Mercedes-Benz A250e – Viriili plugarihybridi
Pikkumersun plug-in-hybridi tarjoaa alhaisen kulutuslukeman ja mukavan määrän tehoa tyylikkäässä paketissa.
Mercedes-Benz pelaa automarkkinoilla kahdessa leirissä. Toisaalta se kehittelee paljon parjattua dieselteknologiaa vähäpäästöisempään suuntaan ja toisella kehityslinjassa pusketaan ulos hybridejä ja jossain vaiheessa lie täyssähköäkin.
Mersua valmistavan Daimlerin investoinnit puhtaampaan liikenteeseen ovat kuitenkin järeitä, sillä se on ilmoittanut satsaavansa ekologisuuteen muutaman viime vuoden aikana lähes 35 miljardia euroa. Ei ihan nappikauppaa.
Siinä missä dieselmoottorien päästöt on saatu puskettua yllättävän alhaiseksi, päästään plug-in hybrideillä vieläkin kitsaampiin lukemiin. A250e-mallilla keskikulutus sadalla kilometrillä on varsin mukavat 1,1 litraa sadalla kilometrillä. Luku syntyy siitä, että A-sarjalainen kulkee pelkällä sähköllä 66 kilometrin matkan.
Mercedesin hybridimoottoriteknologiasta löytyy varsin kiinnostavia yksityiskohtia. Kompaktiluokan plugareissa sähkömoottori on nimittäin sijoitettu vaihteiston kuorien sisään. Tämän ansiosta polttomoottorin irrotuskytkin ei osallistu liikkeellelähtöön ja voimalinja on varsin kompaktin kokoinen.
Hyvin käytettynä 1,3-litraa on riittävästi

Bensiinimoottori on A250e:n tapauksessa 1,3-litrainen ja nelisylinterinen. Pienikokoinen moottori on sijoitettu konepellin alle poikittain ja sitä katsellessa tulee ajatelleeksi sitä, kuinka pieneksi modernit polttomoottorit ovat vuosien saatossa kutistuneet.
Voimaa bensamoottorista irtoaa itsessään 160 hv ja 230 Nm. Kun pakettiin lisätään sähkömoottorin tuottama lisäpotku, nousee yhteisteho 218 hevosvoimaa ja vääntö muhkeaan 450 Nm:n lukemaan. Siinä on modernilla turbodieselilläkin tekemistä.
Moottorin tuottama yhteisteho nostaa hymyn kuskin kasvoille, sillä suorituskyky on varsin hulppea. Paikaltaan satasen vauhtiin kirmataan 6,6 sekunnissa, mitä voidaan pitää ekopelille aika kivana lukemana. Toki täyssähkömaailmassa luku tuntuu huippumalleihin verrattuna suurelta, mutta polttomoottoreissa varsin kivalta
Arkinen suorituskyky on huikean mukava. Pelkällä sähköllä ajettaessa voimantuotto on todella vaivatonta, sillä polttomoottorin viivettä ei esiinny. Toisaalta se ei kyllä vaivaa modernin bensiinimoottorinkaan kohdalla, sillä Mercedes-Benz reagoi kaasunpolkaisuun herkästi
Se milloin käytössä on bensiini- tai sähkömoottori jää kuskin näkökulmasta salaisuudeksi, sillä bensiinimoottori käynnistyy sähkömotin tueksi niin huomaamattomasti.
66 kilsaa pelkällä sähköllä
Pelkän sähkömoottorin turvin Mercedes-Benz A250e kulkee valmistajan ilmoituksen mukaan 66 kilometriä. Tuo lukema vaihtelee toki suuresti sen mukaan millaista vauhtia ja missä olosuhteissa sillä huristelee.
66 kilsan matka vaatii kevyttä kaasujalkaa ja mikäli siirtymä tapahtuu moottoritiellä muun liikenteen vauhdissa, voi lukemasta nipistää ainakin parikymmentä kilometriä. Mutta siitäkin huolimatta pelkällä sähköllä hoitanee suurimman osan päivittäisistä työmatkoista. Akkukapasiteetti on lataushybrideille tyypillinen – 15,6 kWh.
Pistokehybridin lataaminen tapahtuu joko perinteisestä töpselistä tai lataukseen tarkoitetuilla pisteillä. Auto ottaa vastaan maksimissaan 7,4 kW tunnissa, joten akun lataaminen täysin tyhjästä ottaa aikaa reilut kaksi tuntia. Hitaammalla laturilla homma kestää toki pidempään.
A-sarja kuuluu edelleen luokkansa parhaimpiin automalleihin. Vuonna 2018 viimeisimmän päivityksensä saanut A on neljännen sukupolven Mercedesin kompaktimalli, joka tarjoaa luokkaansa parempaa ajokokemusta.
Näyttävä ohjaamo
Mercedesin ohjaamo muistuttaa jo alimmassa malliluokassa paljon konsernin huipputuotteita ja keskikonsolin ja mittariston yhdistelmän virkaa toimittava leveä kosketusnäyttöpaneeli on yksi markkinoiden parhaista. Sen kautta ohjaillaan kaikkea auton toimintaan liittyvää.
