Hyundai Ioniq Electric – Entistä parempi
Hyundai Ioniqin sähköversio uudistuu muutama vuosi ilmestymisensä jälkeen. Luvassa on tehokkaampi moottori ja parempi akku.
Kun Hyundai Ioniqia ajattelee autona, ei varmasti tule ensimmäisenä mieleen, että kyseessä on varsin vallankumouksellinen automalli. Se on kuitenkin. ollut viitoittamassa automaailman alati kiihtyvää sähköistymistä.
Miksikö näin? Hyundai Ioniq oli vuonna 2016 julkistetuksensa jälkeen ensimmäinen automalli, jota tarjottiin sekä hybridinä, plug-in-hybridinä ja täyssähköversiona. Sittemmin näin sähköistä voimalinjaa tavataan yhä useammin.
Se, että Ioniqista tulee facelift näinkin pian julkaisun jälkeen kertoo siitä, että tekniikka kehittyy sähköpuolella varsin nopeaa tahtia. Uudessa Ioniqissa on moni asia ennallaan, mutta päivitystäkin on tullut.
Enemmän tehoa ja parempi akku

Suurimmat eroavaisuudet aiempaan löytyvät akku- ja moottoritekniikasta. Aiemmin Ioniq Electricin voimanlähteenä toimi 120-heppainen sähkömoottori, mutta uutuudessa teho on kasvanut 14 hevosvoimalla. Suurempi vaikutus on kuitenkin akulla, jonka kapasiteetti on kasvanut kymmenellä kilowattitunnilla 38 kWh-lukemaan.
Suuremman akun ansiosta toimintasäde on kasvanut reippaasti ja tätä nykyä WLTP-mittaus antaa käyttösäteeksi 311 kilometriä. Parannusta edeltäjään on reippaasti. Uutta löytyy myös ulkokuoresta, sillä sekä keula, että perä ovat tätä nykyä tyylikkäämmät. Harjaantumattomalle silmälle muutokset eivät kuitenkaan ole järin massiivisia.
Keulan uudistuksella on myös toiminnallista merkitystä. Umpinaisessa etumaskissa on tätä nykyä kaksi luukkua, joiden ajatuksena on optimoida aerodynamiikkaa ja lämmönhallintaa. Luukut avautuvat ja sukeutuvat automaattisesti.
Toinen toimintaan vaikuttava ulkonäköseikka ovat kaksois-LED-valot, jotka ovat varsin toimivat ja tehokkaat marraskuun pimeillä keleillä. Ero tavanomaisiin polttimovaloihin on merkittävä.
Lataus saisi olla nopeampi
Yksi sähköautoilun tärkeimmistä kilpailuvalteista on toimintasäde, mutta yllättävän harva tuntuu kiinnittävän huomiota siihen, kuinka nopeasti tuo maksimaalinen toimintasäde autoon saavutetaan. Tämä on yksi Ioniqin kompastuskivistä.
Valmistajan ilmoituksen mukaan Ioniq latautuu tyhjästä 80%:n varaustilaan 50 kW-laturilla 57 minuutissa. 100 kW:n laturilla homma tapahtuu 57 minuutissa. Kun akun maksimikapasiteetti on 38 kWh, kertoo laskutoimitus sen, että Hyundai ei pysty vastaanottamaan virtaa kovin paljon nopeammin kuin 30 kilowattia tunnissa.
Tämä on ongelma, koska lataamiseen käytetty aika on pois itse ajosuoritteesta. 20 kW:n ero lataustehossa ei tunnu suurelta, mutta käytännössä se, saako autoon syötettyä virtaa 50kW:n tuntinopeudella vai 30 kW:n vauhdilla, on iso asia.
Se, miksi Hyundain latausnopeus on rajoitettu alle 50 kW:hen, ei oikein käy järkeen. Tätä nykyä monet julkiset laturit pystyvät syöttämään juuri tuota 50 kilowatin lataustehoa, mutta Ioniq ei sitä pysty hyödyntämään.
Se on sääli, sillä jos auto kykenisi ottamaan vastaan enemmän, olisi lataus huomattavasti nopeampaa ja käyttö ylipäänsä mukavampaa. Liian hidas lataus ei ole kynnyskysymys, mutta puutteeksi se on pakko Hyundain kohdalla listata.
Tyylikäs kokonaisuus
Siihen ne puutteet sitten oikeastaan loppuvatkin, sillä Ioniq on erittäin pätevä sähköauto. Vaikka se ei yllä markkinoiden pisimpien toimintasäteet omaavien kärryjen tasolle, on se silti hyvää keskitasoa.
Hyundai on tyylikäs kokonaisuus, joka erottuu edukseen. Se ei myöskään huuda liiaksi olevansa sähköpeli, vaan pyrkii tarjoamaan yhden vaihtoehdon muiden käyttövoimien rinnalle. Tästä kielii myös se, että sen moottorijarrutus on lähtökohtaisesti säädetty muistuttamaan enemmän polttomoottoriautoa, kuin sähköautoa. Jarrutusmäärää voi säätää ratin takana olevista siivekkeistä omalle ajotavalleen sopivaksi.
