Renault Megane: Eleganttia peruskauraa
Uusi Renault Megane on muodollisesti pätevä ja teknisesti vakuuttava kokonaisuus.
Renault esitteli tulevaisuutta enteilevän muotoilusuuntauksensa viime vuonna julkaistussa Captur-katumaasturissa. Piirteet ovat aiempaa modernimmat, pyöreämmät ja massiivisemmat. Megane onkin yksi luokkansa komeimmista ilmestyksistä.
Muotoilu onkin asia, jonka ranskalaisvalmistajat ovat osanneet kautta aikain, vaikka matkan varrelle on toki sattunut myös muutamia töykeitä ylilyöntejä. Meganen kohdalla muotoilu on sopivan helposti lähestyttävää.
Keula on nykysuuntauksen mukaan massiivinen ja sen ilmettä hallitsee suurikokoinen Renault-logo. Etuvalot ulottuvat pitkälle sivuille, mikä toimii leveässä autossa hyvin. Myös takavalot ovat onnistuneesti muotoillut ja merkin linjaa noudattelevat.
Sisusta vakuuttaa

Kauneutta on ulkokuoren lisäksi myös sisätiloissa, sillä uuden Meganen hytti on veistelty uusiksi ja lopputulos vakuuttaa. Vaikka sisusta onkin materiaaleiltaan Premium-malleja arkisempaa, on se hintaansa nähden erittäin onnistunut.
Ohjaamon tyylikkäin yksityiskohta on ehdottomasti vaaleataustainen nopeusmittari. Se on kokonaan digitaalinen ja erittäin piristävä ilmestys mustien mittaristojen joukossa.
Yksityiskohta saattaa tuntua pieneltä, mutta huomiota on kiinnitetty juuri oikeaan kohtaan. Mittaristo on tien ohella se asia, jota kuskin paikalta tuijotetaan kaikkein eniten. Ja Meganen nopeusnäyttöä on ilo silmäillä.
Hyvä kosketusnäyttö
Uudet Renaultit on varustettu hyvän kokoisella kosketusnäytöllä, jonka kautta operoidaan mm. navigaattoria ja radiota. Radiota voi ohjata näytön lisäksi myös ratin takana olevasta viiksestä ja navigaattoria vaihdekepin vieressä olevasta nappirykelmästä.
Navigaattorin ohjausjärjestelmä muistuttaa saksalaisten laatuautojen navigaatiorullista, vaikka se onkin toteutettu hieman kankeammin. Järjestelmä on kuitenkin hyvin toimiva, vaikka suuri nappien määrä vaatiikin totuttelua.
Megane ei ole perinteisesti niittänyt kovin luotettavan auton mainetta katsastuslaitosten vikatilastoissa, vaan malli on viihtynyt negatiivisessa mielessä listojen kärkipäässä. Erityisen heikkoa menestys on ollut 2000-luvun alkupuolen malleilla.
Laadussa on kuitenkin tapahtunut viime aikoina parannusta ja erityisesti laatuvaikutelma on uuden Meganen kohdalla hyvä. Se jää kuitenkin nähtäväksi kuinka ranskalaismerkki kestää kotimaan armottomia sääoloja pidemmällä tähtäimellä.
Renault Megane Tekniset tiedot:
Also read
-
Renault Megane E-Tech - tyyliä, tunnelmaa ja hintaa
Renault Megane E-Tech - tyyliä, tunnelmaa ja hintaa -
Renault Megane E-TECH – F1-radalta perhefarkuksi
Renault Megane E-TECH – F1-radalta perhefarkuksi -
Renault Megane Sport Tourer – Dynaaminen farkkupeppu
Renault Megane Sport Tourer – Dynaaminen farkkupeppu -
Koeajo: Renault Symbioz päivittyi, ja se näkyy kiihtyvyyden roimana parannuksena
Koeajo: Renault Symbioz päivittyi, ja se näkyy kiihtyvyyden roimana parannuksena -
Koeajo: Renault Captur e-Tech – Näppärä katumaasturi
Koeajo: Renault Captur e-Tech – Näppärä katumaasturi -
Koeajo: Renault Scenic E-Tech – Lähes täydellinen suoritus
Koeajo: Renault Scenic E-Tech – Lähes täydellinen suoritus
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Show-H MWH3
KankaanpääShow-H MWH3
300 € -
Merikarvia100 € -
Cratos
MerikarviaCratos
100 € -
Karvia160 € -
Tesla Model Y VM -21
LaitilaTesla Model Y VM -21
1 390 € -
Conti van 200
VantaaConti van 200
750 €
CAR NEWS
-
"Turvonnut ja epäsiisti" Trump herätti huolen
"Turvonnut ja epäsiisti" Trump herätti huolen -
Sun: Madeleine McCannin tapauksessa ”valtava käänne”
Sun: Madeleine McCannin tapauksessa ”valtava käänne” -
Urheilucast: Jesse Puljujärven kultamitali kadonnut
Urheilucast: Jesse Puljujärven kultamitali kadonnut -
Ylen vastaava päätoimittaja: Sairauskohtaus
Ylen vastaava päätoimittaja: Sairauskohtaus -
Näin röyhkeästi Jukka Kristo kohteli thaimaalaisia marjanpoimijoita – Vankilaan
Näin röyhkeästi Jukka Kristo kohteli thaimaalaisia marjanpoimijoita – Vankilaan -
Säähän huomenna rankka muutos
Säähän huomenna rankka muutos -
IL:n tiedot: Suomi aikoo hankkia vahvan drooniaseen
IL:n tiedot: Suomi aikoo hankkia vahvan drooniaseen -
Putin uhkasi uutta maata Ukrainan kohtalolla – Näin kävi
Putin uhkasi uutta maata Ukrainan kohtalolla – Näin kävi

