Kia Stonic – Minä olen muotitietoinen
Kia Stonic on piskuinen katumaasturi, joka heiluu trendien aallonharjalla. Nätti pikkuauto ilahduttaa hinta-laatu-suhteella.
Se, että Kia julkaisee Stonicin kaltaisen pienen katumaasturin ei ole kovin suuri yllätys. Pienten crossovereiden menekki on maailmalla suurta ja sekä kuluttajien että valmistajien kiinnostus on tietyllä tapaa kutistunut Qashqai-luokasta pykälää pienempään.
Stonicille ei ole hankalaa löytää kilpailijoita. Kolmikko, johon sitä tullaan syystäkin vertaamaan koostuu yhdestä korealaisesta ja kahdesta saksalaisesta automallista. Hyundai Kona, VW T-Roc, Seat Arona ja Kia Stonic ovat kuin samasta puusta veistettyjä.
Koko nelikko mahtuu keskenään niin pitkälti samaan muotoilulliseen muottiin, että niitä on sadan metrin päästä hyvin hankala erottaa toisistaan. Kaikki ovat kylkilinjaltaan korkeita ja mittojaan massiivisemman oloisia malleja.
Maitopurkkiturbosta sata hepoa

Myös tekniikka on yhteneväistä. Halvimmat versiot ovat piskuisilla bensaturboilla varustettuja ja tuottavat reilut sata hevosvoimaa. Kia Stonicin kohdalla mylly on 3-sylinterinen ja 998-kuutioinen T-GDI. Maitopurkkimoottori tuottaa manuaaliversiona tasan 100 hevosvoimaa ja automaattina koneesta napataan 20 hevosta lisää.
Vääntömomentti on molemmilla vaihteistoilla sama 171 Nm, joka luovutetaan peliin laajalla kierrosalueella 1500-4000. Kone on melko tyypillinen nykymoottori, jollaista tavataan lähes kaikissa pienemmissä automalleissa.
Kolmemukinen moottori ei tänä päivänä ole enää kummajainen, vaan hiljalleen siitä on muodostumassa standardi pikkuautojen voimanlähteeksi. 100 hevosvoimaa ei ole paljon, mutta sillä kyllä kuljettaa pientä autoa kohtuullisen hyvin. Mikään tehopakkaus se ei ole ja tehonnälkäisen kannattaakin miettiä muita vaihtoehtoja.
Stonicia on saatavilla myös Kian 1,6-litraisella diesel-moottorilla, jonka lukemat ovat 110 hevosvoimaa ja 260 Nm. Mikään raketti tuokaan mylly ei ole.
Bensamoottorisen ja manuaaliaskilla varustetun Kia Stonicin 0-100 km/h lukema painuu lähemmäs 12 sekuntia manuaalina, mutta oikeastaan sillä ei ole kovin suurta merkitystä. Se kiihtyy sataseen. Piste. Voimakas kaasun lattiaan polkaiseminen ei vaikuta asiaan, sillä kapasiteetti on kovin rajallinen.
Kia Stonic Kia Stonic 1,0 T-GDI 100 HV M5:
Also read
-
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä
Koeajo: Kia EV4 Fastbackin muotokieli saa kilpailijat näyttämään eiliseltä -
Koeajo: Yllätys koreasta - uusi Kia K4 tuo perinteisen polttomoottoriauton vuoteen 2025
Koeajo: Yllätys koreasta - uusi Kia K4 tuo perinteisen polttomoottoriauton vuoteen 2025 -
Koeajo: Kia EV4 on järkevä ja käytännöllinen sähköauto suomalaiseen makuun
Koeajo: Kia EV4 on järkevä ja käytännöllinen sähköauto suomalaiseen makuun -
Koeajo: Kia Sorento – Hyvä katumaasturi muuttui entistä paremmaksi
Koeajo: Kia Sorento – Hyvä katumaasturi muuttui entistä paremmaksi -
Kia Ceed SW Plug-in Hybrid - edullinen lataushybridi farmarina
Kia Ceed SW Plug-in Hybrid - edullinen lataushybridi farmarina -
Koeajo: Kia Niro EV - tilaa, taloudellisuutta ja toimintamatkaa
Koeajo: Kia Niro EV - tilaa, taloudellisuutta ja toimintamatkaa
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Mercedes Benz W447 Vito
LaitilaMercedes Benz W447 Vito
890 € -
Savonlinna420 € -
Kouvola540 € -
ContiVikingContact 6
MikkeliContiVikingContact 6
600 € -
Ilmajoki200 € -
Nurmijärvi180 €
CAR NEWS
-
Ylilääkäri: Tämä tauti leviää taas – Syynä ihmisen typeryys
Ylilääkäri: Tämä tauti leviää taas – Syynä ihmisen typeryys -
Helsingin Allas Pool puretaan – Tämä tulee tilalle
Helsingin Allas Pool puretaan – Tämä tulee tilalle -
Soita heti 112, jos näet tällaisen miehen
Soita heti 112, jos näet tällaisen miehen -
Helena Rannalta tiukkaa tekstiä Sergei Lavrovista: ”Nautin kirjoittaessani vastausta”
Helena Rannalta tiukkaa tekstiä Sergei Lavrovista: ”Nautin kirjoittaessani vastausta” -
Teneriffalla kehotettiin tappamaan turisteja
Teneriffalla kehotettiin tappamaan turisteja -
Suomalainen erikoislääkäri laittoi merkille hurjia asioita Trumpin voinnissa – ”Tätä näyttäisi olevan Trumpissa paljon”
Suomalainen erikoislääkäri laittoi merkille hurjia asioita Trumpin voinnissa – ”Tätä näyttäisi olevan Trumpissa paljon”PLUS -
Näkökulma: Erikoisjoukot-finaali jätti kyseenalaisen vaikutelman
Näkökulma: Erikoisjoukot-finaali jätti kyseenalaisen vaikutelman -
Turkulaismiehen ruumis virui 2,5 kuukautta parvekkeella
Turkulaismiehen ruumis virui 2,5 kuukautta parvekkeella

