DS 7 Crossback – Kilpasille luksusmerkkien kanssa
DS 7 on uusi tulokas luksus-katumaastureiden luokkaan. Citroénin sisarmerkki on liikkeellä isoin elkein.
DS:n matka kohti Premium-valmistajien kärkikastia tulee olemaan pitkä. Ei siksi, että kyseessä olisi heikko tuote, vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että automaailmassa mielikuvat ovat sitkeässä.
Niistä jo yksi ainoa tekee Citroénin omistaman merkin taipaleesta vaikean pohjolassa. ”Hyviä ranskalaisia saa vain grilliltä” lausahdus ei tänä päivänä luonnollisesti pidä yhtään paikkaansa, mutta niin vain uskomukset elävät tiukassa.
DS ei sinänsä ole vieras tuotemerkki autoalaa seuraaville ihmisille. Kyseessä on Citroénin alla myyty mallimerkki, joka on nyt eristetty omaksi merkikseen. Toimenpiteet ovat radikaaleja: DS:ää ei myydä saman katon alla emomerkin kanssa, vaan viedään omaan myymäläänsä.
Luksusmerkki-ilmiö ei ole automaailmassa vieras. Premium-brändejä löytyy esimerkiksi Toyotalta (Lexus), Mercedes-Benziltä (Maybach) ja Nissanilta (INFINITI). Toyotan kohdalla brändityö on jo tehty ja samaa voi sanoa Mercedesistä ja osittain myös INFINITI:sta.
DS 7 edustaa merkin kookkainta ja hulppeinta laitaa. Patonkimaassa myynnissä on seiskan lisäksi liuta muita malleja, mutta kotimaassa valikoima on ainakin alkuvaiheessa kahden auton kokoinen. Vähän myöhemmin Suomen markkinoille on tulossa DS 3.
Vähän parempaa Qashqaita

Seiska on C-segmentin crossover tai katumaasturi, kuten kansankielessä on tapana sanoa. Se kilpailee siis ostajista Nissan Qashqain ja kumppaneiden kanssa. Lähestymiskulma on kuitenkin hieman toisenlainen kuin monella kilpailukykyisesti hinnoitellulla mallilla.
Hintalapussa seisoo siis vähintään 42 000 euroa, mutta varusteltuna se saattaa kavuta helposti lähemmäksi 60 000 euroa ja jopa sen yli. Keskiluokan katumaasturista se on varsin paljon rahaa. DS:n selkeimmät kilpailijat löytyvätkin luonnollisesti Premium-merkeiltä. Kisaajiksi voi laskea ainakin Audi Q3:n, Mercedes-Benz GLA:n, Volvo XC40:n, BMW X1:n ja Lexus NX:n.
Tuossa porukassa DS pärjää hyvin. Ulkonäöltään DS on rohkea ja siinä on elementtejä, jotka tuovat mieleen Land Roverin ja Porschen mallistot. DS:ssä on paljon yksityiskohtia, jotka kiinnittävät huomion. Esimerkiksi takavalot ovat kuin seitistä punotut ja etuvalot kiiltelevät kuin kristallit.
Crossbackin etuvalot myös suorittavat kiinnostavan manööverin, josta ei sinänsä ole paljoakaan iloa ajomielessä, mutta parkkipaikalla niitä tekee mieli jäädä ihastelemaan. Ne nimittäin pyörähtävät lasin sisällä 360 astetta ja palaavat takaisin oikeaan asentoon. Hauska kikka, joka lienee tehty vain siksi, että moinen on mahdollista.
Erottuu massasta
Ulkokuori on muutenkin komea. Muodot ovat sekoitus pyöreyttä ja terävää aggressiivisuutta. Keula on nykysuuntauksen mukaan pystysuora ja majesteettinen. Se tekee DS 7:sta massiivisen oloisen ja kokoaan suuremman näköisen. DS 7 tekee juuri sen, mikä sen ajatuskin on: tarjota auto, joka erottuu massasta persoonallisuudellaan.
