Ford Fiesta ST-Line – Auvoisa arkisportti
Ford Fiesta ST-Line tarjoilee perusmallia sporttisempaa tunnelmaa arkeen. Urheilullinen kuori yhdistyy hieman arkisempaan tekniikkaan saumattomasti.
Hiljattain faceliftin läpikäynyt Ford Fiesta edustaa kiistatta segmenttinsä kärkikaartia. Jo vanhan mallin sulava ulkomuoto, erinomainen ajettavuus sekä kaikin puolin helppo hallittavuus ovat saaneet vuolaita kiitoksia, eikä uutukainen ole aikeissa jäädä pekkaa pahemmaksi.
Uusi Fiesta pohjautuu vahvasti vanhan version perusrakenteeseen, joten ainakaan huonompaan suuntaan ei ajettavuuden suuntaan olla menossa. Nopeasti katsottuna erot vanhaan malliin vaikuttavat melko pieniltä, mutta kaikkiaan muutoksia on tehty varsin kattavasti. Kokoa Fiesta on kasvanut joitain senttejä niin pituus- kuin leveyssuunnassakin ja maski sekä takavalot ovat saaneet uusia muotoja.
Sisätiloissa kasvaneet ulkomitat eivät juuri tunnu, eli parhaimmillaan Fiesta on edelleen kahden, tai maksimissaan kolmen hengen remmillä liikkuessa. Muuten sisätilat ovat saaneet nykyaikaisemman ja siistimmän ilmeen, jota hallitsee kojetaulun päällä seisova Sync-3 tietoviihdejärjestelmän näyttö. ST-Line lisukkeet tuovat matkustamoon aimo annoksen sporttisuutta logojen, värimaailman ja muiden yksityiskohtien myötä.
Vaihtoehtoja piisaa

Kokonaisuus on kuskin paikaltakin katsottuna edelleen hyvin Fordin tuntuinen. Eli samoin kuin ulkokuoren kanssa, ei sisustastakaan hullutuksia juuri löydy. Perus-Fiestasta löytyy neljä eri varustetasoa, Trend, Titanium, hulppeasti varusteltu Vignale sekä sporttipukeinen ST-Line. Näiden lisäksi tarjolla on crossover-henkinen, rahtusen korkeammalla alustalla varustettu Active, sekä malliston kruununjalokivi, 200-hevosvoimainen ST.
Urheilullinen ST-Line tarjoilee tunnelmaa niille, jotka arvostavat sporttista ulkomuotoa ja ajettavuutta, mutta raivokas huipputeho ei ole välttämätöntä. ST-Linen ulkomuoto noudattaa hyvin pitkälti tehokuningas ST:n kurveja, tekniikan edustaessa kuitenkin hieman arkisempaa laitaa.
Uuden Fiestan moottoripaletti koostuu 1,1-litraisesta, 70- ja 85 -heppaisesta bensakoneesta, 1-litraisen EcoBoost-turbomoottorin kolmesta tehoversiosta, sekä 1,5-litraisen dieselin 85- ja 120-hevosvoimaisista vaihtoehdoista. ST-Lineen on valittavissa EcoBoostin 100-, 125- ja 140- heppainen versio, tai 120-hevosvoimainen diesel. Automaatin saa halutessaan 100- heppaisen myllyn kylkeen.
Koeajettu ST-Line oli varustettu paletin tehokkaimmalla, 140 hevosen EcoBoostilla. Pienen kolmipyttyisen kokoisekseen rotevan 180 Nm:n vääntö riuhtoo pientä autoa mallikkaasti, mutta kun uutukaisen elopaino lähentelee 1200 kiloa, ei suorituskyvystä muodostu kovin räjähtävää.
Vaivana pitkät välitykset
Painon lisäksi ripeämpää kiihtyvyyttä hillitsee suhteettoman pitkäksi välitetty vaihteisto. Lyhyemmillä välityksillä liikehdintään saataisiin roimasti enemmän luonnetta. Sinänsä kolmesylinterinen voimala vetää varsinkin alakierroksilla pontevasti ja on luonteeltaan erittäin joustava. Voimaa riittää alarekisterissä siinä määrin, että yläkierroksille päästessä alkaa tunne voimanpuutteesta vaivaamaan.
