Kia Stinger GT – Maukas Gran Turismo
Kia Stinger GT on kokenut miedon päivityksen. Läsnä on edelleen leppoisa gran turismo -tunnelma.
Kun Kia julkaisi muutama vuosi sitten Stingerin, se tuli kieltämättä täytenä yllätyksenä. Tätä nykyä uudet automallit ovat jatkuvasti sähköisempiä, mutta Kia ui vastavirtaan ja istutti Stingerin nokalle V6:n. Mukaan ei kelpuutettu hieman yllättäen lainkaan sähköä.
Uusi Stinger GT on niin maltillisesti uusittu kuin käytännössä on mahdollista. Uutta on se, että voimanlähteeksi saa tätä nykyä ainoastaan kuusisylinterisen bensakoneen ja takavalot ovat päivittyneet maltilla.
Lisäksi keskikonsolin näyttö on entistä kookkaampi ja samalla käyttöjärjestelmä on päivittynyt toimivampaan ja tyylikkäämpään versioon. Siinä ne uudistukset sitten ovatkin. Edes keulaan ei ehditty sijoittaa valmistajan äskettäin uusittua logoa.
GT:n voimalinja on siis aivan ennallaan. Moottorina toimii 3,3-litrainen V6, joka tuottaa turboahtimen voimalla mukavat 370 hevosvoimaa ja 510 Nm. Näillä lukemilla suorituskyky on sopivan rivakkaa ja nollasta sataseen mennään 5,4 sekunnissa.
370 hevosta, muttei yhtään vauhkoa

Moottori on monella tapaa erikoinen, sillä se onnistuu piilottamaan sisälleen kätketyt 370 hevosvoimaa vakan alle. Melkein 400 hevosta tuntuu usein rajulta, mutta ei Kian kohdalla. Voima tulee peliin maltilla ja huomaamatta. Kia on tehokas, muttei missään nimessä raju.
Yksi syy maltilliselle luonteelle on toki neliveto, sillä näillä tehoilla takatuuppari saattaisi tarjota perään sivulle melko helposti. Stinger GT:n kohdalla näin ei tietenkään ole ja se on samaan aikaan hyvä ja huono.
Vaihteistona toimii Kian omaa käsialaa oleva 8-vaihteinen automaattilaatikko, joka hoitaa tehtävänsä kuten pitää. Urheilullisemmassa ajotilassa laatikko vaihtaa ripeästi ja ottaa kaiken potentiaalin irti ruudikkaasta moottorista, mutta perusasetuksella se on hyvin huomaamaton.
Se, että Stingerin voimalinjaan ei ole tuotu lainkaan sähköistystä, on varsin yllättävää. Se nimittäin olisi helposti nostanut suorituskyvyn uudelle tasolle, sillä sähkömoottori olisi voinut nipistää kiihdytyksestä pois helposti sekunnin verran. Ehkä sille ei ole koettu tarvetta.
Tällaisenaankin kulkua toki piisaa ja Stingerin tunnelma ja luonne on mukavan leppoisa. Isokokoinen limppu ei ole kaikkein räjähtävin automalli, mutta se tarjoaa muhkean määrän vääntöä, joka miellyttää ratin takana.
Kilpasilla saksalaisten kanssa
Stinger kilpailee samasta ostajakunnasta saksalaisten Premium-merkkien GT-autojen kanssa ja sen kilpailijoiksi voi laskea BMW:n 4-sarjan, Audi A7:n ja Mercedes-Benz CLS:n. Saksalaismerkkien kohdalla sähköistystä on melkeinpä väkisin tarjolla.
Kian ei tarvitse hävetä nahkahousumaan kilpailijoidensa seurassa yhtään, sillä Stinger GT on erittäin miellyttävä ajettava ja laatuvaikutelma on kohdallaan. Ohjaus on johdonmukainen, alusta eleetön ja voimanlähde sivistynyt.
