BMW:n tytäryhtiö Mini on tehnyt saksalaisomistuksessa ollessaan, eli viimeisen liki neljännesvuosisadan ajan pieniä, hauskoja ja hieman enemmän premiumiin kuin kansanautoon kallistuvia tuotteita.
Valmistajan riemukkain tuote on ollut viimeisten vuosien ajan täyssähköinen Cooper SE, eli perus-Minin pohjalle tehty kaupunkiraketti.
Muista pienistä sähköautoista se on tosin eronnut siinä, että autosta on löytynyt todelliset ajo-ominaisuudet. Sen tekniikka on ollut lainaa BMW i3S:stä, ja tuon paketin 184 hevosvoimaa on taannut hillittömän hauskan ajokokemuksen.
Samaan aikaan Minin suurempi, jo kohtalaisesti perhekäyttöön sopiva Countryman on ollut polttomoottorikäyttöinen tai lataushybridi. Nyt tarjolle tulee täyssähköinen ja kokonaan uusi Countryman.
Edeltäjänsä tavoin sekin lainaa BMW-tekniikkaa, mutta nyt laina osuu iX1:seen, ei enää 2-sarjan tila-autoon. Toki Countrymania on tarjolla edelleen myös bensiinimoottorilla sekä etuvetoisena täyssähkönä, mutta malliston kiehtovin tuote on silti täyssähköinen nelivetopainos.
Maksimpi Mini
Countryman SE All4 liikkuu 64,6-kilowattituntisen akun avittamana, ja kahden, yhteensä 313-hevosvoimaisen sähkömoottorin turvin.
Pikalatausvauhti ei ole paperilla kovin kaksinen, sillä Mini ilmoittaa sen suurimmaksi tehoksi 130 kW. Toisaalta, reilun 60 kilowattitunnin akun lataus ei kovin pitkään tuollakaan vauhdilla ota aikaa, ja 10-80 prosentin lataukseen ilmoitetaan kuluvan 29 minuuttia.
Minin latauskäyrä pysyy myös kohtalaisen korkeana vielä melko täydelläkin akulla, joten sinänsä näennäisen matala piikkiteho ei ole lopulta kovin suuri ongelma.
Kauppakeskuksista ja pikaruokapaikkojen pihalta Countryman imuroi vakiona sähköä 11 kilowatin teholla. Auto on mahdollista tilata myös 22-kilowattisella sisäisellä laturilla, mutta siitä joutuu maksamaan pakettihinnan muiden varusteiden ohella, halvimmillaan 6150 euroa. Toki tuolla rahalla saa sitten panoraamakattoa, langattomia puhelinlatureita ja muuta vastaavaa varustetta.
Omaa sukua baijerilainen
Minin BMW-sukuisuus ei sinänsä tule yllätyksenä, ei tietenkään uusimmankaan Countrymanin kohdalla.
Kyseessä on lähtökohtaisesti pieni katumaasturimainen tuote. Uuden Countrymanin korin mittasuhteet ovat nyt lähempänä BMW:tä kuin edeltävän sukupolven kohdalla, joka taas nojasi enemmän minimäiseen suuntaan.
Tilaa Countrymanista löytyy. Takapenkki tuntuu väljemmältä kuin edeltäjässä, samoin selkeämuotoinen tavaratila on väljempi kuin ennen.
BMW:n suoraviivainen, modernistinen sisustus on tosin sitten väistynyt Minin tapauksessa. Countrymanin kojelaudan asettelu ottaa edelleen vaikutteita alkuperäisestä 1950-luvulla julkaistusta Ministä ison, pyöreän keskinäytön suhteen.
Nyky-Mineistä on karsittu kuljettajan edessä oleva fyysinen mittaristo pois, mutta onneksi se on korvattu HUD-näytöllä. Tai ainakin sen tapaisella, sillä HUD ei heijasta mitään tuulilasiin tai sen korkeudelle, vaan erikseen ylös nouseva lasi jää alemmas, siihen missä normaali fyysinen mittaristo olisi.
Kaukana mikroautosta
Minit olivat melko pitkään, varsinkin kireämpinä versioina hyvin tarkkoja ja nautinnollisia ajettavia, jo ennen kuin merkki nosti markkinointinsa keihäänkärjeksi ajettavuuden jota se kutsuu itsekin ”go-kart-tyyppiseksi”.
Eli mikroautomaiseksi, vaikka tuon termin käyttö kadulle rekisteröitävistä autoista pitäisi olla yhteisellä sopimuksella kielletty, paitsi Lotus 7:n kohdalla.
Onneksi tuota termiä ei käytetä korkeahkon Countrymanin kohdalla Minin omissa materiaaleissa.
Tilanne on sinänsä hieman ristiriitainen. Ensimmäisen sukupolven Mini Cooper SE oli aikanaan hauskin ja riemukkain täyssähköauto mitä markkinoilla oli tarjolla, eikä nyt toisen sukupolven täyssähkö-Cooper jää sille oikeastaan yhtään, ainakaan väkevämpänä SE-versiona.
