Vuoden Auto Suomessa 2019 Ford Focus - kehuttu ajettavuus testissä Auto 2018 -tapahtumassa
Nettiauto oli paikalla Auto 2018 -tapahtuman koeajotilaisuudessa ja hyppäsi uuden Ford Focuksen koeajaneen kuopiolaiskaksikon kyytiin.
Auto 2018 -koeajoreitti kulkee Pasilasta Mäkelänkadulle, jota pitkin edetään Tuusulanväylälle. Oulunkylän liittymästä koukataan takaisin samaa reittiä Pasilaan. Reitti on napakka, mutta sen verran pitkä, että autoon saa hyvän tuntuman.
Odotukset

Koeajokaksikon odotukset ennakkoon olivat aika samanlaiset. Pekka Väisänen ajaa uudella Ford Mondeolla, Jari Puhakka luottaa Audiin.
- Fiilis on odottava. Tutkitaan mihin uusi Focus pystyy, Pekka tuumii.
Focuksella aiemmin ajanut Jari Puhakka istuu taakse ja Ford-mies Pekka aloittaa ajamisen.
Ajossa ensimmäinen huomio molemmilla herrasmiehillä on toisen sukupolven 1,5-litraisen kolmisylinterisen 150-hevosvoimaisen Ecoboost-bensaturbon pörinä, joka ST-Line-varustellussa koeajoautossa on sporttisen kuuluva.
Kyydissä mukana oleva Fordin tuotepäällikkö Dino Singh esittelee matkalla auton ominaisuuksia ja vastaa kysymyksiin.
- Uudessa Ecoboost-moottorissa on myös sylinterin lepuutustoiminto eli yksi kolmesta sylinteristä lepää, kun ajetaan rauhallisesti. Tämä säästää polttoainetta, Singh kertoo.
- Tilat ovat selvästi kasvaneet, edessä on hyvin tilaa joka suuntaan, Pekka havainnoi.
- Kuskin takana on myös hyvin tilaa täysikokoiselle matkustajalle, mutta kolmen ison aikuisen kanssa olisi tiiviimpää, Jari komppaa takaistuimelta.
Messukeskuksella kuskin vaihtuu ja Jari pääsee kokeilemaan uuden Focuksen paljon kiitosta saaneita ajo-ominaisuuksia.
Minkälainen oli koeajokaksikon fiilis testin jälkeen?
Pekka Väisänen, Kuopio:
- Kokemus oli hyvä. Ainoa oli moottorin ääni, joka tuntui Mondeon jäljiltä vähän kovalle, mutta ehkä siihenkin tottuisi.
Minkälainen fiilis jäi uuden Focuksen ajettavuudesta?
- Ajettavuus on hyvä, samoin ajoasento, joka löytyy helposti. Myös näkyvyys on hyvä, ja hallintalaitteet ovat kivasti esillä. Kaikin puolin hyvä.
Nousiko jo ominaisuus esiin? Yllättikö jokin?
- Koeajoauton teho ja automaattivaihteiston käyttäytyminen oli tosi hyvää.
Jari Puhakka, Kuopio:
- Ajoasento ja penkki olivat tosi hyviä sekä kokonaisuudessaan ajettavuus oli erinomainen. Tilat olivat hyvät. Kokonaisuutena positiivinen tapaus. Verrattuna Audiin ohjaus on Fordissa parempi, mutta Audin alusta päihittää ainakin tämän hieman pintakovan ST-Line-varustellun Focuksen. Eli jos vaihdan Focukseen, valitsen jonkun toisen varustevaihtoehdon.
Lue myös Nettiauto.comin koeajojuttu Ford Focuksesta
LUE MYÖS
-
Ford Focus Active Wagon - mökkiteiden perusfarmari
Ford Focus Active Wagon - mökkiteiden perusfarmari -
The race was bad but car was good – kokematon ratakuljettaja meets Ford Focus ST
The race was bad but car was good – kokematon ratakuljettaja meets Ford Focus ST -
Ford Focus Active – Mökkiläisen unelmafarkku
Ford Focus Active – Mökkiläisen unelmafarkku -
Ammattilaisen valinta - Ford Focus Wagon
Jutut MAINOSAmmattilaisen valinta - Ford Focus Wagon -
Ford Focus - hyvä, parempi, paras
Katso video Ford Focus - hyvä, parempi, paras -
VideoCheck - video autosi huollosta
VideoCheck - video autosi huollosta
-
Koeajo: Suzuki eVitara on edullinen neliveto, jonka latauksessa riittää parannettavaa
KoeajotKoeajo: Suzuki eVitara on edullinen neliveto, jonka latauksessa riittää parannettavaaKoeajot -08.10.2026 -
Koeajo: Škoda Peaq vakuuttaa tilalla ja tekniikalla
KoeajotKoeajo: Škoda Peaq vakuuttaa tilalla ja tekniikallaKoeajot -29.09.2026 -
Fiksut kaupat on turvallinen tapa ostaa ja myydä auto yksityishenkilöiden kesken
JututFiksut kaupat on turvallinen tapa ostaa ja myydä auto yksityishenkilöiden keskenJutut -21.09.2026
-
Contact 2
RaaseporiContact 2
300 € -
Joensuu140 € -
Hankook Winter Pike RS2
RaaseporiHankook Winter Pike RS2
150 € -
Nummela260 € -
Vantaa65 € -
IceContact 2
LahtiIceContact 2
60 €
AUTOUUTISET
-
Lopullinen ennuste: Näin USA:n vaaleissa käy
Lopullinen ennuste: Näin USA:n vaaleissa käy -
HS: Hallitus aikoo kieltää pienenkin kalanmyynnin
HS: Hallitus aikoo kieltää pienenkin kalanmyynnin -
Naapurin naisella meni vati nurin – Pariskunta sai tuta verhokoston aamuisin
Naapurin naisella meni vati nurin – Pariskunta sai tuta verhokoston aamuisin -
Teknomiljonääri perheineen kuoli – Tämä tiedetään Floridan lentoturmasta
Teknomiljonääri perheineen kuoli – Tämä tiedetään Floridan lentoturmasta -
Lääkäreiltä suora kanta influenssarokotteeseen: ”Aivan toisen vaarallisuusluokan tauti”
Lääkäreiltä suora kanta influenssarokotteeseen: ”Aivan toisen vaarallisuusluokan tauti” -
Yhdeksän kuoli lento-onnettomuudessa – Lenny Kravitz on elossa
Yhdeksän kuoli lento-onnettomuudessa – Lenny Kravitz on elossa -
Kalle Rovanperä palaa MM-ralliin!
Kalle Rovanperä palaa MM-ralliin! -
Donald Trump lyttäsi Oscar-palkitun näyttelijän: "Hän on idiootti"
Donald Trump lyttäsi Oscar-palkitun näyttelijän: "Hän on idiootti"