DS 7:n piirteissä on paljon yksityiskohtia, joita jää tuijottamaan. Se näyttää samaan aikaan kamalan tutulta, mutta silti uudelta ja erilaiselta. Mieleen tulee Land Roverin ja Porschen lisäksi mm. Toyota C-HR.
Kun astuu sisään DS:n hyttiin, käy nopeasti selväksi mikä homman juoni on. Se haastaa Premium-merkit viimeistelyn laadulla ja persoonallisella ilmeellä. Sisustassa toistuu DS:n omaleimainen tyyli ja muoto, jota löytyy myös LED-takavaloista.
Sisällä on myös kristalleja, nahkaa ja tyyliteltyjä yksityiskohtia, joissa silmä viipyilee väkisinkin. Kaikesta paistaa se, että nyt ollaan tosissaan tekemässä tuotetta, joka viehättää ja vakuuttaa. Koeajettu versio on Rivoli, joka on saanut valmistajan mukaan inspiraationsa pariisilaiskatu Rue de Rivolista.
Näyttävä ja toimiva mitaristo
Käynnistys tapahtuu kojelaudassa olevasta napista ja käynnistymisen yhteydessä pyörähtää esiin myös analoginen kellotaulu, joka on automaailmassa merkki luksuksesta. Tässä tapauksessa se on Breguetin DS:lle kehittämä kellomalli. Se onkin siten ainoa analoginen asia ohjaamossa.
Niin mittaristo kuin keskikonsolin näyttö ovat täysin digitaalisia ja niille saa heijastettu haluamansa informaation. Mittariston saa pidettyä hyvin pelkistettynä tai sinne voi heijastaa reippaasti autoon liittyvää tietoutta. Ratkaisu on tyylikäs ja toimiva.
Ohjaamossa kaikki toimii sähköllä ja istuinmukavuus vakuuttaa. Tilaa on riittävästi niin edessä kuin takanakin ja myös tavaratilasta on saatu kohtuullinen. Kontti aukeaa luonnollisesti napista tai heilauttamalla jalkaa kontin alaosan alla.
Moottorivalikoima koostuu kahdesta dieselistä ja kahdesta bensasta. Dieselit ovat 130- ja 180-heppaiset ja bensakoneet 180- ja 225-hevosvoimaiset. Bensakoneiden tehoreservi hämmästyttää, sillä nuo tehot on revitty irti 1,6-litraisesta turbomoottorista.
225 kaakkia 1,6-litraisesta mosasta on varsin kunnioitettava lukema ja litrateho melko reipas. Vääntöä tehokkaampi bensakone tuottaa 300 Nm. 225 hevosvoimaa kuljettaa DS 7:aa ripeästi ja vaihdot hoidellaan 8-vaihteisella automaattiaskilla. 0-100 km/h –lukema on kuitenkin 8,2 sekuntia, eli mikään ohjus DS ei ole.
Muhkeaa kutoskonetta vailla
Moottorin soisi luksusleiman saavuttamiseksi olevan mieluummin muhkea kuusisylinterinen kuin pienehkö nelikko, mutta tiukemmat päästövaatimukset toki ajavat valmistajia ahtaammalle myös tässä suhteessa.
Haittaa ei olisi myöskään nelivedosta, jota ei hieman yllättäen ole tarjolla tuontiohjelmassa lainkaan. Se on selkeä puute, joka on korjaantumassa myöhemmin ilmestyvän hybridimallin kohdalla. Mutta kyllä bensa-ja dieselmoottoreiden kylkeenkin neliveto olisi Premium-luokassa paikallaan.
DS:n ajotiloja vaihtamalla auton saa reagoimaan kaasunpainallukseen ja ratin kääntöön eri tavoilla. Sport-tilassa ohjaustuntuma tiukentuu ja moottori reagoi kaasuun kiivaammin. Comfortilla meno on jouheampaa ja ecolla optimoidaan kulutuslukemia.