Reippaan väännön vastineeksi yläkierroksille kaipaisi siis pientä piristysruisketta. Moottorin värinät pysyvät korkeilla kierroksilla hyvin kurissa, eikä melukaan tunge sporttista murinaa lukuun ottamatta ohjaamoon. Satasen kiihtyvyydeksi ilmoitetaan 9 sekuntia, mikä on arkikäyttöä ajatellen kelpo arvo. Riuskempaa suorituskykyä kaipaavan on syytä harkita oikeaa ST-mallia. 200 hevosvoiman turvin vauhtia riittääkin jo ihan mukavasti.
Jos jo perusmallin Fiesta on ajettavuudeltaan luokkansa parasta A-ryhmää, ei ST-Linen 10 milliä matalampi alusta ja jämäkät 17” renkaat ajotuntumaa ainakaan huononna. ST-Line ohjautuu erittäin tarkasti, eikä kori kallistele kaarteissa juuri nimeksikään. Ohjaus on jämäkkä ja nopea ja nautinnollisen tunnokas.
Tuntuma säilyy hyvänä kovassakin vauhdissa ja vaikka jousitus on jämäkkä, se ei ole kuitenkaan epämukava. Ainoastaan tien terävät poikittaissaumat tärskäyttävät takalistoon jonkin verran, mutta muuten matkanteko on jopa mukavaa. Kuusivaihteinen manuaalivaihteisto on hereän tuntuinen käyttää ja hyvä niin, sillä kepittää Fiestaa välillä joutuukin pitkistä välityksistä johtuen.
Ford Fiesta Ford Fiesta ST-Line 140 hv:
Also read
-
Ford Fiesta Flexifuel - tankatessa omistaja voi hymyillä
Ford Fiesta Flexifuel - tankatessa omistaja voi hymyillä -
Ford Fiesta – Pienessä vara parempi
Ford Fiesta – Pienessä vara parempi -
Ford Fiesta Black Edition – Maailman tehokkain yksilitrainen
Ford Fiesta Black Edition – Maailman tehokkain yksilitrainen -
Ford Fiesta Ecoboost: Litran mitalla
Ford Fiesta Ecoboost: Litran mitalla -
Koeajo: Ford F-150 – Aivan fantastinen työkalu
Koeajo: Ford F-150 – Aivan fantastinen työkalu -
Fordin pieni tila-auto on hyväntuulinen laatikkoleikki
Fordin pieni tila-auto on hyväntuulinen laatikkoleikki
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Hakkapeliitta R3
PoriHakkapeliitta R3
1 000 € -
Tampere500 € -
Mb amg
HämeenlinnaMb amg
1 750 € -
Mercedes-Benz W257 C257 CLS
LaitilaMercedes-Benz W257 C257 CLS
1 090 € -
Audi A6 C7 Allroad
LaitilaAudi A6 C7 Allroad
1 490 € -
Mercedes-Benz W213 E-sarja
LaitilaMercedes-Benz W213 E-sarja
1 990 €
CAR NEWS
-
IL:n tiedot: Täällä Sofia Virta nyt on
IL:n tiedot: Täällä Sofia Virta nyt on -
Kaupallinen johtaja ulos MTV:ltä
Kaupallinen johtaja ulos MTV:ltä -
Kesän seksikkäin trendi leviää: Housut puetaan nyt tarkoituksella näin
Kesän seksikkäin trendi leviää: Housut puetaan nyt tarkoituksella näin -
Perhemurhasta syytetty, 23, halusi vapauteen – Oikeudelta tyly päätös
Perhemurhasta syytetty, 23, halusi vapauteen – Oikeudelta tyly päätös -
Poliisi: Venäjä värvää teini-ikäisiä ukrainalaistyttöjä tappamaan – IL seuraa sotaa
Poliisi: Venäjä värvää teini-ikäisiä ukrainalaistyttöjä tappamaan – IL seuraa sotaa -
Tilanne päällä Kultarannassa – Kansanedustajille äkkilähtö
Tilanne päällä Kultarannassa – Kansanedustajille äkkilähtö -
Kesämyrsky vyöryy Suomen yli viikonloppuna – Täällä vahingot ovat mahdollisia
Kesämyrsky vyöryy Suomen yli viikonloppuna – Täällä vahingot ovat mahdollisia -
Mul on iso -dokumentti: "Ei uskoisi, minkä kokoinen se on seisokissa"
Mul on iso -dokumentti: "Ei uskoisi, minkä kokoinen se on seisokissa"

