Nämä olivat vuoden 2022 myydyimmät autot
Tietyt ajokit tekivät selkeän poikkeuksen köhivään kaupankäyntiin.
Nettiauto on Suomen vilkkain autojen osto- ja myyntisivusto. Vuonna 2022 sivustolla julkaistiin hieman alle 650 000 autoilmoitusta. Se on vähemmän kuin vuonna 2021, jolloin kauppapaikalla ilmoitettiin yhteensä reilut 700 000 autoa.
Sama ilmiö näkyy myös autojen myyntimäärissä. Nettiauton kautta ilmoitettuja autoja myytiin vuonna 2022 reilut 570 000. Se on lähes 13 % vähemmän kuin edellisvuonna. Samalla autojen mediaanimyyntihinnat nousivat 10 % vuoteen 2021 verrattuna.
“Korona-ajan hyvin vilkkaasta autokaupasta on palattu sitä edeltäneelle tasolle”, Nettiauton liiketoimintapäällikkö Erno Kalalahti sanoo. “Myös alaa edelleen kiusaava uusien autojen saatavuuspula näkyy myyntimäärissä."
Sähkö valtaa tilaa liikenteessä

Sähköautojen kauppa tekee selvän poikkeuksen kokonaisuudessaan yskiviin myyntimääriin. Koko vuoden täyssähkö- ja hybridiajokkien myynti oli runsaat 70 000 autoa. Se on lähes neljännes enemmän kuin vuonna 2021.
Sähköautoilun vakaa kasvu näkyy erityisesti yli 30 000 euron hintaisissa autoissa, sillä sähkö- ja hybridiautot ovat käytettyinäkin keskimäärin uudempia ja kalliimpia kuin polttomoottoriautot. Venäjän hyökkäyssodan seurauksena pilviin hypännyt polttoaineen hinta näkyi keväällä hetkellisenä ostopiikkinä.
“Arvokkaan hintaluokan autojen menekki on ollut reilusti kasvussa, kun edullisten ja keskihintaisten autojen kaupassa tilanne on päinvastainen”, Kalalahti sanoo.
Pelkkää sähköä käyttäviä ajokkeja myytiin tuplasti enemmän kuin aiempana vuonna. Ykköspaikkaa visusti pitävän Teslan mallit vaihtoivat omistajaa yhteensä reilut 5 800 kertaa. Eniten kauppaa tehtiin Model 3:sta. Yksittäisistä malleista myydyin Teslan mallien lisäksi oli Nissan Leaf.
“Kasvulukuja katsoessa täytyy toki ottaa huomioon, että lähtölukemat ovat huomattavasti pienemmät kuin perinteisissä käyttövoimissa. Kun sähköautoja tulee liikenteeseen enemmän, myös kasvuluvut muuttuvat maltillisemmiksi”, Kalalahti huomauttaa.
Vertailun vuoksi, vuodentakainen kasvu 2020–2021 oli yli 70 %, kun nyt ollaan 25 % tienoilla.
Vakisuosikit myyntilistan kärjessä
Ylivoimaisena ykkösenä myytyjen autojen listalla keikkuu jälleen Volkswagen Golf. Kestosuosikin myyntimäärä laski vuoteen 2021 verrattuna noin 16 %, mutta yli 17 000 Golfia vaihtoi silti omistajaa. Keskihinta oli karvan verran vaille 10 000 €. Täyssähköversiota Golfista myytiin 530 kappaletta, yli 40 % enemmän kuin vuonna 2021.
Kakkossijalla on toinen vakio, Mercedes-Benz C reilulla 14 500 myydyllä ajokilla. Kolmantena myydyimmissä on noin 800 pienemmällä määrällä Skoda Octavia. Top 5, johon kuuluvat myös Volkswagen Passat ja Mercedes-Benzin E-sarja, on pysynyt samana useamman vuoden.
“Samat autot ovat parkkeeranneet pysyvästi suomalaisten suosikeiksi”, kommentoi Nettiauton liiketoimintapäällikkö Erno Kalalahti. “Toki automakuun vaikuttaa myös se, että tietyt mallit tunnetaan esimerkiksi käytännöllisinä ja luotettavina perheautoina.”