Mittaristo on myös säädettävissä käyttäjän mukaan. Erilaisia tiloja on neljä ja niissä korostuvat kunkin ajotilan tärkeimmät infot. Hyvän käytettävyyden lisäksi ratkaisu on erittäin tyylikäs.
Mercedes-Benz A250e on sisätiloiltaan mukavan tilava. Vaikka se on merkin pienin automalli, voi sitä varauksetta suositella myös perheautoksi. Tilaa on riittävästi jopa viisihenkisen perheen tarpeisiin, etenkin toki farkkumallisena.
Ja jos ekoilu ei ole itselle se juttu, on tarjolla melkoinen liuta erilaisia moottorivaihtoehtoja: dieselmoottorit alkavat 116-hevosvoimaisesta 180d:stä ja päättyvät 190-heppaiseen 220d:hen. Tehonnälkäiselle on tarjolla Myös kolme AMG-versiota, joista tehokkain A45AMG S paukuttaa tauluun 421 hevosvoimaa.
Hinnoittelultaan ja ominaisuuksiltaan A250e-versio on houkutteleva. Koska autoveroa on vain reipas 1000e hankintahinnasta, saa koko summa sijoitettua auton tekniikkaan, eikä lahjoitettua valtiolle. Verrokkina voinee käyttää AMG45-versiota, jonka hinnasta puhdasta verotusta on 26 039 euroa.
A250e on hieno yhdistelmä pientä kulutusta ja runsasta määrää arkivoimaa. Teknisesti edistynyt auto on myös varsin asiallisen näköinen paketti.
Tuomas Rajala
Kehuja: hieno voimantunne, sähkön ja bensiinin onnistunut liitto, hyvät sisätilat, viimeistely
Parantamisen varaa: –
Mercedes-Benz A Mercedes-Benz A250e A Business Style Edition EQ Power:
LUE MYÖS
-
Mercedes-Benz A 200 Sedan - pieni ja sporttinen porrasperä
Katso video Mercedes-Benz A 200 Sedan - pieni ja sporttinen porrasperä -
Mercedes-Benz A 35 AMG – Aito AMG?
Mercedes-Benz A 35 AMG – Aito AMG? -
Mercedes-Benz A200 – Rakkaudella Suomesta
Mercedes-Benz A200 – Rakkaudella Suomesta -
Mercedes-Benz A 250 Sport: Halpismersun AMG-vaatteet
Mercedes-Benz A 250 Sport: Halpismersun AMG-vaatteet -
Koeajo: Mercedes-Benz räväyttää kaikki kortit uusiksi CLA-sähköautolla
Koeajo: Mercedes-Benz räväyttää kaikki kortit uusiksi CLA-sähköautolla -
54 miljoonan halpis
54 miljoonan halpis
-
Helpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoista
VinkitHelpoin tapa löytää sopiva sähköauto – uusi vertailu kokoaa yhteen kaiken tärkeän tiedon sähköautoistaVinkit -07.05.2026 -
Nettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiin
VinkitNettikaravaani uudistuu: helppoutta hakuun ja turvaa kaupankäyntiinVinkit -17.04.2026 -
Tässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025
JututTässä ovat Nettiauton myydyimmät autot vuonna 2025Jutut -08.01.2026
-
Mb amg
HämeenlinnaMb amg
1 750 € -
Mercedes-Benz W257 C257 CLS
LaitilaMercedes-Benz W257 C257 CLS
1 090 € -
Audi A6 C7 Allroad
LaitilaAudi A6 C7 Allroad
1 490 € -
Mercedes-Benz W213 E-sarja
LaitilaMercedes-Benz W213 E-sarja
1 990 € -
Radial
PuolankaRadial
250 € -
Mercedes Benz W447 Vito
LaitilaMercedes Benz W447 Vito
890 €
AUTOUUTISET
-
Kotkassa varaudutaan vakavaan uhkaan – ”Ei kukaan osannut kuvitella”
Kotkassa varaudutaan vakavaan uhkaan – ”Ei kukaan osannut kuvitella” -
Gran Canaria kiinni
Gran Canaria kiinni -
Hittiartistin pikkuhousut vilahtivat lateksiasun alta – ”Nännikorut” kiinnittivät huomion
Hittiartistin pikkuhousut vilahtivat lateksiasun alta – ”Nännikorut” kiinnittivät huomion -
Jos mökiltäsi löytyy tällainen maljakko, älä missään nimessä anna sitä pois – Arvo jopa 4000 euroa
Jos mökiltäsi löytyy tällainen maljakko, älä missään nimessä anna sitä pois – Arvo jopa 4000 euroaPLUS -
Tähän uusi ministeri aikoo puuttua: "Se on häpeäpilkku"
Tähän uusi ministeri aikoo puuttua: "Se on häpeäpilkku" -
Jari Hakkarainen on kuollut
Jari Hakkarainen on kuollut -
Onko tässä uusi Kanaria? Tarjolla varma aurinko ja olutta eurolla
Onko tässä uusi Kanaria? Tarjolla varma aurinko ja olutta eurolla -
Perhesurmasta syytetty, 23, huusi hätänumeroon
Perhesurmasta syytetty, 23, huusi hätänumeroon