Ajotuntumaltaan DS laittaa kampoihin muille luksuscrossovereille. Alusta on jämäkkä, muttei liian kova ja moottorin potentiaali riittää sporttisempaankin ajoon. Ohjaus on tehostettu voimakkaasti, mutta tuntuma on silti ilahduttavan hyvä. Erityisesti sport-ajotilassa.
DS 7:n matka kohti Premium-piirejä ei jää ainakaan tuotteesta kiinni. Mutta hinnasta se saattaa jäädä. Hieman paremmalla varustelutasolla hinnat karkaavat pitkälle 50 000 euron paremmalle puolelle. Ranskalaisautoja vierastavan silmissä yli viisikymppiä voi olla monelle liikaa.
Vaikka hintaa piisaa, ovat varusteetkin hulppeita: pimeänäköavustin, HUD-näyttö, ilmastoidut, hierovat istuimet ja niin edelleen. DS:n kyydissä kyllä viihtyy ja laatuvaikutelma on enemmän kuin kohdallaan. Oikeasti se ei jää yhtään jälkeen muille laatumerkeille.
Tuomas Rajala
Kehuja: laatuvaikutelma, ajettavuus, ruudikas turbomoottori, viimeistelyn taso, ulkonäkö
Parantamisen varaa: mielikuva Premium-merkistä on vaikea rakentaa
DS 7 DS 7 Crossback PureTech 225 So Chic Automaatti:
Also read
-
DS 4 - miten hyvä on vuoden kaunein auto?
DS 4 - miten hyvä on vuoden kaunein auto? -
DS3 Crossback E-Tense – Luksusta sähköllä
DS3 Crossback E-Tense – Luksusta sähköllä -
DS AUTOMOBILES Geneven autonäyttelyssä - kaksi maailman ensi-iltaa
DS AUTOMOBILES Geneven autonäyttelyssä - kaksi maailman ensi-iltaa -
DS 5 – Irti isoveljen ikeestä
DS 5 – Irti isoveljen ikeestä -
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä -
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla?
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla?
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Pilot Sport 4 Primacy 4
LappeenrantaPilot Sport 4 Primacy 4
850 € -
Taivalkoski280 € -
Mini Cooper Nastarenkaat
KajaaniMini Cooper Nastarenkaat
400 € -
Laukaa450 € -
Noormarkku650 € -
Mercedes Benz W212 E sarja
LaitilaMercedes Benz W212 E sarja
1 090 €
CAR NEWS
-
Hoitaja teki karmivan mokan toisena työpäivänään – 34-vuotias mies kuoli
Hoitaja teki karmivan mokan toisena työpäivänään – 34-vuotias mies kuoli -
Farssin ainekset Jukolan viestissä – Nyt tipahti uutta tietoa
Farssin ainekset Jukolan viestissä – Nyt tipahti uutta tietoa -
Suositulle festarille lunta tupaan – Tällainen on tunnelma paikan päällä
Suositulle festarille lunta tupaan – Tällainen on tunnelma paikan päällä -
Helsinki City Festivalin pääesiintyjä ei kuunnellut järjestäjän ohjeita – Mikki vedettiin kiinni
Helsinki City Festivalin pääesiintyjä ei kuunnellut järjestäjän ohjeita – Mikki vedettiin kiinni -
Auto ajoi Mäkkärin seinää päin Helsingissä – Poliisi teki hätkähdyttävän löydön
Auto ajoi Mäkkärin seinää päin Helsingissä – Poliisi teki hätkähdyttävän löydön -
TS: Viljelijä pöyristyi kauppojen toiminnasta: ”Suorastaan törkeää”
TS: Viljelijä pöyristyi kauppojen toiminnasta: ”Suorastaan törkeää” -
Ihmeellinen tilanne Jukolassa – Kisaajat aivan kuutamolla
Ihmeellinen tilanne Jukolassa – Kisaajat aivan kuutamolla -
Hollywood-legenda, 89, erakoitui kotiinsa – Karu tilanne julki
Hollywood-legenda, 89, erakoitui kotiinsa – Karu tilanne julki

