Mazda CX-5: Matalaviritteisyys kunniaan
Lisääntyvä huoli ympäristöstä tai oikeammin sanottuna kiristyneet päästövaatimukset ovat saaneet autovalmistajat kehittelemään entistä taloudellisempia ja sitä kautta ympäristöystävällisempiä moottoreita.
Kehitys on johtanut ilmiöön, jota sanotaan moottorien downsizingiksi. Aiempaa pienempien moottorien kehittelyyn ovat lähteneet lähes kaikki autovalmistajat, mutta poikkeaviakin näkemyksiä löytyy. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Mazdan Skyactiv-D –diesel-moottori.
CX-5:n nokalta löytyvä dieselkone on 2,2-litrainen ja kuutioihinsa nähden se on hyvin matalaviritteinen voimanlähde. Suuri moottorin koko ei tässä yhteydessä tarkoita sitä, että sen kohdalla juhlittaisiin suurilla konetehoilla.
Maltilliset tehot

2,2–litraisen padan tehokäyrä pysähtyy tasan 150 hevosvoiman kohdalle, mikä on tämän kokoluokan autolle kohtuullisen vaatimaton lukema. Onneksi huipputehot kuitenkin saavutetaan jo 4500 kierroksella.
Vääntöä koneessa on 380 Nm, mikä ei sekään ole millään tapaa poikkeavan suuri. Reippaan kaksilitraisen koneen omaavalta CX-5:ltä jää toivomaan juurevampaa vääntöä, mutta toisaalta se riittää hyvin kuljettamaan autoa ja varmasti myös sopivaa määrää lastia.
Taloudellisuuden näkökulmasta iskutilavuudeltaan suurempi kone ei suinkaan ole pienempiä koneita janoisempi. Yhdistetty kulutus pyörii paperilla 5,3-litran tuntumassa, mutta oikeassa elämässä kulutus pyöriskelee reippaassa 7 litrassa.
Kymmenen sekuntia sataseen
Suurikokoinen ja matalaviritteinen moottori tarjoaa juurevaa vääntöä, mutta siitä huolimatta suurikokoiselta moottorilta odottaisi hieman enemmän. Aivan tuhnuksi CX-5:ta ei kuitenkaan voi väittää, vaikka 0-100 km/h ottaakin aikaa tasan 10 sekuntia.
Erikoisesta lähestymiskulmasta kertoo myös vaihdelaatikko. Aski on perinteinen automaatti, eikä useimpien muiden valmistajien tavoin kaksoiskytkimellinen versio. Siitä huolimatta se vaihtaa sulavasti ja huomaamatta, eikä kuminauhamaisuutta ole havaittavissa. Se ei kuitenkaan aivan yllä DSG-henkisten laatikoiden sulavuuteen.
Hyvin toimivan koneen ja vaihdelaatikon lisäksi huomio kiinnittyy jämäkkään alustaan ja ajettavuuteen. Ohjaustuntuma muistuttaa Baijerilaisvalmistajien merkkejä ja käytös on muutenkin hyvin johdonmukaista.
Alusta onnistunut kompromissi
On hankala sanoa, onko alusta mukavuuspainotteinen vai jämäkkä. Se on itse asiassa hyvin onnistunut kompromissi molemmista maailmoista. Kovin mullistavia maasto-ominaisuuksia jousituksen osalta on kuitenkaan turha odottaa, vaan CX-5 on luotu kaupunkiin.
Mazda CX-5 on mukavan hiljainen ainakin kitkarenkailla varustettuna. Ainoat sisään kantautuvat äänet ovat peräisin nimenomaan renkaista ja kone onkin eristetty lähes äänettömäksi.
Sisustaltaan CX-5 kestää vertailun muihin valtamerkkeihin. Ohjauspyörä on kohtuullisen kompakti ja se on ladattu täyteen toimintoja. Ratista löytyvät nykysuuntauksen mukaan sekä audio- että vakionopeudensäädintoiminnot. Nappeja voisi kuitenkin olla vähemmän.
Penkit tarjoavat kohtuullisen hyvän sivuttaistuen ja säätömahdollisuuksia on riittävästi. Tilaa CX-5:ssä on perhekäytössäkin hyvin ja takakontti imaisee tavaraa riittävästi. Numeroissa kontin koko on 463 litraa.
Tietokonetta ohjataan rullalla
Mazda kilpailee Saksalaismerkkien kanssa myös ajotietokoneen kanssa. CX-5:n konsolista löytyy mukavankokoinen näyttö, jonka kautta on mahdollista ohjata äänentoistoa, puhelinta ja auton asetuksia. Asetusvalikosta voi kontrolloida mm. auton sisävalaistusta.