Ioniqista löytyy myös kolme ajotilaa, joilla auton tuntumaa voi säätää itselleen ominaisimmaksi. Eco-moodi optimoi kulutusta ja pienentää huippuvääntömomenttia 30 Nm:n verran. Sport-ajotilassa käytössä on auton koko potentiaali ja sitä käyttämässä kiihtyvyys on mukavan rouheaa. Comfort on näiden kahden tilan välimaastossa.
Tyylikäs ohjaamo
Hyundain ohjaamo on moderni ja tyylikäs. Sitä hallitsee hyvän kokoinen keskikonsolin näyttö, jonka kautta hallitaan mediakeskusta. Toimintoja pystyy luonnollisesti säätämään myös ohjauspyörän valitsimista. Mittaristo antaa riittävästi informaatiota ajosta ja energiakulutuksesta.
Uuden kehitysversion vaihdevalitsin on ennallaan edeltäjään verrattuna, mikä on hyvä asia. Se on varsin persoonallinen ja toimiva ratkaisu. Vaihdevalitsimessa ei ole rullaa tai vipuja, vaan painonapit.
Ioniq on saatavissa joko nahka- tai kangasverhoilluilla penkeillä. Jos varustelistalta on valittu nahkajakkarat, ovat ne Hyundain tyyliin ilmastoidut. Se on asia, joka on pientä arjen luksusta kesäkuumalla.
Hyundai on panostanut viime vuosina myös turvallisuusvarusteisiin, mikä näkyy luonnollisesti myös Ioniqin kohdalla. Siitä löytyy adaptiivinen vakionopeudensäädin, aktiivinen kaistavahti, nopeusrajoitusvaroitin ja hätäjarrutusjärjestelmä. Kaistavahti toimii esimerkillisesti ja on tätä nykyä yksi markkinoiden toimivimpia.
Kokonaisuus on pieniä puutteita lukuun ottamatta varsin toimiva sähköauto, jonka hinnoittelukin on järkevää. Halvimmillaan sähkö-Inoniqin saa itselleen karvan alle 40 000 eurolla ja valtion hankintatuki laskee tuota summaa parilla tonnilla.
Tuomas Rajala
Kehuja: suorituskyky, toimintasäde, varustelu
Partantamisen varaa: liian hidas pikalataus
Hyundai Ioniq Electric Hyundai Ioniq Electric:
LUE MYÖS
-
Koeajo: Valtava sähkömaasturi Hyundai Ioniq 9 tuo kodin mukavuudet tien päälle
Koeajo: Valtava sähkömaasturi Hyundai Ioniq 9 tuo kodin mukavuudet tien päälle -
Hyundai Kona Electric II - Se parempi sukupolvi?
Hyundai Kona Electric II - Se parempi sukupolvi? -
Hyundai Ioniq 6 - sähkösukkula korealaisittain
Hyundai Ioniq 6 - sähkösukkula korealaisittain -
Hyundai i30 N Fastback - meteliä, pauketta ja tehoa
Hyundai i30 N Fastback - meteliä, pauketta ja tehoa -
Hyundai Santa Fe Plug-in - Luksusta korealaisittain
Hyundai Santa Fe Plug-in - Luksusta korealaisittain -
Hyundai i20N – Pikkusportti ralliperimällä
Hyundai i20N – Pikkusportti ralliperimällä
-
Nettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026 -
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
KoeajotKoeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltäKoeajot -18.12.2025
-
225 40 R 18
Espoo225 40 R 18
470 € -
Energy saver
HyvinkääEnergy saver
480 € -
Korpilahti120 € -
Sastamala160 € -
Mercedes-Benz W212 E-sarja
LaitilaMercedes-Benz W212 E-sarja
840 € -
Haapavesi350 €
AUTOUUTISET
-
Lihansyöjäbakteeri levisi New Yorkiin – Tartunnan saaneista joka viides kuolee 48 tunnissa
Lihansyöjäbakteeri levisi New Yorkiin – Tartunnan saaneista joka viides kuolee 48 tunnissa -
A-studion ex-juontaja ärähtää Sofia Virrasta ja Wille Rydmanista – ”Ala-arvoinen spektaakkeli”
A-studion ex-juontaja ärähtää Sofia Virrasta ja Wille Rydmanista – ”Ala-arvoinen spektaakkeli” -
Kuningas Charles jätti kättelyjonon kesken – Näin Trumpin hallinto reagoi
Kuningas Charles jätti kättelyjonon kesken – Näin Trumpin hallinto reagoi -
Unkari vaatii Ukrainalta toimia
Unkari vaatii Ukrainalta toimia -
Loka lentää USA:ssa – ”Trump on tyhmin presidentti”
Loka lentää USA:ssa – ”Trump on tyhmin presidentti” -
FBI:n ex-johtaja syytteeseen – "Uhkasi Trumpia" postaamalla Instagramiin "8647"
FBI:n ex-johtaja syytteeseen – "Uhkasi Trumpia" postaamalla Instagramiin "8647" -
Jos sota syttyy Suomessa, näin tapahtumat voisivat edetä – Kylmäävä skenaario julki
Jos sota syttyy Suomessa, näin tapahtumat voisivat edetä – Kylmäävä skenaario julki -
Donald ja Melania Trumpin intiimi hetki tallentui kuviin
Donald ja Melania Trumpin intiimi hetki tallentui kuviin

