Jeep Grand Cherokee – Maskuliinisuuden ruumiillistuma
Jeep Grand Cherokee on miehekkään järeä työkalu, jolla hoitelee sujuvasti tiettömät taipaleet ja keskusta-alueen nurkkapyörittelyt.
Jeep-malliston järein työkalu Grand Cherokee on uudistunut ujosti. Edellinen sukupolvi julkaistiin vuonna 2010, jolloin maasturivalmistajanlippulaiva uudistettiin laajemmin. Tuorein malli onkin enemmän facelift kuin aidosti uusi auto.
Ulkoisesti muutokset ovat pieniä, mutta uusiksi on mennyt etuosa. Keulaa koristavat sirot ja aggressiivisesti muotoillut etuvalot sekä uudistunut maski. Pientä muotoilullista hiomista on tapahtunut kaikkialla, mutta kyllä Grand Cherokeen edelleen tunnistaa samaksi malliksi.
Vaihteisto uusiksi – vihdoinkin

Yksi merkittävimmistä uudistuksista on 8-vaihteinen automaattivaihteisto, jonka ansiosta voimansiirto hyppää kerta heitolla eurooppalaisten kilpailijoiden tasolle. Aski ei ole kaksoiskytkimellinen, vaan sulava toiminta toteutetaan riittävällä portaiden määrällä.
Vaihteisto onkin asia, joka tuntuu erittäin selvästi ajossa. Jeepin aski ei enää aiheuta häpeää ja jatkuvaa venymistä. Laatikko vie 250 hevosvoiman tehot tien pintaan ilman suurempaa viivettä, vaikka DSG-laatikoiden sulavuutta siltä ei kannatakaan odottaa.
Koeajoversiossa on 3-litrainen diesel-moottori, joka onkin koko malliston kulmakivi. Suurin osa kotimaahan tuotavista autoista on varustettu tällä väkivahvalla voimanlähteellä, joka kehittää 570 Nm:n väännön ja riittävästi hevosvoimia.
Grand Cherokeeta on tarjolla myös kahdella bensiiniversiolla, joista laimeampi on 286 hevosvoimainen Pentastar V6 – pata. Suorituskykyä ja miehekkyyttä uhkuva malliston ärhäkin koneversio on 461 hevosvoimainen V8 HEMI. Vääntöä 6,4-litrainen bensiinimoottori kehittää 624 Nm.
HEMI rankaisee
Perinteikkäällä kasilla varustettu HEMI-versio rankaisee ostajan kukkaroa siihen malliin sekä ostohetkellä että tankkauspisteellä, että sellaisia ei varmaan tulla juuri näkemään Pohjolan teillä. Lähtöhinta SRT-mallisella Jeepillä on karvan alle 150 000€.
Vaikka dieselkäyttöinen kutoskone ei tarjoakaan räjähtävää kiihtyvyyttä, riittää hyvä vääntömomentti kiihdyttämään Grand Cherokeen 0-100 km/h:n vauhtiin 8,2 sekunnissa. Se on kookkaalle ja maastokelpoiselle autolle mukava lukema.
Jeepistä ei puutu miehekkyyttä tai majesteettista tunnelmaa. Summit-varusteltu Grand Cherokee tarjoaa mukavuutta, laatua ja salonkikelpoista viimeistelyä, jota harvoin tapaa Amerikkalaisvalmisteisissa maastoautoissa.
Osasyynä tähän lienee varmasti Fiatin yhdistymisen Chryslerin kanssa. Amerikkalaisen ja eurooppalaisen autonvalmistusperinteen yhteensulautumisen ansiosta kuvioon on tullut kauneutta, jota tuskin olisi läsnä ilman Fiatin panostusta.
Hienostunutta miehekkyyttä
Malliston kookkain Jeep onkin samaan aikaan hienostunut ja miehekäs laite. Kokonsa puolesta Grand Cherokee laittaa kampoihin X5:lle, Audi Q7:lle ja Range Roverille, eikä parhaiten varusteltu versio jää jälkeen fiiliksessä tai viimeistelyssäkään.
Summit-malliin on lähtökohtaisesti ladattu kaikki mitä autoltaan saattaa toivoa. Perusjuttujen lisäksi etuistuimet ovat ilmastoidut ja ohjauspyörä lämpiää tarvittaessa. Lisäksi vakionopeudensäädin ja valot ovat adaptiivisia.
Grand Cherokeen mittaristo on vedelty kokonaan uusiksi ja kiekkakellon ja lämpötilamittarin väliin saa heijastettua haluamansa informaation kulutuslukemista ja nopeudesta auton kallistuskulmaan ja navigaatioon. Valinnan ja säätämisen varaa siis piisaa loputtomiin.
Kelillä kuin kelillä
Valintoja riittää myös alustan ja moottoriohjauksen suhteen. Ajotiloja on viisi: auto, lumi, muta, hiekka ja kivikko. Jokaiselle alustalle on oma asetuksensa sen mukaan mitä mikäkin olosuhde autolta vaatii.