Toiminnot on käytettävissä käsijarrun vierestä löytyvällä rullalla, jota operoidaan pyörittämällä ja painelemalla. Mm. BMW:ssä erinomaisesti toimiva rullasysteemi ei ole Mazdan valmistamana aivan yhtä sulava. Käyttöliittymä on sekava, eikä sitä voi sanoa kovin intuitiiviseksi.
Näytön operointi vaatii totuttelua ja rulla tuntuu toimivan kerta toisensa jälkeen ikään kuin väärin päin. Ajotietokoneen logiikkaan ei tottunut edes viikon koeajon aikana, mutta pidempi käyttöaika varmasti päivittää aivot uuteen asentoon.
Varusteita riittää
Skyactiv-D Touring AT on varustelultaan kattava ja autosta löytyy mm. adaptiiviset Xenonit, start-stop –automatiikka, kaistavahti, hätäjarrutehostin ja mäkilähtöavustin. Varsinkin valot ovat huippuluokkaa sekä teholtaan että toiminnaltaan.
Mazda kilpailee muiden valmistajien keskihintaisten crossovereiden kanssa ja kovimpiin haastajiin kuuluu varmuudella ainakin Honda CR-V. Nissan Qashqai puolestaan painii omassa sarjassaan edullisempien katumaastureiden sarjassa.
CX-5 vakuuttaa laadullaan ja hyvällä ajettavuudellaan. Lisäpuhti ei olisi pahitteeksi, koska kookkaassa koneessa olisi potentiaalia myös voimakkaamman auton pohjaksi. Moottorin pienestä hengettömyydestä huolimatta se tuo keskihintaisten crossovereiden luokkaan yhden hyvän vaihtoehdon lisää.
Tuomas Rajala
Mazda CX-5 Tekniset tiedot:
Also read
-
Mazda CX-5 – Viileästi vaparina
Mazda CX-5 – Viileästi vaparina -
Pärjääkö katumaasturilla maastossa?
Jutut MAINOSPlay video Pärjääkö katumaasturilla maastossa? -
Mazda CX-5 – Idän prinsessa
Mazda CX-5 – Idän prinsessa -
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa -
Koeajo: Mazda MX-30 R-EV - sähköllä ja Wankelin varmistuksella
Koeajo: Mazda MX-30 R-EV - sähköllä ja Wankelin varmistuksella -
Koeajo: Mazda2 hybrid – Käsittämättömän pieni kulutus
Koeajo: Mazda2 hybrid – Käsittämättömän pieni kulutus
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Mb amg
HämeenlinnaMb amg
1 750 € -
Mercedes-Benz W257 C257 CLS
LaitilaMercedes-Benz W257 C257 CLS
1 090 € -
Audi A6 C7 Allroad
LaitilaAudi A6 C7 Allroad
1 490 € -
Mercedes-Benz W213 E-sarja
LaitilaMercedes-Benz W213 E-sarja
1 990 € -
Radial
PuolankaRadial
250 € -
Mercedes Benz W447 Vito
LaitilaMercedes Benz W447 Vito
890 €
CAR NEWS
-
Kotkassa varaudutaan vakavaan uhkaan – ”Ei kukaan osannut kuvitella”
Kotkassa varaudutaan vakavaan uhkaan – ”Ei kukaan osannut kuvitella” -
Gran Canaria kiinni
Gran Canaria kiinni -
Hittiartistin pikkuhousut vilahtivat lateksiasun alta – ”Nännikorut” kiinnittivät huomion
Hittiartistin pikkuhousut vilahtivat lateksiasun alta – ”Nännikorut” kiinnittivät huomion -
Jos mökiltäsi löytyy tällainen maljakko, älä missään nimessä anna sitä pois – Arvo jopa 4000 euroa
Jos mökiltäsi löytyy tällainen maljakko, älä missään nimessä anna sitä pois – Arvo jopa 4000 euroaPLUS -
Tähän uusi ministeri aikoo puuttua: "Se on häpeäpilkku"
Tähän uusi ministeri aikoo puuttua: "Se on häpeäpilkku" -
Jari Hakkarainen on kuollut
Jari Hakkarainen on kuollut -
Onko tässä uusi Kanaria? Tarjolla varma aurinko ja olutta eurolla
Onko tässä uusi Kanaria? Tarjolla varma aurinko ja olutta eurolla -
Perhesurmasta syytetty, 23, huusi hätänumeroon
Perhesurmasta syytetty, 23, huusi hätänumeroon

