Kia Ceed Sportswagon - muotovaliona markkinalle
Kia Ceed toimii hyvänä analogiana Kian menestyksekkäälle tarinalle Suomessa. Merkki lanseerattiin vuoden 2004 syksyllä helsinkiläisessä tenniskeskuksessa.
Markkinalle penetroitumisen valttina toimi iso edullinen maasturi Sorento, jonka tennistä seuraavat suomalaiset tunnistivat Andre Agassin vauhdittaman tv-mainoksen aavikkoautoksi. Paljon on lanseerauksen jälkeen vettä virrannut Vantaanjoessa, mutta silti matka top 10 -automerkiksi on ollut hengästyttävän nopea. Nyt Nettiautolla on koeajossa kolmannen sukupolven Kia Ceed, jonka nimestä tiputettiin lanseerauksen yhteydessä heittomerkki.
Ensimmäisen sukupolven Cee’d ei ollut muotovalio. Autossa oli varsin korealainen tunnelma sekä ulkoilmeessä että sisätiloissa. Ajaminen oli, noh, sillä pääsi paikasta a paikkaan b.
Toinen sukupolvi oli jo toista maata, sekä ulkonäkö että tunnelma oli edeltäjää selvästi eurooppalaisempi ja modernimpi. Myös laatuvaikutelma ja ajo-ominaisuudet olivat uudella tasolla. Kakkos-Cee’diä paranneltiin matkan varrella, tarjolle tuli muun muassa nykyaikainen pienen iskutilavuuden (1,0) bensiiniturbo-moottori ja kaksoiskytkin-automaattivaihteisto. Molemmat ovat tarjolla myös uudessa Ceedissä, mutta ei sentään yhdessä.
Autoja myydään ulkonäöllä ja fiiliksellä

Kian arvostettu ja palkittu muotoilujohtaja Peter Schreyer tietää miten autoja nykyään myydään. Aivan oikein, ulkonäöllä. Fiilis on kaikista tärkein ja se on uudessa Kia Ceedissä kunnossa. Auto näyttää modernilta, hyvältä ja tasapainoiselta sekä viisiovisena että koeajossa olevana farmarina. Eikä auton kanssa ole tehty taannoista Volkswagen Golf -virhettä, jossa farmari näyttää takaa eri autolta kuin viisiovinen.
Ohjaamossa tunnelma on nykyaikainen ja laadukas. Kuskin paikalta näkymää hallitsee 8-tuumainen kosketusnäyttö, jossa on mukana peruutuskamera. Ruutu on vakiona auton Business Premium -varustelussa, joka on malliston korkein taso. Hallintalaitteet ovat hyvin käsillä, mutta runsaat nappularivistöt keskellä, vasemmalla ja vaihteenvalitsimen vieressä vaativat opiskelua.
Istuin on asiallinen, mutta ei erinomainen. Koeajoauton etuistuimien nahkaverhoilu on lisävaruste. Pitkä kuljettaja kaipaa lisää pituutta istuinosaan, myös sivuttaistukea voisi olla enemmän. Eniten kuitenkin kaipaa tilantuntua. Kia Ceedissä ei ole tarjolla samanlaista väljyyttä kuin uudessa Ford Focuksessa.
Kia Ceed Sportswagon perheautona
Kia Ceed Sportswagonin tavaratila on isokokoinen, mutta ei jättimäinen. Skoda Octavian lukuihin on matkaa. Lattian alta löytyy mukavasti lisäkapasiteettia pikkutavaroille ja autoon saa kiskojärjestelmän lohkomaan tilaa. Laajennus käy nopeasti tavaratilan vetokahvoista, joista takaselkänojat laskostuvat. Lattiapinta ei ole tasainen, mutta tilaa on toki mukavasti.
Taakse mahtuu hyvin kolme lasta tai kaksi lastenistuinta. Aikuisella on takana ahtaampaa, taakse mahtuu, mutta siellä ei viihdy varsinkaan isokokoisen kuskin ajaessa.
