Mercedes-Benz S500L: Loistoristeilijä kuivalla maalla
Mersun uusi S-sarjalainen asettaa matkustusmukavuudelle uudet normit.
Mercedes-Benzin S-sarja on koko olemassa olonsa ajan edustanut autoilualan ehdotonta huippua ja kehityksen kärkeä. Se on perinteisesti ollut malli, jonka kautta uudet innovaatiot uitetaan automaailmaan valtavirtaan.
Tällä kertaa S-sarja ei tuo markkinoille airbagin, ABS-jarrujen tai vakionopeudensäätimen kaltaista vallankumouksellista tekniikkaa. Listan kaksi viimeistä tuotiin varustetta tuotiin markkinoille S-sarjan kautta jo niinkin aikaisin kuin vuonna 1978.
Vaikka uusia teknisiä mullistuksia saadaan odottaa vielä hetki, ei se tarkoita sitä etteikö S500 saisi muita vaikuttamaan harrastelijoiden puuhastelulta. Uusi ”ministerimersu” on kärry, jonka ratin takana kuski pääsee maistamaan sitä millaista autoilu voi mukavimmillaan olla.
Lämminkivihierontaa ajon aikana

Koeajoversion varusteluettelo on pitkä, mutta sen laajuuden voi kuitata kertomalla vain sen, että S:n etupenkeistä löytyy mm. lämminkivihieronta. Tarjolla on peräti kuusi erilaista hierontaohjelmaa.
Hieronta ei luonnollisesti korvaa ammattilaisen suorittamaa lihashuoltoa, vaan sen tarkoituksena on osoittaa, että S:n ratissa kuljettaja on kuningas. Hieronta on enemmänkin kevyttä sivelyä, mutta esimerkiksi lämpöä tuottavat hierontaohjelmat ovat ihan oikeastikin mukavia.
Kuskin penkki on kaikin puolin kuin taideteos. Sen on valtaistuin, jolta kuivan maan valtamerilaivaa ohjataan myrskyssä ja tyynellä. Asentoa voi muokata loputtomiin ja aktiivinen penkki tukee kuskia sporttisemmassa kyydissä.
Aktiivisen penkin ajatuksena on tukea kuskia mutkissa painamalla sivutukea käännöstä vastakkaisesta suunnasta. Kun kuski kääntää vasemmalle, tukee penkki oikealta puolelta, eikä ohjastaja tällöin heilu penkissään.
Takapenkillä ei tarvitse tinkiä tilasta
Sisusta on muutenkin tehty pieteetillä. Penkkien tikkaukset poikkeavat valtavirrasta ja vaalean ja tumman nahan yhdistelmä tuo mieleen Rolls Roycen kaltaiset superkalliit luksusautot.
S500L:n mukavuus ei onneksi rajoitu vain kuskin penkille, sillä usein tämän kaltaisen auton tärkein ihminen viettää aikaansa pääasiassa takapenkillä. Mercedesin tapauksessa takapenkkiläisen ei tarvitse tinkiä tiloista eikä luksuksesta.
Lang-mallissa sisätilat on pyritty tekemään mahdollisimman hulppeiksi ja tilaviksi, mikä tarkoittaa auton kokoon suhteutettuna melko pientä tavaratilaa. Mukaan tosin mahtuu parin viikon ulkomaanmatkalle tarvittavat tavarat, joten napina sikseen.
Takajakkarat säätyvät tarvittaessa lähes makuutasoon ja aikaansa voi viettää katselemalla TV:tä kahdesta erillisestä näytöstä. Oma ilmastointi kuuluu luonnollisesti asiaan.
Jalopuuta ja kaunokirjaimia
Sisusta on täynnä hienoja yksityiskohtia. Ohjaamo vilisee jalopuuta ja kaunokirjaimilla tyyliteltyjä Mercedes-Benz –tekstillä varustettuja laattoja. Jokaisesta yksityiskohdasta käy ilmi, että S-sarja on parasta mitä MB:n tehtaalla on tarjota.
Vastaavia varusteita ja yksityiskohtia tavataan lähinnä autoissa, joiden hintalaput alkavat puolen miljoonan taalan kohdilta. Eihän S500 sekään ole halvimmasta päästä, mutta lähtöhinta normaalimittaiselle S:lle on vaivaiset 123 000€.
Toki laajemmin varustellun L-version hinta lähentelee helposti 200 000€;n rajapyykkiä. Kallein versio S 63 AMG kustantaa sen sijaan 265 000€, mutta siihen rahaan suorituskykykin on riittävä, sillä hevosvoimissa mitattuna ruutia on maireat 585 hevosvoimaa.
Maybach-tunnelmaa
Ulkonäön suhteenkaan ei ole moitittavaa, vaikka herrasmiesmäinen muotoilu jakaa toki mielipiteitä. Uudessa S:ssä on aimo annos Maybach-tunnelmaa ja edellisistä kehitysversioista tunnistettavia piirteitä.
Koeajoversio on S500L, mikä tarkoittaa 4,6-litraisella V8-koneella varustettua pidempää mallia. Sen vaihteisto on automaatti ja tehoa kahdeksansylinterinen motti tuottaa 455 hevosvoimaa.