Kuten jo todettu, Stinger GT:n uudistukset ovat pieniä ja uuteen malliin päivittämiselle saattaa olla hankala löytää syitä. Uudet takavalot ja päivittynyt keskikonsolin näyttö eivät ainakaan omalla kohdallani saisi ostohousuja automaattisesti jalkaan. Suurempi päivitys olisi saattanut aiheuttaa moisen ja etenkin pieni sähköistys.
Vaikka malli on säilynyt käytännössä ennallaan, onnistuu Kia Stinger GT vaikuttamaan jollain tapaa tuoreelta. Ehkä kyse on ajattomuudesta, jota muotokieli ja luonne henkivät. Varsinaisia puutteita Kiasta ei löydy, ellei sellaiseksi laske ujoa äänimaailmaa.
Kia Stinger GT on oiva valinta ihmiselle, joka haluaa nauttia autonsa ilman kikkailuja. Perinteinen bensiinimoottori ja uljaan ajaton muotoilu ovat kieltämättä asioita, jotka voittavat kuskin puolelleen. Aina ei tarvitse kikkailla erottuakseen edukseen.
Tuomas Rajala
Kehuja: tunnelma, ajettavuus, hillitty kokonaisuus, vääntävä moottori
Parantamisen varaa: liian perinteinen voimalinja?
Kia Stinger Kia Stinger GT:
Also read
-
Kia Stinger GT – Korean raikulipoika
Kia Stinger GT – Korean raikulipoika -
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä -
Koeajo: Yllätys koreasta - uusi Kia K4 tuo perinteisen polttomoottoriauton vuoteen 2025
Koeajo: Yllätys koreasta - uusi Kia K4 tuo perinteisen polttomoottoriauton vuoteen 2025 -
Koeajo: Kia EV4 on järkevä ja käytännöllinen sähköauto suomalaiseen makuun
Koeajo: Kia EV4 on järkevä ja käytännöllinen sähköauto suomalaiseen makuun -
Koeajo: Kia Sorento – Hyvä katumaasturi muuttui entistä paremmaksi
Koeajo: Kia Sorento – Hyvä katumaasturi muuttui entistä paremmaksi -
Kia Ceed SW Plug-in Hybrid - edullinen lataushybridi farmarina
Kia Ceed SW Plug-in Hybrid - edullinen lataushybridi farmarina
-
Nettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Kokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsit
VinkitKokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsitVinkit -09.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Duravis All Season
YlitornioDuravis All Season
400 € -
Vaasa400 € -
Ice freezer
SastamalaIce freezer
400 € -
Tyres
OuluTyres
250 € -
Nokia360 € -
General
SeinäjokiGeneral
1 300 €
CAR NEWS
-
Turvallisuuskouluttaja näki videon illallisammuskelusta ja hämmästyi
Turvallisuuskouluttaja näki videon illallisammuskelusta ja hämmästyi -
Tästä kaupungista naiset muuttavat pois – ”Jos on naisia, ne eivät liiku täällä tai niitä ei näy täällä”
Tästä kaupungista naiset muuttavat pois – ”Jos on naisia, ne eivät liiku täällä tai niitä ei näy täällä”PLUS -
Yle: Näin Orpo suhtautuu erovaatimuksiin
Yle: Näin Orpo suhtautuu erovaatimuksiin -
Kansanedustaja leikkeli Wille Rydmanin virnuiluvideota – ”Härskiä”
Kansanedustaja leikkeli Wille Rydmanin virnuiluvideota – ”Härskiä” -
Melania Trumpin järkytys tallentui videolle
Melania Trumpin järkytys tallentui videolle -
Armand Duplantisin vaimo teki kovan ratkaisun
Armand Duplantisin vaimo teki kovan ratkaisun -
Video: Kyynelehtivä Erika Kirk saatettiin ulos ammuskelun jälkeen
Video: Kyynelehtivä Erika Kirk saatettiin ulos ammuskelun jälkeen -
Trumpin hallinto: Tähän hyökkääjä pyrki
Trumpin hallinto: Tähän hyökkääjä pyrki