Tämä asettaa Mini-asiakkaalle tietynlaisen odotusarvon siitä miltä auton pitäisi tuntua, mutta kun se ei tunnu.
Arkisen tavallinen
Countrymanin 313 hevosvoimaa ja vanhat urheiluautot mennen-tullen pesevä kiihtyvyys ovat toki kivoja, mutta jo aikalailla nähtyjä juttuja tämän tyyppisissä sähköautoissa.
Countryman tosin, sähköautoille epätyypillisesti vikuroi ja vetelee hieman paikaltaan tapahtuvassa täyskaasukiihdytyksessä, mikä olisi tyypillistä tehokkaalle etuvetoautolle mutta myös hieman epätavallista täyssähköiselle nelivetoautolle.
Maantieajossa tai nurkkapyörityksessä ei kuitenkaan paljastu mitään erikoista tai huolestuttavaa. Countryman käyttäytyy ja toimii kuten moni muukin tämän kokoluokan täyssähköinen katumaasturi.
Mikä tietysti on odotettava juttu, tällaiselta autolta mutta sellaista mitä Miniltä ei välttämättä ole valmis odottamaan.
Sähkökulutus pysyy kohtuullisella tasolla. Tehdas kertoo WLTP-arvoksi varustelusta riippuen 16,8-18,5 kWh sadalla kilometrillä. Maltillisessa maantieajossa Minin oma järjestelmä asettuu osoittamaan reilun 16 kilowattitunnin lukemaa, mutta moottoritiellä korkeus ja otsapinta-ala vaativat veronsa.
Silti, kesäisellä moottoritiellä, reippaassa ajossa kulutus asettuu 21,7 kWh:n tietämiin, taajamapyöritys osuu sitten näiden kahden ääripään väliin. Kulutus ei ole erityisen matala moottoritiellä, pikemminkin normaalia tasoa, mutta yhdistelmäkulutus on auton korkeus huomioiden jopa hyvä.
Ohjelmistossa puutteita
Mini kertoo suurimman osan tiedoistaan pyöreällä keskinäytöllä. Se on ilmeeltään yhtä moderni kuin itse autonkin. Lisävarusteena autosta löytyvä Mini Experiences -toiminto tarjoaa napinnäpäyksellä vaihtelua tunnelmaan, jolloin myös tuon mittariston ilme, värit ja fontit vaihtuvat.
Hauskin niistä lienee norsunluunvärisen taustan tarjoava perinnemoodi, joka tuo analogisen oloisia viisarimittareita palkki- ja digitaalimallien tilalle. Suurin osa auton toiminnoista täytti odotukset viikon aikana, eikä bugeja tullut mainittavasti vastaan.
Paitsi yksi, joka kenties saattaa olla ajatusvirhe autoa koodanneilta.
Countrymanissa on monien nykyautojen tapaan raivostuttava ylinopeusvaroitin, joka aloittaa piippauskonsertin jo yhden kilometrin ylityksestä. Kuten kaikissa muissakin autoissa, myös Coutrymanissa tuon varoituksen pystyy kytkemään pois päältä.
Paitsi että jostain syystä se ei onnistu lainkaan, jos auton vakionopeudensäädin ei ole päällä. Kun tässä tapauksessa perinteinen ei-adaptiivinen säädin on päällä, voi sen asetetun nopeuden näytön kohdalta keskinäytöstä saada esiin ruudun josta varoitus kytketään pois.
Mutta kun vakionopeudensäädin ei ole päällä, tuota toimintoa ei löydy mistään, eikä sitä ollut löytänyt myöskään maahantuojan edustaja autosta, asiasta kysyttäessä. Voisiko kyse olla niinkin hölmöstä päätöksestä, että luomuna ajettaessa Mini haluaa varoitella kuskia ylinopeudesta, mutta vakionopeudensäätimen kanssa asialla ei ole niin väliä?
Tämän ymmärtäisi auttavasti siinä tilanteessa jos kyseessä olisi automaattisesti nopeusrajoitusten muutokset huomioiva älykäs vakionopeudensäädin, mutta kun ei ole.
Kannattaako ostaa?
Mini on ollut jo pitkään lähtökohtaisesti automerkki, jonka tuotteet eivät suoraan kilpaile saman kokoluokan tuotteiden kanssa. Se on lievästi premiumiin kallistuva, pieni design-tuote joka on enemmän tyyliesine kuin pelkkä paikasta A paikkaan B vievä arkiharmaa kulkine.
Uuden sukupolven Countryman kuitenkin hilaa Miniä enemmän sen arkiharmaan tuotteen suuntaan. Se ei ole järin Mini, ei kokonsa, luonteensa tai ajettavuutensa puolesta.
Se on ihan hyvä tämän kokoluokan katumaasturi, mutta ei erityinen. Ja mikä pahinta, sen kovin kilpailija taitaa löytyä omasta leiristä, BMW:n iX1 kun maksaa saman verran, tarjoaa samat ominaisuudet mutta näyttää monta kertaluokkaa arvokkaammalta autolta.
