Skoda Octavian valtakausi suomalaisten listaykköshittinä kesti melko tarkkaan neljännesvuosisadan ajan. Syksyllä 1997 kauppoihin pelmahtanutta Octaviaa hämmästeltiin tuolloin niin markettien parkkipaikoilla kuin autolehtien koeajoissakin. Entinen, laadullisesti välillä kyseenalainen ja välillä vaihteleva itäblokin merkki oli Volkswagenin omistuksessa kehitellyt emoyhtiön suosikkimalli Golfin koeteltuun tekniikkaan perheauton, joka loisti monella sektorilla.
Octavia on joutunut väistämään niin kaikkien Suomessa myytyjen autojen kärjestä kuin oman merkkinsäkin myydyimmän mallin paikalta. Syy on toki ilmeinen: katumaasturien suosion kasvu on painanut perinteisiä farmari- ja henkilöautomalleja alaspäin jo pitkään.
Skodan perheautomalli on kuitenkin pysynyt uskollisena konseptilleen. Se ei ole muuttunut cross-overiksi, eikä siitä ole tarjolla katumaasturikorista versiota, vaikka toki korotettuja Scout-malleja on vuosien mittaan tarjoiltu kansalle. Mutta se on eri asia se.
Vielä on vanha voimissaan
Octavian tuorein sukupolvi pitää sisällään tutun kevythybridiversion. Perustekniikkana on 1,5-litrainen TSI EVO-bensiinimoottori neljällä sylinterillä ja turboahtimella, sen seurana sähkömoottori ja pieni akkupaketti.
Hybriditekniikka siirtää voimansa tien pintaan DSG-kaksoiskytkinvaihteiston ja vetävien etupyörien kautta. Sinänsä mitään uutta ei siis tässä mielessä ole tarjolla.
Miksi ihmeessä Octavia olisi vielä relevantti keskikokoluokan perheautona, vuonna 2024 kun autoilun ja liikenteen mullistus tuntuu muuttavan sen kaiken mihin olemme tähän asti tottuneet?
Arkiauto
Octavia on auto, jolla on maailman helpointa kadota massaan ja vielä helpompaa se harmaalla farmari-Octavialla. Tsekkiauto ei ole koskaan rummuttanut rintaansa, sen muutokset ovat olleet äärimmäisen hillittyjä ja silloin kun se on saanut tuoretta, edistyksellistä teknologiaa uumeniinsa on se kaikki edelleen kääritty maltilliseen kuoreen.
Octavia ei ärsytä tasan ketään, missään olosuhteissa. Se on kuin se kaupallisen radioaseman kiva varhaiskeski-ikäinen iltapäiväjuontaja, joka laittaa sulle tästä mukavan työpäivän toivotukset ja seuraavan biisin esittää joko Elton John tai Eros Ramazzotti. Tai se on kuin se 12 suorakaiteen muotoisen ruisleivän paketti, jonka saa supermarketin koripinosta parilla eurolla ja josta lapsetkin tykkäävät.
Kummatkin ajavat asiansa hyvin: toinen äänitapettina ja toisesta lähtee nälkä. Äärimmäisen taiteellista kokemusta ensimmäisestä ei saa, eikä jälkimmäistä voi kuvailla gourmetiksi. Mutta välittääkö Skoda Octavialla ajava, sellaisen ajokikseen valinnut tästä tuon taivaallista? Ei. Eikä hänen naapurinsakaan.
Mutta onko se ongelma?
Skoda Octavia on suoraviivainen, jopa nykyisenä teknologian kiihdytysaikana suhteellisen simppeli perusauto. Se on tilankäytöltään tavanomainen, tutunoloinen eikä sen kanssa tarvitse taivastella sitä, että joku on yrittänyt keksiä pyörää uudestaan, huonolla menestyksellä.
Kaiken tiedon keskittäminen tilttailevaan näyttöön kojelaudan keskelle? No ei. Hanskalokeron pois jättäminen perusteena se, että auton käyttöohjekirja on kuitenkin kaikilla digitaalisena ja sitä paitsi vaihtokengille piti jättää lokero keskikonsoliin? Ei, ei ollenkaan.
Mittaristoa ei katsota ratin ylitse vaan, tuttuun tapaan lävitse. Vaihteenvalitsin ei ole pyöriteltävä kiekko eikä vanhojen pakettiautojen tapaan rattipylväässä vaan totutusti keskikonsolissa. Ja vaikka käynnistys tässä varustetasossa tapahtuu jo napista, sitä ei tarvitse etsiä keskikonsolista, kojelaudan ylälaidasta tai valikoista, vaan se on siellä missä ennen muinoin autoissa oli virtalukko.
Octavia on hybridisaatiosta, piippailevista nopeusrajoitusvaroituksista ja älypuhelinpeilauksista huolimatta ihan aito, oikea perusauto. Toki sitä halvempia ja yksinkertaisempia, vähemmän varusteltuja autoja olisi markkinoilla lähes pilvin pimein, mutta jos ne palvelisivat tarkoitustaan ja ostajiaan paremmin, eikö niitä sitten myytäisi enemmän?
Koska Octavian tyyppinen auto, tai sanotaan nyt suoraan, että Octavia, saattaa hyvinkin olla kuin se metrin mitan prototyyppi mitä säilytettiin aikanaan Pariisissa. Tämä on se, mihin muita vastaavia pitäisi monella tapaa verrata, vaikka kyseessä ei olekaan se teknisesti kehittynein auto.
Edellisen kerran tuollainen mittapuu on muuten löytynyt siltä vuosikymmeneltä, kun Octavian uusi tuleminen mullisti perheautomarkkinat. Se mittapuu oli muuan ikoninen, ruotsalainen tiiliskivimuotoiltu laatikkofarmariauto. Se oli se, mihin kaikkia muita perheautoja verrattiin aikanaan, vaikka kyseessä taisi olla suhteellisesti hieman kalliimpi auto.
Yleishyvä
Octavia on auto, joka suoriutuu kaikista tehtävistään ihan riittävän hyvin arvosanoin. Sen rengasmelu on tänä päivänä huomattavasti alhaisempi kuin takavuosikymmeninä, hybridisoidussa moottorissa on voimaa riittävän ripeisiin moottoritien rampilla tapahtuviin spurtteihin ja riittävän turvallisiin ohituksiin maantiellä.
Se menee ihan fiksulla kulutuksella kaikissa olosuhteissa, eikä ainakaan vie enempää kuin mitä tänän tyyppisen auton ostaja autoltaan odottaa. Tilaa on ihan riittävästi siihen käyttöön mihin tämän tyyppiset autot ostetaan: yleensä perheen kyöräämiseen paikasta toiseen erilaisilla kokoonpanoilla, yleensä vähintään jonkunlainen jääkiekkokassi tai kultainen noutaja takakontissa.
Ja ennen kaikkea, Skoda Octavia on auto, joka ei onnistu ärsyttämään juuri ketään, ei liikenteessä eikä omakotitalon, kerrostalon tai työpaikan parkkipaikalla. Se auto ihmiselle joka omien sanojensa mukaan valitsee autonsa järjellä, ei tunteella, eikä pidä autoaan millään tavalla persoonallisuutensa jatkeena tai ilmentymänä.
Ja juuri täsmälleen siksi Skoda Octavia on nimenomaan omistajansa persoonallisuuden ilmentymä ja jatke.
