Luettu 10 981  

Opel Adam Rocks – Aatamin reteämmät rintakarvat

Opel Adam Rocks – Aatamin reteämmät rintakarvat
  • Opel Adam
  • Opel Adam
  • Opel Adam
  • Opel Adam
  • Opel Adam
  • Opel Adam
  • Opel Adam
  • Opel Adam
  • Opel Adam
  • Opel Adam
  • Opel Adam

Opelin pienokainen ponnistaa luokkansa eturiviin uuden tekniikan, ja muhkeamman ulkomuodon turvin.

Opel Adam on mallina melko uusi tuttavuus. Auton ensiesittely oli vuonna 2012 ja suomeen se saapui vuoden 2013 alussa. Kyseessä on melko puhtaasti kaupunkiajoon tarkoitettu malli, joka sympaattisen ulkomuotonsa ansiosta profiloitui pääsääntöisesti naisten suosikkiautoksi.

Ominaista mallille on lähes loputtomalta tuntuva lisävarustelista, sekä mahdollisuus personoida auton olemus mieleisekseen. Väri-sisusta-vanneyhdistelmiä on halukkaille valittavissa kymmeniä erilaisia.

Tälle vuodelle Opel esitteli vanhan mallin rinnalle hieman maskuliinisemman version, jolla kosiskellaan enemmän myös miespuolisia asiakkaita. Opel kutsuu uutuutta minicrossoveriksi ja maailman pienimmäksi katumaasturiksi. Uutta auton ulkomuodossa on muun muassa hivenen korkeampi maavara, sekä tummat muoviset helma ja puskurien suojukset.

Pikkumaasturi kadulle

Opel_Adam_etuviisto_kuva

Lienee sanomattakin selvää, että näillä eväillä mihinkään hiekkatietä vaativampaan maastoon ei ole edelleenkään asiaa. Mutta ulkonäölle muutokset ovat tehneet pelkkää hyvää. Isot vanteet ja muhkeammat puskurit tekevät autosta huomattavasti miehekkäämmän oloisen, sekä oikeuttavat nykymittapuun mukaan urbaanin katumaasturin titteliin.

Laatuvaikutelma Adam Rocksissa on kohdallaan, ja yksityiskohtia on selvästi mietitty ajan kanssa. Auto erottuu varmasti edukseen muista vastaavan luokan kulkineista. Sisätiloissa sama laadukas tunnelma jatkuu. Hallintalaitteet ja varusteet sijaitsevat juuri oikeilla paikoillaan, ja auto istuu käteen kuin napakka hansikas.

Paljon muuta tähän hanskaan ei sitten mahdukaan, sillä huolimatta muhkeammista ulkomuodoista, sisätilat Adamissa ovat ennallaan. Kaksi aikuista matkustaa mukavasti, mutta takapenkkiä voi suositella ainoastaan lapsille tai tavarankuljetukseen.

Vain pari kauppakassia mukaan

Takakonttiin mahtuu sujuvasti kaksi kauppakassia, ja kolmas sovittelemalla. Kuitenkin tilat ovat hyvinkin vertailukelpoisia kilpailijoihinkin nähden, joista ensimmäisenä tulee mieleen mm. Fiat 500 ja Volkswagen UP!.

Myös varustepuoli on ennallaan eli hyvin kattava. Koeajoauton varustukseen kuuluu mm. erittäin tarpeellinen kuolleen kulman tutka, mäkilähtöavustin, kaupunkipyöritystä entisestään helpottavat parkkitutka ja pysäköintiavustin.

Kun tähän palettiin lisätään vielä erikseen kytkettävä ohjaustehostimen cityasetus, joka keventää ohjausta entisestään, ei kaupunkiajo autolla kovin paljon helpommaksi voi tulla. Ainoastaan pintakova jousitus häiritsee kuoppaisella tiellä tai mukulakivikadulla ajellessa. Myös IntelliLink-multimediajärjestelmä – jossa on monipuolinen älypuhelinliitettävyys – on ennallaan.

Rättärin jalanjäljissä

Hauska varuste Adam Rocksissa on myöskin vakiona oleva SwingTop-kangaskatto, joka riemastutti olemassaolollaan jo kevään koleillakin ajokeleillä. Jos vauhdin malttaa pitää alle 80km/h, niin katto auki voi ajaa käytännössä koko ajan ilman pelkoa paleltumisesta. Tätä kovemmassa vauhdissa alkaa humina jo häiritsemään. Toki myös tavallinen kova kattokin on valinnaisena saatavilla niille, joita rättikatolla ajelu ei kiinnosta.