Etuistuimien selkänojissa on verkkotaskut, joihin saa takamatkustajille lehtiä tai muuta pikkutavaraa. Kaikissa ovissa on pienet lokerikot pulloille tai tavaroille.
Kia Ceed Sportswagon ajossa
Kia on parantanut autojensa ajettavuutta kuin sika juoksuaan. Näin on myös uuden Ceedin kanssa, parannusta on tullut verrattuna edeltäjään joka osa-alueella, mutta täydellistä se ei vielä ole.
Ohjauksen tuntuma on edelleen teennäinen, mutta mökkimatkojen onneksi auto kulkee aika kivasti suoraan. Alustassa on pintakovuutta, joka helpottaa, kun kyytiin hyppää koko perhe tavaroineen. Rengashuminaa on monen muun C-segmentin auton tapaan tarjolla jo 60-70 km/h nopeudesta lähtien.
Parasta ajamisessa on hyvän väännön ja riittävän tehon tarjoava 140-hevosvoimainen T-GDI-bensiiniturbo yhdistettynä jouheasti toimivaan DCT7-kaksoiskytkinautomaattiin. Moottorin käytännön ominaisuudet ovat niin hyvät, että kuski kuvittelee ajavansa todellisuutta ruudikkaammalla moottorilla.
Kia Ceed KIA CEED SPORTSWAGON 1,4 T-GDI BUSINESS PREMIUM DCT
LUE MYÖS
-
Kia Ceed SW Plug-in Hybrid - edullinen lataushybridi farmarina
Kia Ceed SW Plug-in Hybrid - edullinen lataushybridi farmarina -
Ceed nousi Kian myydyimmäksi malliksi Euroopassa
Ceed nousi Kian myydyimmäksi malliksi Euroopassa -
J. Rinta-Jouppi aloittaa Kia-jälleenmyynnin Kuopiossa
J. Rinta-Jouppi aloittaa Kia-jälleenmyynnin Kuopiossa -
Kia cee’d GT line – Urheilullinen vain ulkoa
Kia cee’d GT line – Urheilullinen vain ulkoa -
Kia Cee'd GT – Hot Hatch -luokan uusin tulokas
Kia Cee'd GT – Hot Hatch -luokan uusin tulokas -
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Nurmes700 € -
Show-H MWH3
KankaanpääShow-H MWH3
300 € -
Merikarvia100 € -
Cratos
MerikarviaCratos
100 € -
Karvia160 € -
Tesla Model Y VM -21
LaitilaTesla Model Y VM -21
1 390 €
AUTOUUTISET
-
Raaseporin hukkumisturma: Pieni lapsi kuoli vanhempansa kanssa
Raaseporin hukkumisturma: Pieni lapsi kuoli vanhempansa kanssa -
Turismiraivoa seurasi turismiromahdus – Näin asiantuntija kommentoi Kanarian katastrofia
Turismiraivoa seurasi turismiromahdus – Näin asiantuntija kommentoi Kanarian katastrofia -
Viisikymppinen perheenisä sairastaa parantumatonta tautia – Tästä hän huomasi, että jotain on vialla
Viisikymppinen perheenisä sairastaa parantumatonta tautia – Tästä hän huomasi, että jotain on vialla -
Donald Trump nukahti taas? Kuohuttava video leviää
Donald Trump nukahti taas? Kuohuttava video leviää -
Suvivirrestä uusi valitus
Suvivirrestä uusi valitus -
16-vuotias nuori kuoli liikenneonnettomuudessa Lappeenrannassa
16-vuotias nuori kuoli liikenneonnettomuudessa Lappeenrannassa -
Martina Aitolehti on syönyt saman aamupalan jo yli vuoden ajan: ”Täydellinen”
Martina Aitolehti on syönyt saman aamupalan jo yli vuoden ajan: ”Täydellinen” -
Mies raiskasi lapsen McDonald'sin vessassa Tampereella
Mies raiskasi lapsen McDonald'sin vessassa Tampereella

