Chrysler 300C V8 Hemi
Tuomas Rajala
08.02.2012
Chrysler 300C nauttii maailmalla todellista kulttisuosiota. Jostain kumman syystä business-luokan auto on ajautunut varsinkin kotimaassaan Amerikassa vakavan rakentelun kohteeksi.
300C:hen on saatavilla järkyttävä määrä custom-osaa ja mallin ympärillä pyörivät ihmiset ovat toiminnassaan fanaattisia. Maailmalta löytyy useampiakin foorumeita, joissa malliin hurahtaneet harrastajat kokoontuvat jakamaan kokemuksiaan.
Jotain auton omistajista kertoo myös se, että 300C:n ratissa viihtyvät kuskit moikkailevat toisiaan tien päällä. Prätkäpiireistä tuttu käytös ei ole automaailmassa itsestäänselvyys.
Chryslerin 300C-mallia on tuotu suomeen kolmella eri bensiinimoottorivaihtoehdolla, joista kaksi on V6-versiota ja tehokkain 340 hevosvoimainen V8. Vuonna 2006 markkinoille tuotiin myös dieselkäyttöinen V6.
Nettiauto päätti ottaa tyypit tehokkaimmalla moottoriversiolla varustetulla 300C:llä, joka on myynnissä Auto-Expert Ekroosin liikkeessä Tuusulassa.
Ensipuraisu 300C:n ratissa ei ole rakkautta ensisilmäyksellä. Auton ratti on halkaisijaltaan suuri ja ohjaamon tunnelma on muutenkin kuin isoisän tarkoin varjelemassa pyhäautossa. Tunnelman kruunaa viisarimallinen kello, joka henkii arvokasta ja pysähtynyttä tunnelmaa.
Ajatukset vain sunnuntaisin kirkolle ajettavasta autosta haihtuvat kuitenkin 5,7-litraisen Hemi-koneen näyttäessä kyntensä. Isokokoisen V8-koneen äänimaailmaa hyödynnetään heti starttausvaiheessa. Avainta kääntäessä kone murahtaa käyntiin massiivisen jylinän saattelemana.
Chrysler on hyvin ristiriitainen auto. Sen ulkokuori henkii Bentleymaista arvokkuutta ja toiset piirteet taas kielivät muskeliautomaista raivokkuutta. Pienemmillä vanteilla 300C on herrasmiesmäisen tyylikäs ja suuremmilla renkailla varustetut autot henkivät aggressiivista muskelihenkeä.
Viimeistään ensimmäinen kovempi kiihdytys kertoo mistä Hemi-koneella varustetussa 300C:ssä on kyse. 1800 kiloa painavan auton julman vääntömomentin todella tuntee ratin takana. Tehoa riittää heti tyhjäkäynniltä saakka.
Vaikka alakierroksilla on runsaasti voimaa, on kone yllättäen myös kierrosherkkä. Jalan oikaisu saa lähes kuusilitraisen moottorin rääkäisemään komeasti ja auto poistuu paikalta todella ripeästi. Se tuntuu ison auton ratissa todella miehekkäältä.
Talvikelillä luistonestolle on todella käyttöä. Julmasti vääntävä moottori aiheuttaa sen, että takavetoisen auton pito irtoaa herkästi jopa moottoritienopeuksissa. Chrysler on kuitenkin myös sivuluisussa helposti hallittavissa ja automatiikka hillitsee liian kovaksi yltyviä luistoja.
Auton yllättävin piirre löytyy alustasta. Painavat jenkkiautot eivät usein juhli hyvillä alustoilla, mutta 300C:n tapauksessa Chrysler on saanut alustasta jämäkän tuntuisen. Se on hivenen mukavuuspainotteinen, mikä sopii tällaiseen autoon erinomaisesti.
Myös ohjaus on suuresta ratista huolimatta kohtalaisen mukava ja tunnokas. Ratti myös säätyy sekä pysty- että syvyyssuunnassa ja jenkkityyliin luonnollisesti sähköllä. Se helpottaa hyvän asennon löytämistä ja tuo mukaan luksusfiilistä, jota muutenkin löytyy autosta runsaasti.
Laatu- ja luksusvaikutelmaa laskevat ohjaamosta löytyvät muoviset puujäljitelmät, joita löytyy ratin lisäksi myös etuovien sisäkahvoista. Ohjaamo on muutenkin karu, mutta toisaalta tyylikäs ja pelkistetty.
300C:n huonoin ominaisuus ei varmasti ole kenellekään yllätys. 5,7-litrainen Hemi ei ole sieltä piheimmästä päästä. Yhdistetyksi kulutukseksi luvataan 13,7 litraa sadalla, mutta totuus on kaukana siitä.
Vähänkään raskaammalla kaasujalalla varustettu kuski saa kulutettua lähemmäs 20 litraa menovettä sadan kilometrin taipaleella. Toisaalta 300C:n kaltaisen auton ostaja tuskin olettaakaan saavansa sitä kaikkein taloudellisinta autoa.
Auto-Expert Ekroosin kauppias muistuttaakin, ettei auto ole sopivin vaihtoehto kuskille, joka ajaa autollaan useita kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa. Polttoainetta nielevä kärry sopii paremmin kuskille, joka haluaa suurten kilometrilukujen sijaan nauttia niistä vähäisemmistä määristä.
Chrysler on nähnyt maailmaa 177 000 kilometrin verran ja ikää autolla on seitsemän vuotta. Lukemista huolimatta se on siistissä kunnossa. Automaatti pelaa kuten pitää ja hevosvoimat tuntuvat olevan tallella.
Rullatut kilometrit näkyvät lähinnä apukuskin penkin reunassa. Nahkainen istuin on raapiutunut ruvelle edustusvaimon minkkiturkin raapiessa kyydistä noustessa. Vaurio ei kuitenkaan ole paha, eikä penkeistä löydy nahkaistuimille tyypillistä venymistä takapuolen alla.
Chrysler 300C irtoaa Auto-Expert Ekroosin rivistöstä karvan alle 25 000€:n hintaan. Uutena Hemi-koneella varustetun auton lähtöhinta on ollut reippaat 80 000€, joten hintalappi on laskenut sopivalle tasolle.
Uuden pienikokoisen perheauton hinnalla 300C:n ostaja saa itselleen tilavan edustusauton, josta ei kokoa, voimaa, tunnelmaa ja miehekkyyttä uuvu.