Perusautojen suosio näkyy myös, kun katsotaan yleisimpiä malleja Traficomin avoimesta tietokannasta. Kärjessä olevia Golfia ja Toyota Corollaa on kumpaakin Suomen teillä yli 100 000, ja Octaviaakin reilut 80 000.
Helpotusta pitkiin toimitusaikoihin
Kärsitäänkö uusien autojen saatavuuspulasta vielä alkavanakin vuonna? Entä miten inflaatio ja yleinen hinnannousu näkyvät autokaupassa?
“Vaikuttaa siltä, että uusien autojen tilanne on pikkuhiljaa helpottamassa”, Kalalahti sanoo. “Vallitseva taloustilanne taas luo monenlaista epävarmuutta, ja se heijastunee autojen hintoihin. Mitään varmoja ennustuksia on kuitenkin mahdotonta tehdä.”
Also read
-
Autoliikkeitä kiinnostavat yllättävän paljon ajetut käytetyt autot
Autoliikkeitä kiinnostavat yllättävän paljon ajetut käytetyt autot -
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla?
Koeajo: Uusi halvempi Tesla Model Y Standard – Mitä saa 40 tonnilla? -
Kuukauden myydyimmät käytetyt autot
Kuukauden myydyimmät käytetyt autot -
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo”
Sini myi Audinsa Baanassa ja yllättyi tarjouksista: “Päätös oli helppo” -
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa
Koeajo: Mazda 6e yllättää hyvässä ja pahassa -
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan
Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid peittoaa katumaasturit ajettavuudellaan
-
Kokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsit
VinkitKokeile AI-pohjaista Hakuapuria – kerro omin sanoin, millaista autoa etsitVinkit -09.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026 -
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
KoeajotKoeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltäKoeajot -18.12.2025
-
Hämeenkyrö80 € -
atrezzo elite
Kuruatrezzo elite
180 € -
Winterpesk f-ice1
KuruWinterpesk f-ice1
100 € -
Jyväskylä750 € -
Lapua180 € -
Hectorra3
PirkkalaHectorra3
150 €
CAR NEWS
-
Paavi ja Trump ilmiriidoissa – Uhkasiko USA paavia?
Paavi ja Trump ilmiriidoissa – Uhkasiko USA paavia? -
Poliisi aloittaa sakottamisen ensi viikolla – Vain tämä voi pelastaa
Poliisi aloittaa sakottamisen ensi viikolla – Vain tämä voi pelastaa -
Ukraina iskee uuteen kohteeseen Venäjää vastaan – Asiantuntija: ”Mehevä maali”
Ukraina iskee uuteen kohteeseen Venäjää vastaan – Asiantuntija: ”Mehevä maali” -
Trump Hormuzinsalmesta: "Tämä ei ole meidän sopimuksemme!" – IL seuraa sotaa
Trump Hormuzinsalmesta: "Tämä ei ole meidän sopimuksemme!" – IL seuraa sotaa -
Zelenskyi kommentoi tulitaukoa – IL seuraa Ukrainan sotaa
Zelenskyi kommentoi tulitaukoa – IL seuraa Ukrainan sotaa -
Pääkirjoitus: Isku 1,5 miljoonalle suomalaiselle, mutta jättipotti valtiolle – Tästä ei nyt uskalleta hiiskua sanaakaan
Pääkirjoitus: Isku 1,5 miljoonalle suomalaiselle, mutta jättipotti valtiolle – Tästä ei nyt uskalleta hiiskua sanaakaan -
Kun Iina oli 25-vuotias, puoliso halusi seksiä päivittäin kolmen vuoden ajan – Vasta vuosia myöhemmin selvisi, mistä todella oli kyse
Kun Iina oli 25-vuotias, puoliso halusi seksiä päivittäin kolmen vuoden ajan – Vasta vuosia myöhemmin selvisi, mistä todella oli kysePLUS -
IS: Joel Harkimolta karu kommentti avioerostaan Janni Hussin kanssa
IS: Joel Harkimolta karu kommentti avioerostaan Janni Hussin kanssa