Reippaat 450 kaakkia on kunnioitettava lukema, eikä Mersun ratissa juuri jaksa kaivata AMG-version tuomaa lisäruutia. Suorituskykyä nimittäin riittää iloisesti kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kookas S500L piirtää vanaa tien pintaan mikäli kuski näin mielii.
Yli 2000 kiloa painava limppu ponkaisee viivalta isoon ykköseen 4,8 sekunnissa, mutta mikäli tämäkään ei riitä, tekee AMG 63 L saman tasan 4 sekuntiin. Kiihtyvyys herättää kanssa-autoilijoissa kummastusta, sillä kookkaan Mersun ei odottaisi poistuvan paikalta näin rivakasti.
Superauto vai luksuslaiva?
Ajettavuus on parasta mitä automaailmassa on tarjolla. Ohjaustuntuma on erinomainen, vaikka se onkin tehostettu elektroniikalla kevyeksi. S500 on suuntavakaa laite, eikä sitä tarvitse ohjailla turhaan.
S500L on mielenkiintoinen yhdistelmä mukavakyytistä luksusautoa ja reippaalla suorituskyvyllä varustettua superautoa. Rata-ajoa silmällä pitäen S:n ulkoilutukselle ei ole sen kummempia esteitä, mutta kookas auto ei luonnollisesti ole sieltä ketterimmästä päästä.
Mercedes-Benz S500L:stä on mahdotonta löytää mitään moitteen sijaa, sillä jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu. Sisätilat ovat uskomattoman mukavat, suorituskykyä löytyy eikä ulkonäkökään jätä kylmäksi.
Uutta S:ää ei voi moittia edes hintansa puolesta, sillä varustelutaso on jo hinnat alkaen –mallissa kohdallaan. Pitkästi yli 100 000€:n auto ei tietenkään ole tavallisen työläisen ulottuvissa, mutta luksusautoluokassa hinta on kohtuullisuuden rajoissa.
Tuomas Rajala
Kehuja: laatu, yksityiskohdat, ulkonäkö, suorituskyky, varustelu
Parantamisen varaa: -
Mercedes-Benz S
LUE MYÖS
-
Mercedes-Benz S400D – The Edustusauto
Katso video Mercedes-Benz S400D – The Edustusauto -
Koeajo: Mercedes-Benz räväyttää kaikki kortit uusiksi CLA-sähköautolla
Koeajo: Mercedes-Benz räväyttää kaikki kortit uusiksi CLA-sähköautolla -
54 miljoonan halpis
54 miljoonan halpis -
Koeajo: Mercedes-Maybach EQS on kuin pyörillä kulkeva loistojahti
Koeajo: Mercedes-Maybach EQS on kuin pyörillä kulkeva loistojahti -
Koeajo: Benz Patent-Motorwagen - Kuluttaa enemmän vettä kuin bensiiniä
Koeajo: Benz Patent-Motorwagen - Kuluttaa enemmän vettä kuin bensiiniä -
Koeajo: Mercedes-Benz Vito on luksustyökalu paremmalle putkifirmalle
Koeajo: Mercedes-Benz Vito on luksustyökalu paremmalle putkifirmalle
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Mercedes-Benz W257 C257 CLS
LaitilaMercedes-Benz W257 C257 CLS
1 090 € -
Audi A6 C7 Allroad
LaitilaAudi A6 C7 Allroad
1 490 € -
Mercedes-Benz W213 E-sarja
LaitilaMercedes-Benz W213 E-sarja
1 990 € -
Radial
PuolankaRadial
250 € -
Mercedes Benz W447 Vito
LaitilaMercedes Benz W447 Vito
890 € -
Savonlinna420 €
AUTOUUTISET
-
Kotkassa varaudutaan vakavaan uhkaan – ”Ei kukaan osannut kuvitella”
Kotkassa varaudutaan vakavaan uhkaan – ”Ei kukaan osannut kuvitella” -
Gran Canaria kiinni
Gran Canaria kiinni -
Hittiartistin pikkuhousut vilahtivat lateksiasun alta – ”Nännikorut” kiinnittivät huomion
Hittiartistin pikkuhousut vilahtivat lateksiasun alta – ”Nännikorut” kiinnittivät huomion -
Jos mökiltäsi löytyy tällainen maljakko, älä missään nimessä anna sitä pois – Arvo jopa 4000 euroa
Jos mökiltäsi löytyy tällainen maljakko, älä missään nimessä anna sitä pois – Arvo jopa 4000 euroaPLUS -
Tähän uusi ministeri aikoo puuttua: "Se on häpeäpilkku"
Tähän uusi ministeri aikoo puuttua: "Se on häpeäpilkku" -
Jari Hakkarainen on kuollut
Jari Hakkarainen on kuollut -
Onko tässä uusi Kanaria? Tarjolla varma aurinko ja olutta eurolla
Onko tässä uusi Kanaria? Tarjolla varma aurinko ja olutta eurolla -
Perhesurmasta syytetty, 23, huusi hätänumeroon
Perhesurmasta syytetty, 23, huusi hätänumeroon