Ei rakkautta ensisilmäyksellä

Kierrosherkkä voimanpesä

Alusta tarjoaa yllätyksen
Auton yllättävin piirre löytyy alustasta. Painavat jenkkiautot eivät usein juhli hyvillä alustoilla, mutta 300C:n tapauksessa Chrysler on saanut alustasta jämäkän tuntuisen. Se on hivenen mukavuuspainotteinen, mikä sopii tällaiseen autoon erinomaisesti.
Myös ohjaus on suuresta ratista huolimatta kohtalaisen mukava ja tunnokas. Ratti myös säätyy sekä pysty- että syvyyssuunnassa ja jenkkityyliin luonnollisesti sähköllä. Se helpottaa hyvän asennon löytämistä ja tuo mukaan luksusfiilistä, jota muutenkin löytyy autosta runsaasti.
Laatu- ja luksusvaikutelmaa laskevat ohjaamosta löytyvät muoviset puujäljitelmät, joita löytyy ratin lisäksi myös etuovien sisäkahvoista. Ohjaamo on muutenkin karu, mutta toisaalta tyylikäs ja pelkistetty.
Janoinen matkakumppani
300C:n huonoin ominaisuus ei varmasti ole kenellekään yllätys. 5,7-litrainen Hemi ei ole sieltä piheimmästä päästä. Yhdistetyksi kulutukseksi luvataan 13,7 litraa sadalla, mutta totuus on kaukana siitä.
Vähänkään raskaammalla kaasujalalla varustettu kuski saa kulutettua lähemmäs 20 litraa menovettä sadan kilometrin taipaleella. Toisaalta 300C:n kaltaisen auton ostaja tuskin olettaakaan saavansa sitä kaikkein taloudellisinta autoa.
Auto-Expert Ekroosin kauppias muistuttaakin, ettei auto ole sopivin vaihtoehto kuskille, joka ajaa autollaan useita kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa. Polttoainetta nielevä kärry sopii paremmin kuskille, joka haluaa suurten kilometrilukujen sijaan nauttia niistä vähäisemmistä määristä.
Kilometrit näkyvät lähinnä penkissä
Chrysler on nähnyt maailmaa 177 000 kilometrin verran ja ikää autolla on seitsemän vuotta. Lukemista huolimatta se on siistissä kunnossa. Automaatti pelaa kuten pitää ja hevosvoimat tuntuvat olevan tallella.
Rullatut kilometrit näkyvät lähinnä apukuskin penkin reunassa. Nahkainen istuin on raapiutunut ruvelle edustusvaimon minkkiturkin raapiessa kyydistä noustessa. Vaurio ei kuitenkaan ole paha, eikä penkeistä löydy nahkaistuimille tyypillistä venymistä takapuolen alla.
Chrysler 300C irtoaa Auto-Expert Ekroosin rivistöstä karvan alle 25 000€:n hintaan. Uutena Hemi-koneella varustetun auton lähtöhinta on ollut reippaat 80 000€, joten hintalappi on laskenut sopivalle tasolle.
Uuden pienikokoisen perheauton hinnalla 300C:n ostaja saa itselleen tilavan edustusauton, josta ei kokoa, voimaa, tunnelmaa ja miehekkyyttä uuvu.
Tuomas Rajala
Tuomas Rajala on auto- ja moottoripyörämies, jonka mielestä leluja ei koskaan voi olla liikaa. Hän kärsii kroonisesta ostohumalasta ja päivät kuluvat selaillen uusia leikkikaluja. Autotallista löytyy Toyota Land Cruiser ja Mini Cooper S Clubman. Katupyörinä toimivat Honda CBR1000RR ja rakenneltu Yamaha XJR. Kurahommat hoidellaan Honda CRF450R:llä.
LUE MYÖS
-
Tyypit: Chrysler Sebring Coupé
Tyypit: Chrysler Sebring Coupé -
Tyypit: Chrysler 300M 4d
Tyypit: Chrysler 300M 4d -
Tyypit: Chrysler Neon 2.0i 16V LE Automaatti
Tyypit: Chrysler Neon 2.0i 16V LE Automaatti -
Koeajo Chrysler PT Cruiser Limited Edition
Koeajo Chrysler PT Cruiser Limited Edition -
Koeajo: Suomalaisten suosikki Toyota Yaris Cross sai pienen päivityksen
Koeajo: Suomalaisten suosikki Toyota Yaris Cross sai pienen päivityksen -
Koeajo: Volkswagen ID.3 Neo on saanut vihdoin napit paikoilleen

