Pikakoejossa Volkswagen ID4 – Sähköpanokset kovenee
Volkswagen ID4 haluaa sähköautopiirien kansanautoksi. Näin hyvällä tuotteella se tuskin jää pelkäksi haaveeksi.
Nettiautolle tarjoutui mahdollisuus ajaa lyhyt koeajo myöhemmin keväällä markkinoille saapuvalla ID4:llä. Se on yksi sähköautomarkkinoiden kiinnostavimpia uutuusmalleja.
Volkswagenin matka sähköautomarkkinoille on ottanut hieman pidemmän aikaa, kun olisi voinut toivoa. Kun Volkkari vasta kehitteli omaa sähköautomallistoaan, ehti markkinoille tulle iso liuta muiden valmistajien täyssähköautoja.
Siitäkin huolimatta Volkswagenin ID-perheestä odotetaan ensimmäisiä oikeasti suuren volyymin sähköautoja. ID4 on jatkoa jo aiemmin julkaistulle ID3:lle. Nelonen on pykälää kookkaampi kuin kolmonen ja soveltuu siksi paremmin perheautoksi.
Ulkomitoiltaan ID4 on kutakuinkin katumaasturimalli Tiguanin kokoluokkaa. Ulkokuoressa on myös tiettyä samankaltaisuutta. Sisätiloiltaan ID4 on kuitenkin hieman reilumpi ja ennen kaikkea modernimpi ja tyylikkäämpi.
Erinomainen voimalinja

Koska kyseessä on saksankielinen versio, jää valikoiden tarkempi analyysi pidempään koeajoon, mutta valikot tuntuvat ensikosketuksella hieman sekavilta. Keskikonsolin päällä oleva kosketusnäyttö tuntuu tahmealta, mutta täytyy muistaa, että kyseessä on softaltaan ja muutenkin demoversio.
Voimalinja tuntuu juuri niin hyvältä kuin toivoa saattaa. Voimaa on riittävästi ja itse asiassa keliin ja rengastukseen nähden jopa liioitellusti. Koeajon aikana alla pyörivät Keski-Euroopan kitkat, joten pito ei ollut ihan sillä tasolla kuin rehdeillä talvirenkailla.
Moottorista ei rengasvalinnan vuoksi saa ihan kaikkea potentiaalia irti, mutta näinkin käy selväksi, että tehon puutteesta ID4:ää ei voi syyttää. Sähkömoottori tuottaa 204 hv tehot ja valmistajan ilmoituksen mukaan 0-100 km/h kiihdytyksestä selviydytään 8,5 sekunnissa.
Koeajettu 1st edition -versioon on ladattu kaikki mitä ID4:ään on mahdollista saada. Penkit ovat nahkaa ja alcantaraa ja etuistuimissa on hierontatoiminto. Vakionopeudensäädin on adaptiivinen ja tuulilasiin heijastellaan infot HUD-näytöllä. HUD muuten tuo mukaan annoksen lisättyä todellisuutta, sillä se tuo kuljettajan näkökenttään lumen alle peittyneet ajoratamaalaukset. Tämä on kuin noituutta.
Vetokoukku sähköautossa
Peräkärryn vedosta haaveileville loistava varuste on myös vetokoukku, jota ei ihan jokaisesta sähköautosta tätä nykyä löydy. Yksi este sähköautolle on täten poistunut.
ID4:n kyyti on hiljaista, vakaata ja helppoa. Volkswagen on selvästi panostanut ajokokemukseen, sillä ajaminen ei voisi juuri helpompaa olla. Jarruenergian talteenotto ja moottorijarru säätyvät ajomoodin mukaan. Eco-asennolla ID4 rullaa pidempään ja dynaaminen asento jarruttaa reippaammin silloin kun jalka nostetaan kaasulta.
Pikaisen koeajon perusteella ID4:ssä on valtava potentiaali olla polttomoottoriauton korvaaja yhdä useammalle. Mukavan kokoinen (77kW) akku, pitkä toimintamatka ja 125 kW pikalataus ovat sen ehdottomia valtteja.
Koeajettu 1st Edition Max -malli maksaa hulppeat 59 000, mutta Pure-perusversion hinta tulee jäämään arvion mukaan 38 000 euroon.
Tuomas Rajala
Volkswagen ID.3 Volkswagen ID4 1st Edition Max:
Also read
-
Volkswagen ID.3 - Hyvä auto kovalla hinnalla
Volkswagen ID.3 - Hyvä auto kovalla hinnalla -
Volkswagen ID.3 - sähköinen vallankumous
Volkswagen ID.3 - sähköinen vallankumous -
Koeajo: Volkswagen California vihdoin Suomeen - retkeilyauton ja perheauton onnistunut liitto
Koeajo: Volkswagen California vihdoin Suomeen - retkeilyauton ja perheauton onnistunut liitto -
Koeajo: Volkswagen ID.7 – Onko todella maailman paras auto?
Koeajo: Volkswagen ID.7 – Onko todella maailman paras auto? -
Volkswagen ID.7 - Isompaa ja aiempaa parempaa
Volkswagen ID.7 - Isompaa ja aiempaa parempaa -
Koeajojen toiveuusinta: Volkswagen ID. Buzz - hitti vai huti?
Koeajojen toiveuusinta: Volkswagen ID. Buzz - hitti vai huti?
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Radial
PuolankaRadial
250 € -
Mercedes Benz W447 Vito
LaitilaMercedes Benz W447 Vito
890 € -
Savonlinna420 € -
Kouvola540 € -
ContiVikingContact 6
MikkeliContiVikingContact 6
600 € -
Ilmajoki200 €
CAR NEWS
-
Yhdysvaltojen hyökkäys alkoi – Hegseth: Armeija "on kiireinen tänä yönä", IL seuraa
Yhdysvaltojen hyökkäys alkoi – Hegseth: Armeija "on kiireinen tänä yönä", IL seuraa -
Mediat: Venäjä valmistautuu tuomaan tuhansia sotilaita Suomen rajalle
Mediat: Venäjä valmistautuu tuomaan tuhansia sotilaita Suomen rajalle -
17-vuotias painosti kaverinsa ryhmäseksiin – Otti rahaa neitsyydestä
17-vuotias painosti kaverinsa ryhmäseksiin – Otti rahaa neitsyydestä -
Uskomaton video Välimereltä: Sukeltaja kuvasi jotain, mitä ei ole ennen nähty
Uskomaton video Välimereltä: Sukeltaja kuvasi jotain, mitä ei ole ennen nähty -
Näkökulma: Zelenskyin kommentti paljastaa: Kaikki on kääntynyt päälaelleen
Näkökulma: Zelenskyin kommentti paljastaa: Kaikki on kääntynyt päälaelleen -
MTV pyytää anteeksi sadoiltatuhansilta suomalaisilta
MTV pyytää anteeksi sadoiltatuhansilta suomalaisilta -
Uusi suositus: Näin paljon sinun pitää kävellä
Uusi suositus: Näin paljon sinun pitää kävellä -
Asiantuntija huomasi Wille Rydmanin käytöksessä silmille hyppäävän yksityiskohdan – ”Hän on selkeästi tehnyt niin”
Asiantuntija huomasi Wille Rydmanin käytöksessä silmille hyppäävän yksityiskohdan – ”Hän on selkeästi tehnyt niin”PLUS