Maastossa 2400 kiloa liikkuu sulavasti ja ilmajousilla maavaraa löytyy parhaimmillaan 28,7 senttiä. Grand Cherokeen ulkoiluttaminen maastossa tarjoaa yllätyksiä, sillä komeasti muotoillun ja kookkaan auton ei uskoisi selviytyvän kovinkaan kummoisista olosuhteista.
Ennakkoasenteet ovat kuitenkin väärässä, sillä Jeep etenee haastavissa maastoissa kevyesti. Grand Cherokee ei tietenkään ole täysiverinen maasturi, jolla voi ajaa armeijan hyötyajoneuvojen tapaan, mutta erilaisella rengastuksella kuskin kantti varmasti loppuu ennen auton ominaisuuksia.
Useimmat katukäyttöön tarkoitetut maasturit jäävät vertailussa Jeepin kanssa kakkoseksi. Maavaraa on riittävästi ja vetokykyä ruhtinaallisesti. Jarrullisen kärryn painoraja on 3325 kiloa eli Grand Cherokee heilahtaa sen suhteen uudelle tuhannelle.
Mahdoton olla pitämättä
Ilmajouset myös tekevät kyydistä mukavaa alustalla kuin alustalla, vaikka esimerkiksi Audin vastaavaan järjestelmän tasolle se ei mukavuusmielessä ylläkään. Kovemmassa kyydissä jousitus kolisee, mutta kadulla meno on hiljaista.
Grand Cherokee on auto, jota on mahdoton olla rakastamatta. Suurikokoinen maastoauto on kuin kotonaan kaupunkiliikenteessä, mutta todella elementtiinsä se pääsee niillä kohdin kun crossovereiden matka tyrehtyy mahdottomiin olosuhteisiin.
Jeep on salonkikelpoinen räyhääjä, jolla voi ajaa suuryrityksen hallituksen kokoukseen, mutta käydä ensi roiskuttamassa mutavelliä tiettömillä taipaleilla.
Tuomas Rajala
Kehuja: luonne, tunnelma, viimeistely, varustelu, vaihteisto, maasto-ominaisuudet
Parantamisen varaa: alustan kolina maastossa
Jeep Grand Cherokee Tekniset tiedot:
LUE MYÖS
-
Jeep Grand Cherokee – Eurotyyliin ja Amerikan malliin
Jeep Grand Cherokee – Eurotyyliin ja Amerikan malliin -
Jeep Avenger - näppärä kaupunkien crossover Italiasta
Jeep Avenger - näppärä kaupunkien crossover Italiasta -
Hybridivoimaa katumaasturiluokkaan - Jeep Compass PHEV 4xe Trailhawk
Hybridivoimaa katumaasturiluokkaan - Jeep Compass PHEV 4xe Trailhawk -
Jeep Wrangler 4xe - Sähköä perinteiseen maastoautoon
Jeep Wrangler 4xe - Sähköä perinteiseen maastoautoon -
Jeep Renegade 4XE – Pistokkeellisen verran kapinaa
Jeep Renegade 4XE – Pistokkeellisen verran kapinaa -
Jeep Renegade – Kaupunkien kapinallinen
Katso video Jeep Renegade – Kaupunkien kapinallinen
-
Nettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Kokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsit
VinkitKokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsitVinkit -09.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
B250
KeminmaaB250
90 € -
Duravis All Season
YlitornioDuravis All Season
400 € -
Vaasa400 € -
Ice freezer
SastamalaIce freezer
400 € -
Tyres
OuluTyres
250 € -
Nokia360 €
AUTOUUTISET
-
Kuvat nälkiintyneistä sotilaista levisivät – Seuraukset olivat rajut
Kuvat nälkiintyneistä sotilaista levisivät – Seuraukset olivat rajut -
Venäjä joutuu vetäytymään liittolaismaassaan – Pekka Toveri varoittaa seurauksista
Venäjä joutuu vetäytymään liittolaismaassaan – Pekka Toveri varoittaa seurauksista -
Pullonpalautus muuttuu
Pullonpalautus muuttuu -
Alikersantti teki ällöttävän tempun tuvassa – Määräsi varusmiehet siivoamaan jäljet
Alikersantti teki ällöttävän tempun tuvassa – Määräsi varusmiehet siivoamaan jäljet -
Ukraina tuhoaa Venäjän energiainfraa nyt sellaista vauhtia, ettei sitä ehditä korjata
Ukraina tuhoaa Venäjän energiainfraa nyt sellaista vauhtia, ettei sitä ehditä korjata -
Riikka Purra jakoi saamiaan karmeita viestejä – ”Ehkä minäkin alan jakaa näitä enemmän ihan suoraan someen”
Riikka Purra jakoi saamiaan karmeita viestejä – ”Ehkä minäkin alan jakaa näitä enemmän ihan suoraan someen” -
Seksivideolla nähty naistuomari pidätettiin – ”Ei ollut tarkoitus olla säädytön”
Seksivideolla nähty naistuomari pidätettiin – ”Ei ollut tarkoitus olla säädytön” -
Sarjaraiskaaja tartutti uhriinsa sukupuolitaudin
Sarjaraiskaaja tartutti uhriinsa sukupuolitaudin