Maantiellä ajaessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä melko kovaan ajomeluun, joka syntyy karkealla kevätasfaltilla pääsääntöisesti leveistä ja matalista renkaista. Tietysti myös kangaskatto tuo oman lisänsä meluun, vaikka varsinaisia suhinoita ei juuri esiinnykään.

Ajettavuus on mutkaisella tiellä lyhyestä akselivälistä ja napakasta jousituksesta johtuen erittäin viihdyttävä. Ajotuntuma on hyvin mikroautomainen ja kallistelu mutkissa on vähäistä.  Tosin kaupungissa hyvin toimiva ohjaus tuntuu maantiellä hieman liian kevyeltä ja nopealta, eikä keskialueen lievä tahmeus asiaa ainakaan paranna. Ajosta tulee helposti kulmikasta, kunnes siihen ajan kanssa sopeutuu.

Moottoritienopeuksissa Opel ei ole enää parhaimmillaan. Leveät renkaat vetelevät jonkin verran urissa ja autoa saa ohjastaa aktiivisesti, jotta haluttu suunta säilyy. Menosta tulee helposti huojakan tuntuista, jota sivutuuli ja vastaantulevat rekat vain voimistavat. Jos aika antaa myöden, niin pidemmällä matkalla valitsee mieluummin mutkaisemman seututien, kuin suoran moottoritien.

  • Opel_Adam_ajokuva_etuviisto_kuva
  • Opel_Adam_takaviisto_kuva
 

Turboa litran mitalla

Hyvästäkin autosta voi aina saada hilpeämmän, kun siihen laitetaan puhutteleva moottori. Niin tässäkin tapauksessa, sillä tälle vuodelle Adam sai konepeltinsä alle Opelin uuden 3-sylinterisen 1-litraisen turbomoottorin.

Kyseessä on sama bensiinimoottori joka istutettiin isosisko Corsan nokalle viime vuoden puolella. Paketti vaikuttaa onnistuneelta, sillä juurikaan pahaa sanottavaa moottorista ei keksi.

Tehoa kone tuottaa 115 hevosvoimaa 5000-6000 r/min, ja vääntöä 170 Nm 1800- 4500 r/min. Näin ollen uusi moottori peittoaa vanhan 1.4 litraisen mennen tullen ominaisuuksissa ja käyttömukavuudessa.

Adam Rocksin keveys yhdistettynä ruudikkaaseen koneeseen tekee ajosta hauskaa ja sporttista. Turbo aloittaa työnsä jo tuhannesta kierroksesta ylöspäin ja 2000 kierrokseen mennessä on jo täysi rähinä päällä.

Mylly kiertää irtonaisen tuntuisesti yläkierroksille saakka hupaisan 3-sylinterisen kurnutuksen säestyksellä. Moottorin ääni kuuluu yläkierroksilla, mutta ei missään vaiheessa se ei ole ärsyttävää, vaan äärimmäisen tasaista hurinaa. Tyhjäkäynnillä moottorin käynnissä olon joutuu tarkistamaan kierroslukumittarista, sillä muuten se ei juurikaan ole aistittavissa.

Teho ei kasva enää yläkierroksilla samaan tahtiin kuin alussa, mutta varsinaista puutumista kierrosrekisterin loppupäässä ei ole havaittavissa. Pienen moottorin väkevä vääntö vakuuttaa, ja liikenteen jalkoihin jäämistä on turha pelätä. 6-lovista vaihteistoa on ilo käyttää ja vaihteet löytyvät napakasti. Automaattivaihteisto on saatavilla ainoastaan laimeamman moottorin yhteyteen.

Kovassa ajossa kuluttaa

Opel Adam Rocksin kulutuslukemat yllättävät hieman. Koeajon keskikulutus runsaan 1000 km matkalta oli auton oman tietokoneen mukaan 6.3l/100km. Valmistajan lupaus 5.1 litran keskikulutuksesta vaikuttaa optimistiselta. Tosin koeajo suoritettiin melko raskaalla jalalla ja kiivaalla tahdilla. Autossa on vakiovarusteena moottorin start/stop-järjestelmä, joka osaltaan säästää polttoainetta lähinnä kaupunkiajossa.

