Muutaman sekunnin varoituspiippauksen jälkeen luukku aukeaa. Mahtavan kätevä toiminto, kun saapuu autolle täynnä tavaraa.
Joissain muissa autoissa sama hoituu heilauttamalla jalkaa takapuskurin alla. Se on vielä nopeampi toiminto, mutta Kian ratkaisukin on parempi kuin ei mitään. Kiinni luukku ei mene kuin napista painamalla, joten auton luota lähtiessä kädet täynnä tavaraa homma ei ole yhtä helppoa.
Tässä viisipaikkaisessa versiossa on ruuman lattian alla iso lokerikko, jonne voi hukata pikkutavaroitaan. Toisin kuin joissain autoissa, Sorentossa tätä välipohjaa ei voi laskea ja ottaa tätä tilaa osaksi isoa ruumaa.
Seitsemänpaikkainen versiokin on saatavilla. Siinä tavaratilan lattian alustan lisätilat korvautuvat penkeillä, jotka voi nostaa käyttöön. Tällaista versiota ei ollut nyt kokeiltavana, mutta yleensä lisäpenkkien tilat ovat parhaimmillaan lapsille. Monet he viihtyvätkin omassa sopessaan pikkupenkeillä, kunhan siellä on myös seuraa.
Mummomaisen tila-auton sijaan iskä saattaakin mieluummin haluta äijämäisen maasturin. Vaikka ilmatilaa auton sisällä onkin vähemmän ja lastatessaan kamppeet joutuu nostamaan korkeammalle, iso maasturi tuntuu monen mielestä silti tila-autoa monikäyttöisemmältä. Tai ainakin maasturin tilat riittävät. Ja jos ei riitä, niin suksiboksit ja peräkärryt ovat makean näköinen lisä maasturiin.
Peräkärrystä puheen ollen, Sorenton käsivaihteisella versiolla saa kiskoa 2 500 -kiloista jarrullista. Automaatti jänistää, eikä uskalla luvata kuin 2 000 kiloa. Sekin kyllä riittää lähes kaikkeen, isoimpia veneitä ja työkoneita lukuun ottamatta. Jarruttomana menee lain sallimat 750 kiloa.
Takuulla toimiva
Kian seitsemän vuoden takuu on edelleen omassa luokassaan. Tosin se päättyy 150 000 kilometrin jälkeen. Se tulee vastaan jo viidessä vuodessa, jos ajaa vuosittain 30 000. Esimerkiksi sisarmerkki Hyundain rajoittamaton viisi vuotta on siis lopulta pidempi takuu, jos ajaa yli tuon kolmekymppiä.
Takuun lisäksi korealaisten järkevää hankintaa on perinteisesti pystynyt perustelemaan hinnalla. Sorento hoitaa homman mahtavasti, sillä se on Hyundain Santa Fetäkin edullisempi. Näin ollen se on markkinoiden edullisin täysikokoinen katumaasturi.
Kilohinta on siis kohdallaan, ja itse autokin on monella lailla ”riittävän hyvä”. Se ei ole yhtä laadukkaan hyperjämäkän tuntuinen eikä huipputäsmällinen ajettava kuin jotkin kalliimmat merkit. Sen sijaan siinä on oikein mukavan tuntuista istua ja sen kanssa on rauhallisen miellyttävää liikkua. Tällaiset asiathan arjessa lopulta ovat tärkeimpiä.
Mikä tärkeintä, suomalainen haluaa perustella hankintansa järjellä: Kialla se voi onnistua edes vähän paremmin kuin jollain muulla isolla fiilistelymaasturilla.
Raimo Tengvall
Kehuja: mukavuus, tilat, varustelu, hinta/laatu-suhde
Parantamisen varaa: maasto-ominaisuudet, kohtuuiso kulutus