Myy nopeammin: Ohituskaista ja Näyteikkuna moninkertaistavat autosi näkyvyyden
Jutut
06.10.2026
Myy nopeammin: Ohituskaista ja Näyteikkuna moninkertaistavat autosi näkyvyyden
-
Koeajo: Suzuki eVitara on edullinen neliveto, jonka latauksessa riittää parannettavaa
KoeajotKoeajo: Suzuki eVitara on edullinen neliveto, jonka latauksessa riittää parannettavaaKoeajot -08.10.2026 -
Koeajo: Škoda Peaq vakuuttaa tilalla ja tekniikalla
KoeajotKoeajo: Škoda Peaq vakuuttaa tilalla ja tekniikallaKoeajot -29.09.2026 -
Fiksut kaupat on turvallinen tapa ostaa ja myydä auto yksityishenkilöiden kesken
JututFiksut kaupat on turvallinen tapa ostaa ja myydä auto yksityishenkilöiden keskenJutut -21.09.2026
nettivaraosa
Varaosat, vanteet, renkaat ja lisävarusteet
-
Snow Cross
JyväskyläSnow Cross
170 € -
Sport Master
SotkamoSport Master
800 € -
Hakkapeliitta 10
TampereHakkapeliitta 10
420 € -
Savonlinna280 € -
Lappeenranta20 € -
Geolandar
LahtiGeolandar
259 €
AUTOUUTISET
-
Kape Aihinen haukkui ruoat syömäkelvottomiksi – Näin tv:stä tutulla ravintolalla menee nykyään
Kape Aihinen haukkui ruoat syömäkelvottomiksi – Näin tv:stä tutulla ravintolalla menee nykyään -
Kelan tukia korotetaan – Näitä kaikkia koskee
Kelan tukia korotetaan – Näitä kaikkia koskee -
Heidät julistetaan kuolleiksi 22. tammikuuta – Toimi näin, jos löydät itsesi listalta
Heidät julistetaan kuolleiksi 22. tammikuuta – Toimi näin, jos löydät itsesi listalta -
Trumpilta uusi ilmoitus Grönlannista – Grönlanti tyrmää
Trumpilta uusi ilmoitus Grönlannista – Grönlanti tyrmää -
Martinlaakson epäilty murha: 24-vuotias mies pakeni maasta
Martinlaakson epäilty murha: 24-vuotias mies pakeni maasta -
Kollegalta kovaa arvostelua Jarno Limnellille: "Ei millään lailla järkevää"
Kollegalta kovaa arvostelua Jarno Limnellille: "Ei millään lailla järkevää" -
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten
Kuolleeksi luultu Yuleidy, 15, nousi istumaan arkusta kesken hautajaisten -
”Yhtäkkiä he olivatkin kiinni takapuolessani” – Simo ei enää halua vaieta seksuaalisesta ahdistelusta

Autot ja liikenne
Autoilija voi odottaa turhaan tuttua kirjettä postiluukusta - Ajoneuvoveron lasku on saattanut siirtyä sähköiseksi huomaamatta
Tekniikan Maailma
17:26
Poliisi kirjoitti runsaasti liikennevirhemaksuja tehovalvonnassa
Autotoday
16:41
Auto Bild 12/2026 on kaupoissa
Auto Bild
16:31
900 hv ja 9,5 minuutin pikalataus - Silti polttomoottori
Iltalehti
15:56
Poliisi sakotti 174 autoilijaa puhelimen käytöstä ajon aikana
Verkkouutiset
15:32
Suomesta alkoi historiallinen polttoainevienti Saksaan - Koko tuotanto myyty jo kymmeneksi vuodeksi
Tekniikan Maailma
15:30
Kesäauto ensi vuodelle, tai käyttöauto jokaiselle päivälle: Moottorin Alfa Romeo 147 nyt huutokaupattavana!
Moottori
15:20
Pitäisikö nastarenkaille määrätä enimmäisnopeus?
Autotoday
14:48
Škoda Epiqista sporttisempi versio
Autotoday
14:31