Reilu 6 litran keskikulutus on periaatteessa kohtuullinen, mutta uutukaiselta olisi odottanut ehkä vielä parempaa tulosta. Opelin ajotietokone kannustaa kyllä tehokkaasti taloudelliseen ajoon, ja ilmoittaa milloin suurempi vaihde olisi hyvä vaihtaa. Kuutosvaihteen saa kytkeä jo alle 60km/h vauhdissa, jolloin kone kiertää noin tuhannen kierroksen tuntumassa tasaisesti ja nykimättä.

Rocksilla ajellessa nälkä kasvaa syödessä. Väistämättä tulee mieleen, että huolimatta loistavasti toimivasta moottorista, miten hauska Adam olisi jos konehuoneessa luuraisi vielä vähän tehokkaampi kone? Takaluukussa voisi tällöin komeilla vaikka kirjainyhdistelmä OPC. Tämä Opel Performance Centerin väki saisi taatusti tästä autosta suorastaan hulvattoman. Tämä ikään kuin vinkkinä valmistajalle.

Loppujen lopuksi Opel Adam Rocks on varmuudella yksi hauskimmista ja persoonallisimmista autoista luokassaan, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi.

Sami Puskala

Kehuja:  moottori, monipuolinen varustevalikoima, persoonallinen ulkonäkö

Parantamisen varaa: kulutus varauksin, uraherkkyys, rengasmelu

Opel Adam Rocks:

Moottori:3-sylinterinen, 999cm3 bensiinimoottori
Teho:115 hv (85 KW) @ 5000-6000 rpm
Vääntö:170nm @ 1800-4500 rpm
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 9,9 s
Huippunopeus:196 km/h
Vaihteisto:6-vaihteinen manuaalivaihteisto
Kulutus (yhd.):5,1 l / 100km
CO2 päästöt: 119 g/km
Mitat (pit/lev/kork):3747mm/1807mm/1493mm
Paino:1155 kg
Tavaratila:170 l
Hinta alkaen:19 312,50€
Sami - Puskala
Sami Puskala Sami Puskalan pohjaton rakkaus autoja ja moottoripyöriä kohtaan on saanut alkunsa pikkupoikana Volkkarin takapenkillä unelmoiden. Tänä päivänä unelmia edustavat viriili Toyota Corolla ja hieman seniilimpi Volvo V70. Unelmaprätkä odottaa kaupan hyllyllä, mutta historiaan mahtuu iso liuta kaksipyöräisiä.

Nettiauton käyttäjien antama arvosana automallille : Opel Adam

     
4.3
Lue käyttäjäarvostelut tai kirjoita oma »

Myytävät Opel Adam -autot

test
Opel Adam1.2, '15, 40 tkm
8 900 €
test
Opel Adam1.4, '14, 55 tkm
10 400 €
test
Opel Adam1.4, '17, 10 tkm
14 490 €
test
Opel Adam1.0, '17, 15 tkm
13 900 €
test
Opel Adam1.0, '15, 89 tkm
10 800 €
test
Opel Adam1.2, '15, 25 tkm
10 900 €
test
Opel Adam1.4, '18, 6 tkm
13 990 €
test
Opel Adam1.2, '14, 39 tkm
10 800 € (sis. ALV)
Tarkista Hintalaskurilla autosi arvo Rekkari.fi-palvelusta auton tarkat tiedot OmaNettiX – tee kaupat helpommin ja turvallisemmin Ohjeet turvalliseen
kaupankäyntiin
Nettiauto.com
mobiililaitteissa

Lisää Opel koeajoja

Kaikki koeajot »
Opel Adam: Automaailman iPhone?

Opel Adam: Automaailman iPhone?

Opel Crossland X – Katujen kummajainen

Opel Crossland X – Katujen kummajainen

Opel Grandland X – Saksan ranskalaisin katumaasturi

Opel Grandland X – Saksan ranskalaisin katumaasturi

Opel KARL ROCKS – Kun Pikku-Kalle maastokengät sai

Opel KARL ROCKS – Kun Pikku-Kalle maastokengät sai

Opel Insignia Grand Sport – Uuden alun äärellä

Opel Insignia Grand Sport – Uuden alun äärellä