Mitä autoja myydään nyt eniten yksityishenkilöiden välisessä kaupassa?
Yksityisten välillä kaupat saa kätevimmin maaliin käyttämällä Nettiauton Fiksut kaupat -palvelua.
Suomen vilkkaimmalla autojen kauppapaikalla ilmoittavat sekä autoliikkeet että yksityiset myyjät. Omaa autoaan myyvät ja autoa hankkivat yksityishenkilöt kohtaavat Nettiautossa ahkerasti, sillä heidän välillään on tänäkin vuonna tehty jo yli 135 000 kauppaa.
Nettiauton uusi palvelu Fiksut kaupat tarjoaa entistä helpomman tavan tehdä turvallista autokauppaa yksityishenkilöiden välillä.
Polttomoottoriautoja liikkuu eniten
Miltä yksityishenkilöiden välinen autokauppa sitten näyttää? Kauppaa tehdään keskimäärin vanhemmista ja edullisemmista autoista, kun verrataan autoliikkeiden myymiin ajokkeihin.
Valtaosa yksityisten toisilleen myymistä autoista on polttomoottoriautoja. Yli 80 000 kuluvan vuoden tammi-elokuussa myydyistä autoista on bensiinillä kulkevia, ja dieseliä menovetenään käyttäviä noin 57 000.
Hybridi- ja sähköautojen määrä käytettyjen markkinoilla lisääntyy jatkuvasti, mutta enemmistö vaihtaa omistajaa autoliikkeen kautta. Suurin osa yksityisten myymistä autoista alkuvuoden aikana on vuosimalliltaan 2003–2007, kun taas sähköllä kokonaan tai osittain kulkevat autot ovat uudempaa autokantaa.
Toki myös sähköautot vaihtavat omistajaa. Tammi-elokuussa 2024 Mercedes-Benzin C-sarjalaiset ovat olleet yksityishenkilöiden välisen myyntitilaston kärjessä, täyssähköisissä suosituin on ollut Tesla Model 3.
Yksityishenkilöiden myymien bensiiniautojen mediaanihinta tänä vuonna on ollut 2 300 €, kun taas hybridit on myyty reilun 20 000 euron ja täyssähköautot yli 30 000 euron mediaanihinnalla.
Perinteiset suosikkimallit käyvät kaupaksi
Myydyimmät mallit ovat pitkälti samoja vuodesta toiseen. Näitä autoja on Suomen teillä paljon, ja ne tunnetaan monelle sopivina perusautoina.
Ykkösenä yksityisten myyjien kauppaamien autojen listalla on luotettava perusauto Volkswagen Golf. Kestosuosikkia on myyty tänä vuonna reilut 5 700. Mediaanihinta on noin 2 000 €, ja Golfit menevät kaupaksi keskimäärin 12 päivässä.
Kakkossijalla on toinen vakio, Mercedes-Benz C reilulla 4 500 myydyllä ajokilla. Mediaanihinta on hiukan päälle 3 000 € ja keskimääräinen myyntiaika C-sarjalaisille on 18 päivää. Kolmantena myydyimmissä on Mercedes-Benzin E-sarja, reilulla 4 000 myydyllä yksilöllä. E-Mersusta maksetaan mediaanihintana 4 500 € ja kaupat solmitaan keskimäärin reilussa kolmessa viikossa.
Kaupat turvallisesti tuntemattoman kanssa
Kun myy auton itse suoraan seuraavalle omistajalle, saa yleensä parhaan hinnan. Monia kuitenkin mietityttää kauppojen solmiminen tuntemattoman ihmisen kanssa. Onko henkilö se, joka sanoo olevansa? Voivatko rahat tai auto jäädä saamatta? Mitä asioita pitikään muistaa hoitaa?
Varovaisuus onkin hyvästä, sillä auto on arvokasta omaisuutta ja kauppahinta on usein vähintään nelinumeroinen. Sudenkuopat on kuitenkin helppo välttää. Nettiauton Fiksulla kaupalla autokaupat sujuvat luotettavasti ja ohjatusti alusta loppuun.
Fiksussa kaupassa ostaja ja myyjä tunnistautuvat sähköisesti, joten kauppakumppanin henkilöllisyys on tiedossa. Auton ja kaupan tiedot kirjataan sähköiseen kauppakirjaan, jonka kumpikin osapuoli allekirjoittaa. Ostaja maksaa kauppasumman varmennettuna maksuna, joka vapautetaan myyjälle, kun auto on luovutettu.
Myyjälle Fiksut kaupat -merkki myynti-ilmoituksessa on mainio tapa viestittää, että tämän auton ostaminen sujuu turvallisesti ja nopeasti. Merkin saa tekemällä varmennetun myynti-ilmoituksen, jolloin ajoneuvo myydään Fiksuna kauppana. Nettiauton Fiksulla kaupalla auto meneekin kaupaksi keskimäärin 30 % nopeammin kuin perusilmoituksella, jossa kaupat tehdään palvelun ulkopuolella.
Ostaja voi pyytää Fiksua kauppaa myös sellaiselta myyjältä, jonka ilmoituksessa ei ole Fiksut kaupat -merkkiä. Fiksut kaupat voi tehdä kaikista autoista, joiden myyjä on auton omistaja.
Lähde: Nettiauton myyntitilastot, 1–8/2024
Also read
-
Autoliikkeitä kiinnostavat yllättävän paljon ajetut käytetyt autot
Autoliikkeitä kiinnostavat yllättävän paljon ajetut käytetyt autot -
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla?
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla? -
Kuukauden myydyimmät käytetyt autot
Kuukauden myydyimmät käytetyt autot -
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo”
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo” -
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa -
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan
-
Nettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu päätelaiteriippumattomaksi: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026 -
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
KoeajotKoeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltäKoeajot -18.12.2025
-
Vantaa150 € -
Tampere160 € -
Jalasjärvi250 € -
JÄÄ AHMA
TampereJÄÄ AHMA
200 € -
Raahe190 € -
Sport Master
SodankyläSport Master
320 €
CAR NEWS
-
Silmitön kaaos baarissa Helsingissä
Silmitön kaaos baarissa Helsingissä -
USA vetää tuhansia sotilaita Saksasta
USA vetää tuhansia sotilaita Saksasta -
Entistä synkempiä pilviä Venäjän yllä
Entistä synkempiä pilviä Venäjän yllä -
Areenalta tehtiin epäilyttävä löytö Britanniassa – Kaikki evakuoitiin
Areenalta tehtiin epäilyttävä löytö Britanniassa – Kaikki evakuoitiin -
Tällainen oli vapputurmassa kuollut ratsastajanainen
Tällainen oli vapputurmassa kuollut ratsastajanainen -
Muotimiljardööri raiskasi naisen
Muotimiljardööri raiskasi naisen -
Iljettävä näky I-junassa iltapäiväruuhkassa
Iljettävä näky I-junassa iltapäiväruuhkassa -
Uusi yo-lakki tuli ja raivo repesi – Näin paljon niitä on myyty
Uusi yo-lakki tuli ja raivo repesi – Näin paljon niitä on myyty